Author: Kimechu aka minä
Title: Daiji na mono wa mabuta no ura
Song: Kokia - Daiji na mono wa mabuta no ura. Jumaloin tätä biisiä.
Characters: Uchiha Itachi & Uchiha Sasuke
Disclaimer: Tarina ja hahmot kuuluvat Kishimoto Masashille. Mä vain sovelsin tapahtumia tätä ficciä varten.
Warnings: Spoilaa Naruton pokkareita 42 ja 43!
Summary: Itachin ja Sasuken taistelu lähestyy loppuaan. Mutta mitä pojat sen aikana ajattelivatkaan?
A/N: Okkei. Aluks mä suunnittelin tekeväni tästä biisistä MMV:n Itachin ja Sasuken veljeyssuhteesta, mutta koska Movie maker on sukka tekemään yhteistyötä, mä päädyin kirjottamaan song-ficin. Pakko myöntää, että tämon yks onnistuneimmista kirjoituksistani. Rakastan. <3 ja itkin täyttä päätä viimeistä kappaletta kirjoittaessa. Aihe on vieläkin vaikea kirjottaa, mutta mun oli pakko yrittää. Eikä kyse ole siis edelleenkään itse parituksesta vaan puhtaasti Itachin ja Sasuken veljeydestä ^^ Kirjotan erittäin harvoin preesensissä, joten tässä saattaa olla virheitä sitten. Korjatkaa jos niin on. Toivottavasti pidätte ~
-------------------------------------------------------------------------------------------
DAIJI NA MONO WA MABUTA NO URA Anata no mae ni nani ga mieru?
Iro toridori no miryoku afureru sekai?
Daiji na mono wa mabuta no ura
Koushite tojireba mietekuruVesisade ryöppyää taivaalta, kohisee vesiputouksen lailla alas myllerrettyyn maahan. Entisen, pyöreän muotoisen rakennuksen katosta oli enää vain jäänteet jäljellä, ja niiden jäänteiden päällä seisoi kaksi ninjaa, isoveli ja pikkuveli. Isoveli tuijottaa mitään näkemättömin silmin veljeään kohden, ennen mustat, nyt valkoiset silmät melkein ummessa, ympärillään henkisoturin suoja.
Nämä kaksi veljestä, Uchihan sukuun kuuluvat, taistelevat olemassaolostaan. Ja vain toinen heistä selviäisi elossa.
Tenmetsu shiteru hikari no naka de mo anata dake wa kienakatta
Daiji na mono wa mabuta no ura kara soushite daiji ni oboeteruNuorempi veljistä, Sasuke, nojaa reisiinsä ja huohottaa raskaasti. Hän on käyttänyt chakransa loppuun, ei pysty enää langettamaan yhtäkään jutsua. Hänen sydämensä takoo kivuliaan nopeasti kylkiluihin, kun hän näkee muutaman metrin päässä ennen niin rakkaan isoveljensä veriset, hikiset kasvot. Sade on kastellut heidät jo läpimäriksi, mutta Sasuke ei edes huomaa kylmyyttä. Hänen mustat, takaa pystyssä sojottavat hiuksensa liimautuvat vasten poskia, mutta yhä vain, hän yrittää keksiä keinoa, jolla voittaisi edessään seisovan miehen, joka on aiheuttanut hänelle niin paljon tuskaa.
Watashi wa koko yo koko ni iru no
Atsui kumo ga sugu sokomade kiteru wa
Nemutte wa dame nemutte wa dame yo
Utsuro na me ga mabataki wo hajimeru yume wo miru ni wa mada hayai wa...Itachi tuntee tuskan repivän sydäntään, se myllertää hänen sisällään yhtä rankasti kuin taivaalla vellovat tummat pilvet. Veri on kuivunut hänen suunpieliinsä, pitkät mustat hiukset ovat tarttuneet vasten päätä, otsapanta tuntuu ahdistavalta otsaa vasten. Mutta mikään ruumiillinen kipu ei tunnu samalta kuin se tuska, joka raivoaa nuoren miehen sydämessä. Se huutaa häntä lopettamaan tämän, päästämään pikkuveljen kärsimyksistään, vihdoin lopettamaan tämän kaiken, joka on alkanut niin kauan sitten. Vaikka hänen kasvonsa ovat ilmeettömät, ja hänen suustaan kuuluvat sanat olivat julmia ja sydämettömiä, hänen ajatuksensa ovat päinvastaiset.
Hän tuntee pikkuveljeensä niin suurta rakkautta, että se sattuu. Häneen sattuu nähdä Sasuke vihaa täynnä, vihaa, joka kohdistuu yksin häneen.
Jos Itachi olisi sillä hetkellä voinut, hän olisi itkenyt.
”Se loppuu nyt, Sasuke”, hän sanoo syvällä, sametinpehmeällä äänellään, ja astuu muutaman askeleen edemmäs. Samassa hänen rintaansa repii niin suunnaton, sanoinkuvaamaton kipu, että hän alkaa yskiä. Hän sylkee verta kämmeneensä, ravistaa päätään saadakseen huimauksen loppumaan. Sasuke perääntyy, poika näyttää kauhistuneelta.
Kekkyoku subete wa shinjiru koto hanareru koto de chikaku natta
Kizuna mo ima wa hakkiri mieru watashi dake ga shitteru basho ga aru
Daiji na mono wa mabuta no ura kara yume janai imasugu ni mitsukaru daiji na bashoEi hätää. Niin Itachi haluaa sanoa. Mutta hän ei voi. Hän kohottaa jälleen katseensa, ahdistaa Sasuken vasten matalaa kivistä seinää, ja nostaa verisen kätensä. Sadepisarat valuvat Sasuken kasvoilla, sekoittuvat hikeen, ja tippuvat leukaa myöten alas.
Itachi tietää olevansa kuolemaisillaan, mutta valmistelee viimeisen, salaisen jutsunsa viimeisillä voimillaan, ja koskettaa oikean kätensä etu- ja keskisormella Sasuken otsaa, kuten on tehnyt monesti ennenkin.
Kun kaikki oli hyvin.
Watashi wa koko yo koko ni iru no
Ichiwa no tori ga ko wo egaite yuku wa
Damatte wa dame damatte wa dame yo
Yume no tsuzuki wa sono me de mireba iiSasuke haluaa paeta, hänen päänsä on tyhjä. Kaikki ne vuodet, kun hän valmistautui tähän koitokseen, ja nyt hän häviäisi?
Hän ei halua hävitä. Hän halusi kostaa perheensä kuoleman tuolle miehelle, omalle isoveljelleen, joka on tappanut heidän vanhempansa.
Itachi koskettaa hänen otsaansa, kylmillä, kosteilla sormillaan, ja niillä hetkillä likaisille kasvoille leviää helpottunut hymy. Isoveljen hymy.
”Anna anteeksi, Sasuke”, hän sanoo, silmät suljettuina, eikä kasvoilla ole merkkiäkään siitä sydämettömyydestä, jonka Sasuke on oppinut niillä näkemään.
Ne olivat sen isoveljen kasvot, jotka Sasuke on halunnut aina muistaa.
”Tämä on viimeinen kerta”, isoveli jatkaa. Sitten, kuin hidastetussa filmissä, Itachi kaatuu vasten seinää Sasuken vieressä, valahtaa polvilleen ja siitä selälleen maahan.
Maigo no watashi wa deguchi wo sagashite gamushara ni ibara wo aruku
Nagareru kono chi wa afureta kanjou
Doushite konna ni asetteiru no?Sade kohisee, tuuli ulvoo, ukkonen jyrisee, ja Sasuke seisoo paikallaan osaamatta lainkaan liikkua. Itachin sormista hänen otsaansa siirtynyt veri valuu hänen vasempaan silmäänsä ja siitä kyynelinä poskelle.
Se on ohi. Sasuke ei tunne lainkaan helpotusta, ainoastaan helvetillistä tuskaa, muistaa kaikki onnelliset hetket Itachin kanssa, ja hän haluaa itsekin kuolla.
Miksi näin piti käydä? MIKSI?
Sasuken jalat pettävät, ja hän kaatuu maahan.
Watashi wa koko yo koko ni iru no
Atsui kumo ga sugu sokomade kiteru wa
Nemutte wa dame nemutte wa dame yo
Utsuro na me ga mabataki wo hajimeruVain muutamia tunteja myöhemmin Sasuke seisoo kalliolla meren rannalla, kirkkaansinisen taivaan alla, meriveden pärskyessä hänen ympärillään.
Hän on juuri saanut tietää isoveljensä todelliset motiivit, miksi hän teki niin kuin teki, eikä hänen sielunsa tuska tunnu helpottavan. Se viha, jota hän on tuntenut Itachia kohtaan niin kauan, on siirtynyt muualle, nimittäin Konohaan.
Konoha on syypää siihen, ettei hänellä ole enää ketään. Konoha yksin on syypää, että hänen isoveljensä on kuollut.
Watashi wa koko yo koko ni iru no
Ichiwa no tori ga ko wo egaite yuku wa
Itte wa dame yo itte wa dame yo
Rakuen nante doko ni mo nai wa saigo wa mabuta wo tojiru toki...Sasuke muistaa isoveljen viimeisen, onnellisen hymyn, muistaa tämän sanat, joissa ei ole julmuuden häivääkään.
Gomen nante ayamaru watashi wo yurushite... shiawase ni ochite yuku...”Anna anteeksi, Sasuke.”
Sasuke sulkee silmänsä ja itkee ensimmäistä kertaa sitten vanhempiensa kuoleman, ja hänen itkunsa on sydäntäraastavaa, tuskallista. Hän tuntee menetyksen tuskan kaikkialla ruumiissaan, vetää katkonaisia henkäyksiä, ja katsoo taivaalle mustat silmät kosteina. Hän on aivan varma, että näkee auringonvalossa tutut, kapeat kasvot. Juonteet nenän ympärillä… Avoimen, lempeän hymyn… Mustat, pitkät hiukset…
”Anna anteeksi, Sasuke.” Itachin ääni kaikuu hänen päässään, ja hän huutaa, huutaa kovempaa kuin koskaan, huutaa tuskansa koko maailman kuultavaksi.
Hän kostaisi veljensä puolesta. Hän kostaisi Konohalle kaiken sen, mitä Itachi joutui kärsimään lapsuudessaan.
Korppi rääkäisee läheisessä puussa ja lennähtää taivaalle isoveljen kasvojen suuntaan.
Itachi on saanut viimein rauhan. Hänen tekonsa on annettu anteeksi.
-----------------------------------------------------------------------------------------
A/N2: Se oli semmonen. Kommentit on nannaa, olis kiva kuulla niitä. ~ kiva julkasta välillä oneshottejakin, kirjotan niitä aniharvoin :3 mutta niin.
