Author: Afeni
Rating: K-13
Disclaimer: En omista hahmoja, enkä myöskään Tehosekoittimen kappaletta Hetken tie on kevyt.
Summary: Ja eräänä yönä kaksi yksinäistä kohtasivat.
Warnigns: Verta.
A/N: Tämäkin on kirjoitettu jalokuuselle (hah, nyt tiedätte, mitä puuhaan silloin, kun en jatka pitkiä ficcejäni). Toiveena oli käyttää edellä mainittua Tehosekoittimen kappaletta ficin pohjana. Tämä ficlet oli sitten lopputulos.

Hetken tie on kevyt

Kuu valaisi öistä maisemaa, mutta minua ei oikeastaan kiinnostanut katsella sen kauneutta. Haistoin veren. Edellisestä ateriastani ei ollut paljoakaan aikaa, mutta tuoreen, virtaavan veren tuoksu sai kehoni heräämään eloon… jos sellaista termiä nyt saattoi minusta puhuttaessa käyttää.

Lähdin liikkeelle niin nopeasti, ettei kuolevainen silmä olisi huomannut mitään. Näytti vain siltä, että katosin tyhjään. Tosin yhtään silmäparia ei ollut todistamassa temppuani, sillä kuolevaiset eivät kauaa viettäneet elossa minun lähelläni. Joskin joillakin oli mukava leikitellä hieman pidempää. Nuoret naiset olivat erityisesti mieleeni. Joskus viettelin heidät hitaasti, ennen kuin iskin hampaani heidän kaulaansa, joskus kidutin heitä ja nautin ilmaa leikkaavista huudoista.

Suuntasin kohti verta. Löysin hämärältä kujalta himoitsemani, mutta joku toinen oli ehtinyt ennen minua. Luultavasti saalis itse asiassa kuului hänelle. Naisen pää kohosi välittömästi, kun saavuin lähietäisyydelle. Erotin hänen punaisena kiiluvat silmänsä ja suupielestä valuvan verinoron. Naisen hiuksetkin taisivat olla punaiset.

Ylähuuli vetäytyi hampaiden päältä. Naisen asento oli ehdottomasti hyökkäävä. En voinut syyttää häntä, olisin itse toiminut samoin, jos joku olisi lähestynyt minun saalistani.

Jäin paikoilleni. En ollut juuri nyt nälkäinen. Sitä paitsi jo maassa makaava saalis ei ollut mikään saalis. Hommassa piti olla haastetta. Saalistaminen oli taidetta. Toisen saaliin vieminen ainoastaan säälittävää.

Nainen tuijotti minua. Epäilys paistoi hänen silmissään yhtä kirkkaana kuin kuu mollotti taivaalla. Näin hänen katseessa myös jotain muuta. Normaalisti olisin jo poistunut paikalta, mutta jokin hänessä sai minut jäämään. Vain muutamassa sekunnissa välillemme oli muodostunut side.

Sanotaan, ettei vampyyri voi rakastua tai ymmärtää rakkautta. Allekirjoitan sen sanonnan täysin. Sellaiset tunteet ovat heikkojen juttu, kuolevaisten siis. Saaliseläinten. Tuona hetkenä kuitenkin sisälläni heräsi jotain. En osannut määritellä sitä. Siihen sekoittui puhdasta himoa, mutta siinä oli myös muuta. En vain tiennyt, mitä se oli. Ei rakkautta, jotain samantapaista vain.

Jos en olisi sieluton olento, sanoisin, että sielumme kohtasivat ja kietoutuivat toisiinsa tuona hetkenä. En kuitenkaan voi sanoa edes niin, joten en edelleenkään osaa määritellä, millainen side välillemme lopulta muodostui. Tiedän ainoastaan, että se on vahva.

Ilmeisesti myös nainen huomasi sen, sillä hänen asentonsa rentoutui. Kun pysytteli tarpeeksi kauan paikoillani, hän palasi ateriansa pariin. Seurasin hänen ruokailuaan. Se oli kauneinta, mitä olin siihen mennessä nähnyt. Hän ei voinut olla vastasyntynyt, sillä hän hallitsi jokaisen liikkeensä. Hän nautiskeli saaden minutkin nauttimaan, vaikka välillämme oli yhä parikymmentä metriä. Söin yhdessä hänen kanssaan, vaikken todella syönyt. Tunne oli mieletön. Me olimme kummallisella tavalla yhtä.

Pitkän tovin kuluttua nainen kohotti kasvonsa uudelleen. Tuijotimme toisiamme, ennen kuin hän kohottautui. Hetkessä hän oli edessäni. Vaalea käsi kohottautui pyyhkäisemään veren suupielestä.

Naisen punaiset huulet hymyilivät minulle. Vastasin hänelle parhaalla virnistykselläni, mutta tällä kertaa se oli aidompi kuin koskaan. Tiesin, että olin löytänyt kaltaiseni.

Kun yössä yksin vaeltaa,
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea
Ei etäisyys, ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota,
Kun hetken vain sut pitää saan