Nimi: Enkelten oppilaat
Kirjoittaja: kultasieni jälleen
Sarja: Final Fantasy VII (ehkä mä vielä joskus kirjotan jostain muustakin Finalista XDD)
Paritukset: Cloud/OC, Sephiroth/OC, Zack/Aerith
Ikäraja: K15
Genre: Romantiikka, toiminta, draama
Varoitukset: Söpöilyromantiikkaa joissain kohdin, omaa sovellusta löytyy jonkin verran
Beta: whitelily
Disclaimer: Kaikki on SquareEnixin omaisuutta. Mukana vilahtelee myös tiuhaan tahtiin OC-hahmoja.
Juoni: Silloin kolme eliitti-luokan SOLDIERia sai vastuulleen oppilaan, joista jokaisen elämä muuttui perusteellisesti...
A/N: Kirjotan tän uusiksi. Kärsikää. Eli siis. Enkelten oppilaat on siis Crisis Coren inspaama ficcinen, joka kertoo pelin tapahtumat omasta vinkkelistä. Tarkotus oli tehdä vähän pidempi ficcisarja tästä, mutta sitten tajusin etten kuitenkaa jaksa roikkua samassa aiheessa niin pitkään, niin luovuin ideasta. Eli siis ku tää ficci loppuu, alan suunnittelee jotain täysin uutta juttua. En oo koskaan ollu minkään ficin kanssa näin inspaantunut joten uskon hyvin saavani tän valmiiksi :D kauan siinä kyllä menee, sitä en epäile. Mutta EO:n kirjottaminen on ollu nii pirullisen hauskaa, että mieluusti kirjottaa tätä vähän pidempäänkin <3 Toivottavasti nautitte ja tykkäätte!
-----------------------------------------------------------------------------

1. LUKU
Risben & Strife

“Olen keskustellut Angealin kanssa ja hän on samaa mieltä.”

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jota puhkoi vain tietokoneiden hiljainen hurina.

“Ottaisitte oppia kollegaltanne. Hän sentään otti Zack Fairin mieluusti oppilaakseen.”

Lisää kylmäkiskoista hiljaisuutta.

Lazard suoristi silmälasejaan ja ihmetteli, mikä hemmetin tabu oppilaan ottaminen oli näille kahdelle SOLDIERille. Hän silmäili käskynjakohuoneen lasiseinään nojaavaa, mustaan pitkään nahkatakkiin pukeutunutta Sephirothia, joka tuijotti tiiviisti lattiaa kiinnittämättä huomiota mihinkään muuhun. Lazard siirsi katseensa Genesikseen, joka rötkötti päätietokoneen ääressä jalat pöydälle nostettuina, viininpunainen takki selkänojalle heitettynä ja vaaleanruskeakantinen kirja hyppysissään. Kumpikaan ei näyttänyt olevan henkisesti lainkaan läsnä.

“Olen antanut teidän olla omillanne, koska olette sen verran lahjakkaita ja kunnioitettuja, mutta nyt meiltä loppuu opettajat kesken. Meillä on kaksi toisen luokan SOLDIERia, jotka tarvitsevat kumpikin opettajan. Te olette parhaimmat vaihtoehdot tällä hetkellä.” Lazard oli toivonut, että hänen lauseensa olisi saanut aikaiseksi edes pienen liikahduksen näissä kahdessa jurottavassa eliittiluokan sotilaassa, mutta sai vain lisää hiljaisuutta niskaansa.

“Kumpikin saa vaarallisen työn lisää ylityökorvauksen lisäksi”, hän vihjasi. “Kuten myöskin ohjaajan palkkiota.”

Nyt Genesis havahtui. Hän nosti katseensa kirjastaan - kannessa luki isoin kirjaimin nimi LOVELESS - ja hän käänsi punaruskeiden hiusten kehystämät komeat kasvonsa työnantajaansa kohti. “Noinko hirveästi sinä tahdot, että me otetaan ne kakarat vaivoiksi?”

“Olen epätoivoinen”, Lazard tarttui lauseeseen, ehkä hieman turhankin epätoivoisesti; Genesis näytti jo mieltyneen tilanteeseen.

“Okei, no kyllä minä voin suostua sittenkin”, SOLDIER virnisti leveästi ja painoi kirjan kiinni. “Hei, Seph, ehkä sinunkin pitäisi.”

Sephiroth, koko maan tunnetuin ja arvostetuin SOLDIER ja Genesiksen kilpailija numero yksi, vastasi mulkaisemalla työtoveriaan turkooseilla kissansilmillään. Ensinnäkään Sephiroth ei voinut sietää Genesiksen kännipäissään keksimää lempinimeä, toisekseen häntä kiinnostanut chocobon pierun vertaa, oliko heiltä väki vähissä vai ei. Potkaiskoot pari tyyppiä pihalle, sillähän homma hoitui.

“Onko se vaarallisen työn lisä todella tarpeellinen?” Genesis kysyi Lazardilta.

“Joissain tapauksissa kyllä”, mies nyökkäsi. Nyt kun toinen kaksikosta oli suostunut, hän pystyi ottamaan rennommin. “Katsos, kun jotkut SOLDIER-aloittelijat… ovat omapäisiä. He ajautuvat kuin automaattisesti vaarallisiin tilanteisiin.”

“Kuten se koiranpentu jota Angeal ohjaa”, Genesis tuumasi. “Olen jo seonnut laskuissa, kuinka moneen juttuun hän on oikein sotkenut itsensä. Ja Angeal sai varmaan tosi mujuvat korvaukset…”

“Niin kuin on luvattu”, Lazard totesi. Hän tunsi itsensä suunnattoman pieneksi ja voimattomaksi kahden eliitti-SOLDIERin läsnä ollessa, ja hän alkoi kiireesti suoristaa tummansinisen liituraitatakkinsa etumusta, jottei se näkyisi päälle. Sitten hän teki sen mitä ei olisi halunnut tehdä, eli kiinnitti kaiken ruinaushuomionsa hopeahiuksiseen mieheen, joka ei yhäkään ollut sanonut sanaakaan asian suhteen.

“Sephiroth, tiedän, että sinä nyt kaikkein vähiten tahdot ottaa oppilasta, mutta tilanne on tukala”, hän yritti. “Me emme voi heittää enää ketään pihalle ilman että se antaa huonoa kuvaa ShinRasta - itse johtaja on kieltänyt sen. Ja hän on käskenyt komentaa teitäkin, jos on tarvis.”

Sephiroth pysyi vielä hetken hiljaa, sitten hän huokaisi hyvin teatraalisesti ja sanoi: “Jos on ihan pakko.”

Lazardille tuli tunne, kuin synttärit olisivat tulleet etuajassa. “Hienoa!” Hän otti pöydältä kaksi vaaleanruskeaa kansiota ja antoi ne Genesikselle. “Tapelkaa keskenänne, kumpi ottaa kumman. Huomenna haluan nähdä teidät, sekä oppilaanne, täällä. Kysyttävää?”

“Ei”, kuului vastaus kahden SOLDIERin suusta.

“Hyvä. Voitte mennä.”
~~~
Genesis ja Sephiroth majoittuvat ruokalan perimmäiseen pöytään kahvien ja muutaman pullan kanssa ja ottivat sitten kansiot esiin.

“Minä en ota tuota”, Sephiroth sanoi heti, nähdessään ensimmäisessä kansiossa olevan SOLDIERin kuvan. “Kakara näyttää siltä että pillahtaa itkuun jo pelkästä aavikkosuden näkemisestä.”

“Älä nyt, ehkä hänessä olisikin munaa tehdä vaikka mitä”, Genesis nauroi. Hän silmäili nuoren, vaaleatukkaisen pojan kuvaa, joka todella näytti ihmeellisen säikyltä ja ujolta - täysin vääränlaiselta ihmiseltä ShinRaan. Genesis avasi toisen kansion… ja sitten hän tyrkkäsi pojan kuvan Sephirothille.

“Valita miten paljon haluat, minä otan tämän.” Sephiroth vilkaisi Genesiksen omimaa kansiota - mikä yllätys, kyseessä oli naispuolinen SOLDIERin alku. Genesiksellä oli jonkinlainen ihmeellinen fiksaatio naisiin, oli nämä miten nuoria tahansa, joten Sephiroth ei tästä yllättynyt. Ja hän tiesi, ettei punapään mieltä enää muutettaisi.

Hän otti jäljelle jääneen SOLDIERin tiedot hyppysiinsä. Cloud Strife… syntynyt elokuun yhdestoista… Nuorukainen oli vasta neljäntoista, herran jestas. Pikainen vilkaisu kertoi tytön, Isalea Risbenin, olevan samaa vuosiluokkaa. Ja molemmat olivat olleet jo muutenkin melkein vuoden ShinRassa, mutta onnistuneet vakuuttamaan Lazardin ja johtajan siitä, että heissä oli ainesta sotilaiksi.

“Se kumman kasvatti lähtee ensimmäisenä kotiin, tarjoaa seuraavan klubikierroksen”, Genesis sanoi innokkaasti. “Tuleeko sopimus, Seph?”

“Sephiroth”, Sephiroth korjasi vaistomaisesti. “Ei tule. Sinä tiedät kyllä, etten pidä klubeista.”

“Älä ole tuollainen murjottaja”, Genesis protestoi häiriintymättä lainkaan toisen ilmeisestä haluttomuudesta. “Vai pelkäätkö sinä että pilvipojan kantti ei kestä? Ei se kyllä sinun ohjauksessasi olisi ihmekään…”

“Jos minun kersastani tulee SOLDIERin ykkösluokkaa ennen sinun suojattiasi, sinä tarjoat sen klubikierroksen”, Sephiroth murahti yhtäkkiä kiinnostuneena tarjouksesta. “Risben on se joka lähtee. Koulin Strifesta niin hyvän soturin että hän hakkaa sinut vielä rusinaksi.”

“Ohoo, Seph näyttää taistelutahtoa”, Genesis irvaili ja hymyili enkelimäisesti Sephirothin nyt-mä-saatana-tapan-sut-tyyliselle ilmeelle. “Pitäisikö meidän mennä katsomaan, millaisia nämä lapsukaiset ovat luonnossa?”
~~~
Isalea Risben oli niin hermostunut, ettei pystynyt olemaan paikallaan hetkeäkään.

Hän asteli ympäriinsä ShinRan päämajan 49. kerroksessa katse maahan luotuna ja kädet selän takana. Hänen vatsassaan myllersi kuvottavasti - hän ei uskaltanut puhua sanallakaan, ettei lisäisi oksentamisen riskiä. Sydän jumputti kylkiluita vasten kovempaa kuin koskaan ja tässä hiljaisuudessa se kuulosti samalta, kuin olisi kuunnellut musiikin bassoa muutaman seinän ollessa välissä.

Kun kauempaa kuului hissin kilahdus ja kahden miehen välinen sanailu, Isalea ampaisi sohvalle istumaan Cloudin viereen; poika näytti jo vähintäänkin siltä, että oli pyörtynyt hermostuksesta. Niin liikkumaton ja kalpea tämä oli.

“Hei, Cloud, herätys, ne tulee ihan kohta”, Isalea kuiskasi, mutta Cloudin sinisten silmien katse yhä vain tuijotti lasittuneesti suoraan eteenpäin, eikä hän noteerannut tytön sanoja.

Äänet lähenivät jatkuvasti. Isalea vilkaisi hädissään Cloudia - miten heihin suhtauduttaisiin, jos toinen oli ehtinyt mennä tajuttomaksi jo ennen kuin SOLDIERit pääsivät edes paikalle? Joten Isalea teki sen ainoan teon mitä keksi, hän painoi kätensä Cloudin sinisen puseron peittämään selkään ja tyrkkäsi tämän sen kummempia anteeksi pyytelemättä lattialle.

Juuri ajoissa: Cloud punkesi havahtuneena pystyyn täsmälleen samaan aikaan, kun nurkan takaa astui esiin kaksi huikaisevan pitkää, komeisiin nahkatakkeihin pukeutunutta miestä.

Isalea nousi jalat vetelinä seisomaan ja sihahti Cloudille, joka loi häneen myrtyneen katseen.
“Oli pakko, sinusta ei saanut muuten mitään irti”, hän kuiskasi. Cloud haroi kiireesti hunajanvaalean tukkansa edustavampaan kuntoon, mikä ei ollut niin helppoa kuin olisi voinut luulla, sillä se uhmasi jo sellaisenaan fysiikan lakeja.

“Isalea Risben ja Cloud Strife?” toinen miehistä, se jolla oli hopeaiset pitkät hiukset, kysyi tympääntyneen oloisesti; Isalean sydän alkoi jyskyttää entistäkin tuskallisemmin, kun hän tunnisti miehen Sephirothiksi, kaikkien aikojen tunnetuimmaksi SOLDIERiksi.

“Me ollaan”, hän sanoi reippaasti ja tallasi Cloudin jalalle, nähdessään miten pojan leuka oli loksahtanut ammolleen. Oli nimittäin käynyt jo aikoja sitten selväksi, kuinka suuresti tämä Nibelheimin tupukylän kasvatti ihannoi Sephirothia ja halusi seurata hänen jalanjäljissään.

“Olen positiivisesti yllättynyt”, Sephirothin toveri, Genesis Rhapsodos, sanoi iloisesti ja mittaili Isaleaa ja Cloudia kirkkaansinisten silmiensä koko voimalla. “Eivät he nyt niin lapsilta näytä kuin mitä kansiot antavat ymmärtää…” Isalea tunsi olonsa epämukavaksi tämän punatakkisen miehen kiinnostuneen katseen alla.

“Teitä on informoitu siitä, että saatte nyt omat opettajat?” Sephiroth kysyi kuivaan tapaansa, eikä edelleenkään näyttänyt vakuuttuneelta Cloudin nähdessään.

“Ky-kyllä, sir, mutta meille ei kerrottu, että ketkä ne tulevat olemaan”, Isalea vastasi, koska näytti vahvasti siltä, että Cloudin kieli oli liimaantunut kitalakeen kiinni.

“Me kaksi”, Genesis virnisti. “Lyhyen neuvonpidon jälkeen tulimme siihen tulokseen, että minä otan neiti Risbenin siipieni suojiin ja Seph ottaa Strifen.”

Nyt Cloud vasta kauhistuneelta näyttikin, hän vilkaisi ystäväänsä silmät laajentuneina ja siirsi sitten katseensa Sephirothiin.

“Ensimmäiseksi keskitymme ottamaan selvää teidän vahvuuksistanne”, Genesis jatkoi. “Minä ja Isalea jäämme tämän kerroksen treenihuoneeseen sillä aikaa kun Sephiroth ja Strife saavat tutustua muualla.” Hän iski Isalealle silmää. “Ehdin varata simulaatiohuoneen ensin.”

“Eiköhän se riitä”, Sephiroth murahti. “Tule nyt, ei tässä ole koko päivää aikaa”, hän sanoi Cloudille, joka oli vähällä kompastua jalkoihinsa rientäessään hopeahiuksisen miehen perään.

“Voit rauhoittua jo”, Genesis sanoi, kun hän ja Isalea olivat jääneet kahden. “Sinun ei kannata hermoilla.”

“Yritän koko ajan, mutta se ei onnistu”, Isalea mumisi punehtuneena. Genesis katseli häntä vielä hetken ja näytti sitten tajuavan jotain.

“Sinulla ei ole vielä toisen luokan SOLDIERin univormua”, hän selitti. “Tule.” Genesis johdatti Isalean käskynjakohuoneeseen ja meni siellä yhden varustekapselin luo, jonka näppäimiä alkoi painella kysyttyään tytön vaatekokoa. Hetken odoteltuaan hän avasi kapselin ja otti muoviin käärityn vaatepakkauksen esiin.

“Vaihda tähän, mennään sitten treenihuoneeseen”, punapää kehotti. Isalea otti paketin ja alkoi avata sitä, mutta jähmettyi kesken liikkeen tajutessaan, ettei Genesis liikkunut senttiäkään paikaltaan.

“Anteeksi, sir, mutta voisitteko te ystävällisesti siirtyä vaikka käytävään siksi aikaa kun vaihdan vaatteita?” Isalea kysyi, pystymättä hillitsemään poskilleen lehahtavaa punaa. “En haluaisi millään vaihtaa vaatteitani kun utelias silmäpari katsoo…” Mikä tässä tapauksessa olisi ollut hemmetin pervoa.

Genesis jupisi jotain ilonpilaajista ja siirtyi kiltisti ovesta ulos, jotta Isalea voisi vaihtaa vaatteensa rauhassa. Tyttö alkoikin kääriä pakettia auki hieman tärisevin sormin - ei sillä että asu olisi kovinkaan erilainen ollut, ainoa ero oli värissä. Viimeiset kaksi vuotta Isalea oli pitänyt kolmannen luokan univormua, joka oli ollut vaaleansininen; tämä uusi poikkesi vanhasta vain hitusen, sillä se oli purppuranvärinen. Ei mikään Isalean lempiväri, mutta kunhan hän malttaisi pitää sitä sen aikaa, että onnistuisi nousemaan ykköskastiin niin saisi sitten ylleen mustan univormun, jota vielä pystyi pitämäänkin ilman että tarvitsi nolostella. Tämä näytti värillisesti järkyttävältä.

Siltikään Isalea ei valittanut, hän vaihtoi univormun, silmäili kiireesti kuvajaisestaan käskynjakohuoneen ja eteisen välisestä lasiseinästä (ja paransi kiireesti ponnariaan joka piti ruskeat hiukset aisoissa) ennen kuin pakkasi vanhat vaatteet tyhjään pussiin ja työnsi sen kapseliin. Sitten hän meni Genesiksen luokse.

“Viehättävän värinen”, mies totesi pidätellen naurua, nyökkäsi sitten simulaatiohuonetta kohti ja niin opettaja ja oppilas lähtivät ensimmäiselle oppitunnilleen.
-----------------------------------------------
A/N2: Vähän OOC:tä hahmot kyl on mut pidän niistä silti :3 Cloud oli hauska kirjottaa tuollaseks nössöks ku sen tyyliseks mä sen luonnistin CC:tä pelatessani. Tällei tämä nyt alko, toivottavasti saisin edes tämän projektin loppuun asti niin tykkäisin kyllä oikeesti hyvää. Ne kommentit olis tosiaan erittäin mukavia ^^

Tuli luettua tämäkin nyt. Toivottavasti saat tämän loppuun kirjoitettua. Isalea vaikuttaa samalta, joka seikkaili Kuiskauksia pimeydestä -ficissä, ellen väärin muista. Tai siis jotenkin tyttö tuntuu hieman erilaiselta, mutta nimi taitaa olla sama.

Minun on vaikea kuvitella Sephirothia syömässä pullaa. Jotenkin en kykene luomaan sellaista kuvaa mieleeni sitten mitenkään :lol: Kielellisesti minusta tämä teksti oli ihan kivaa tasoa, joskin ehkä vielä pientä hiomista voisi harjoittaa... mutta niinhän meidän kaikkien pitäisi.

Odottelen mielenkiinnolla paritusten selviämistä.

//edit 5.9.10

Lisäsin otsikkoon ikärajan ;D

Koska nautin ficcien lukemisesta, joihin omia hahmoja on sekoitettu, nautin
myös tämän lukemisesta ♥ Minusta on aina jotenkin hauskaa huomata ja seurata
miten kirjoittaja saa omat hahmonsa ujutettua valmiisiin tarinoihin mukaan ja
kehiteltyä omat juonikiemurat, sinä onnistut siinä hyvin ♥

Isalealla on tosi paljon asennetta ja innokkuutta, tulee mieleen oikein reipas
ja tunnollinen teinityttö, joka ei vaaroja kaihda, mutta kuitenkin sellainen tyttö,
että tytöksi tunnistaa.

Tykkäsin myös, miten toit esille Cloudin ujompaa persoonaa, se näkyy itsestäni
niin hyvin Crisis Coressa, että sen esille tuominen on jotenkin tosi koskettavaa
ja tärkeää itselleni ♥

Komppaan Afenia siinä että Sephiroth ja Genesis pullan kanssa kyllä saivat
minut tyrskähtämään, ihan mahtavan humoristinen käänne, samoin kuin
muutama muukin Genesiksen repliikki ja lempinimi Sephirothille ♥! Tutuista hahmoista
on aina ihana nähdä uusia tulkintoja, olivat ne sitten miten kaukana tahansa omista
tulkinnoistaan.

Jatka tätä, odotan lisää! ♥

Afeni: Kiits kommentista! Ja juu, Isalea on sama tyyppi kuin KP:ssä. Ficeissä käytän nimittäin aina samaa naishahmoa yhdellä miehellä (esim. Cloudilla on Isalea, Itachilla Mari, jne), joten siks tässä on kans Isalea.

Faith: Whii, kiitos siullekin! Mukavaa kun pidät. Omia hahmoja tulee tässä lisääkin, kunhan ficci pääsee kunnolla vauhtiin.

A/N: Elikä tässä tulee sitten luku kaksi. Kolmannessa luvussa menee jonkin aikaa koska oon saanu siitä aikaiseksi vasta ensimmäisen kappaleen (originaali työn alla taas niin ficit jääny hieman toissijaisiksi... mutta tää jatkuu myös, hitaasti vain!). Tästä siis jatketaan.
----------------------------------------------------
2. LUKU
Ensimmäinen oppitunti

Apua, apua, apua!!!

Okei, ota rauhallisesti. Hengitä syvään… hitaasti…

Mutta ei, siitä ei ollut mitään apua. Cloud Strifen sydän pamputti aivan mieletöntä vauhtia, kovempaa kuin koskaan, ja hänen päässään kohisi niin kovaan ääneen, ettei hän ollut kuulla Sephirothin ääntä miehen selittäessä tulevaa opetusta.

Mutta voiko häntä syyttääkään? Hän oli pikkupennusta asti ihaillut juuri nimenomaan Sephirothin töitä ja taitoja, ja nyt hänet laitettiin suoraan tämän elävän legendan oppiin!

Cloud oli varsinainen hermoraunio, ettei hän puhunut yhtään - ties vaikka häneltä olisi lentänyt laatta. Eikä Sephirothin jalkojen juureen oksentaminen olisi antanut kovinkaan hyvää kuvaa…

Ikään kuin minusta olisi saatu muutenkaan hyvää kuvaa, poika ajatteli pessimistisesti. Miksi hänen piti olla tällainen nössö?

”… Ja sitten”, Sephiroth korotti yhtäkkiä ääntään ja Cloud joutui puremaan kieleensä, ettei olisi kiljaissut säikähdyksestä. Luoja, ryhdistäydy nyt, mies! ”Minä en ole mikään lapsenvahti, Strife, joten pidäkin huoli ettei minun tarvitse olla pelastamassa nahkaasi jatkuvasti.”

”Kyllä, sir, tietysti, sir”, Cloud änkytti ja tunsi kuinka poskia alkoi kuumottaa. Pyhä Odin sentään, nyt hermot kuriin!

Pahinta oli kuitenkin se, millaisella ilmeellä Sephiroth katsoi häntä.

Mahtavaa, aivan mahtavaa, Cloud ajatteli ja olisi halunnut antaa itselleen mujuvan potkun persuuksille. Hieno alku! Miksi Sephiroth oli ylipäätään vaivautunut ottamaan hänet oppiin, kun hän oli tällainen kakara? Cloud tunsi katkeraa kateutta ettei ollut kuin Isalea, joka oli ollut ShinRassa kuin kala vedessä heti ensimmäisestä päivästä asti - vaikka hän kyllä tiesi miten tyttöäkin oli jännittänyt. Juuri sen hänkin olisi halunnut osata. Olla luonteva ja peittää hermostuksen.

Sephiroth johdatti hänet yhteen ShinRan päämajan kerroksista, missä kaikki univormut tehtiin ja pestiin. Eräs pyylevämpi ompelijanainen osasi sanoa välittömästi, mikä vaatekoko Cloudille sopi ja ehti tyrkätä pojan käsiin tuliterän toisen luokan univormun ennen kuin tämä ehti alkaa edes hämmästellä.

”Vaihda se yllesi, sitten lähdemme ulos”, Sephiroth sanoi, kohoten auktoriteetin ruumiillistumana Cloudin silmien edessä ja vaikutti pojan taas niin tyystin, ettei tämä osannut sanoa mitään, kiirehti vain pukukoppiin.

”Hellyttävä oppilas teillä, sir”, Cloudille univormun antanut nainen kihersi. ”Hänestä tulee vielä hieno SOLDIER.”

”Jos hän selviää ensimmäisestä treenipäivästään elossa siis”, Sephiroth tuhahti. Hän ei todellakaan ollut vakuuttunut.

Hänen mielipiteensä ei paljoa muuttunut, kun hän ja Cloud siirtyivät ulos Sektori Kahdeksaan ja lähtivät autolla kaupungin ulkopuolelle ja kun Cloud näki ensimmäiset, Midgaria ympäröivillä tasangoilla rellestävät otukset.

”No, näytä mitä sinä osaat”, Sephiroth sanoi tyynesti kuskin paikalta, kurotti ottamaan takapenkiltä kankaaseen käärityn pitkän esineen, joka paljastui miekaksi. ”Katson täältä.”

”Tuota, hm… Tietysti, sir”, Cloud sanoi pakokauhuisen näköisenä, otti miekan ja avasi auton oven. Sephiroth käänsi radiota hiljemmalle ja keskittyi pitämään suojattiaan silmällä.

Kolme minuuttia myöhemmin hän olisi halunnut paukuttaa päätään rattiin.

Cloud ei pärjännyt oikein hyvin. Poika ei tuntunut olevan lainkaan sinut miekan kanssa, ja tussahtanut jo muutamaan otteeseen hiekkaan - seuraavaksi pentu lähti karkuun, kun vähän isompi, paksuturkkinen ja järkyttävän ruma aavikkosusi lähti leuat louskuen hänen peräänsä.

Miten hemmetissä Strife oli pärjännyt kolmannessa luokassa? Sephiroth ei ymmärtänyt alkuunkaan, miksi tämä oli hakenut tälle alalle kun jo pelkän suden voittaminen oli tällaisen työn ja tuskan takana…

Ilmaa halkoi Cloudin kauhunkiljaisu jota tämä ei selvästikään pystynyt pidättelemään enempää. Syvä huokaisu karkasi Sephirothin suusta, ja hän meni pelastamaan oppilaansa innokkaasti kasvojaan nuolevan aavikkosuden tuttavallisuuden tieltä.

”Ihan vain tiedoksi, Strife”, hän sanoi, heitti sudelle palasen mukanaan tuomaansa lihaa, ”että nämä sudet jotka liikuskelevat Kalmin ja Midgarin välissä, ovat melko kesyjä. Ne tappavat harvoin ihmisiä.”

Cloud lehahti räikeänpunaiseksi pungetessaan pystyyn ja pudistellessaan hiekkapölyä vaatteistaan.

”Eli tarkoitus oli vain testata, uskallanko tehdä noille mitään?” hän kysyi.

Sephiroth nyökkäsi. ”Juuri niin.” Hän jätti sanomatta sen tosiseikan, että nämä sudet kyllä hyökkäsivät, jos tunsivat olonsa uhatuksi… Eli ne eivät pitäneet Cloud Strifea missään määrin kovinkaan suurena uhkana.

”Tämä riittääkin”, SOLDIER totesi perin juurin nolostuneelle oppipojalleen. ”Lähdetään takaisin.”

Cloud luikki takaisin autoon häntä koipien välissä ja Sephiroth seurasi maltillisesti askeltaen perässä (sillä hän ei koskaan juossut) ajatellen, että näistä seuraavista vuosista oli tulossa varsinaista kidutusta.
~~~
”Seuraavista vuosista tuleekin jotain todella mielenkiintoista”, Genesis sanoi hyväksyvästi, kun Isalea listi yhden wutailaisen, valeasuun pukeutuneen miekkosen ilman minkäännäköisiä ongelmia. ”Sinussa on sisua, tyttö. Oletko aina halunnut olla SOLDIER?”

”En ihan aina”, Isalea myönsi, posket punakoina ja otsa hiessä. ”Aloin haaveilla tästä vasta yksitoistavuotiaana. Kun täytin kolmetoista, sain neronleimauksen, että minäpä kokeilen. Siitä se sitten lähti, ja löysin itseni täältä.” Hän pyöritteli miekkaa kädessään ja katseli heidän ympärillään kohoavia rakennusta ja öistä taivasta, täydellisiä kopioita alkuperäisestä ulkomaailmasta. ”Tämä teknologia säikäytti minut aluksi… Mutta nyt siihen on jo tottunut. En varmasti osaisi”, tyttö nauroi, ”kotona käyttää enää mitään tavallista laitetta kun kaikki on täällä niin hienoa.”

Genesis naureskeli hänkin, heilautti jalkansa roskapöntön päälle ja otti LOVELESSin esiin. Isalea oli aikonut mennä jahtaamaan lisää virtuaalisia vihollisia, mutta mies alkoi sitten lukea kirjaansa ääneen lumoavalla äänellä, eikä hän enää muistanut mitään muuta.

Kun hirviöiden sota tuo maailman loppuunsa
Jumalatar laskeutuu taivaalta
Valon ja pimeyden siivet leviävät
Hän johdattaa meidät onneen, lahjansa iänkaikkisena

”LOVELESS, prologi”, Genesis sanoi lopetettuaan. ”Tätä parempaa kirjaa ei ole.”
”Se kuulosti kauniilta”, Isalea kommentoi hiljaa. ”Onko se runokirja?”
”Tavallaan”, Genesis vastasi. ”Siitä tehdään näytelmä. Voisimme mennä katsomaan sen. Mitäs tykkäisit?”
”Se olisi suuri kunnia”, nuorempi tyttö sanoi innokkaasti.
”Tehdään niin, että jos onnistut kipuamaan ykköskastiin ennen Angealin ja Sephirothin muksuja, vien sinut sinne, palkinnoksi. On jotain mitä varten nähdä töitä. Kiinnostaako?”
”Joo, se sopii mainiosti”, Isalea sanoi hyvillään. ”Teidän ei tarvitse pettyä, sir.”

Genesis haroi punertavaa tukkaansa ja sulki LOVELESSin, ennen kuin sanoi: ”Ja jos me tahdomme tehdä töitä yhdessä, lakkaat puhuttelemasta minua noin muodollisesti. Olen opettajasi, en mikään rehtori, herran tähden. Sitä paitsi saat minut tuntemaan itseni hiton vanhaksi.”

Isalea punastui. ”En tiedä, voinko -”
”Kyllä sinä voit, tyttö. Kokeile. Sano nimeni. Eikä mitään söörejä tai teitittelyä. Tämä ei ole käytöskoulu.”

Isaleasta tuntui huutavan väärältä sinutella niin ylempiarvoisempaa miestä, mutta ei hänellä valinnanvaraakaan ollut. ”Minusta tulee ykkösluokan SOLDIER ennen kuin kumpikaan muista ehdokkaista ehtii. Te… sinun ei tarvitse pettyä, Genesis.”

Genesis hymyili ilkikurisesti. ”Noin. Paljon parempi. Tiesin tehneeni oikean valinnan, kun otin sinut enkä Strifea.”

”Cloud on varmaankin hermoraunio”, Isalea sanoi poissaolevana. ”Hän ihailee hirveästi Sephirothia.”

”Miten hän on niin ujo?”

”En tiedä, kai sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että hän siirtyi pikkukylästä suurkaupunkiin tai jotain”, Isalea tuumasi. ”Mitä minä olen kuullut, hän oli aikamoinen riidanhaastaja kotipuolessa. Täällä hän meni lukkoon jo ensimmäisenä päivänä.”

Genesis huomasi heti tytön vihreiden silmien katseen, joka liikuskeli kaikkialla muualla paitsi opettajansa naamassa. ”Sinä olet pihkassa”, hän kiusasi. ”Etkö olekin?”

”Kai siinä nyt vähän pihkaantuu kun asuu samassa huoneessa vuoden”, Isalea jupisi. Häntä inhotti olla niin läpinäkyvä, mitä tuli ihastumisiin. ”Minun seurassani hän ei ole yhtään ujo tai mitään, vaan ihan rento ja kiva.”

”Kuulostaa ihan rakastuneen tytön huokailulta”, Genesis irvaili. ”No, ei se mitään. Saat kuolata Strifea niin paljon kuin mielesi tekee, kunhan se ei vaikuta työhösi.”

”En minä usko että se niin paljon vaikuttaisi”, Isalea sanoi. ”Ainakin toivon niin.” Tosin hän todennäköisesti sekoaisi heti jos näkisi Cloudin pahassa tilanteessa ja yrittäisi rynnätä apuun, mutta sitä nyt ei kannattanut sanoa ääneen.

Genesis vilkaisi kelloa, kaivoi sitten kännykän taskustaan ja paineli muutamaa nappia. Maisemat muuttuivat pikselimössöksi ja katosivat, ja Isalea huomasi taas seisovansa laajahkossa, terässeinäisessä salissa.

”Eiköhän tämä riitä tältä päivältä”, SOLDIER sanoi ja Isalea riisui pikaisesti digilasit, jotka olivat osittain auttaneet häntä luomaan äskeisen maailman. ”Mennään katsomaan miten Seph ja Strife pärjäävät. Minulla on tunne, että he ovat joko harjoittelemassa tai kahvilassa murjottamassa.”
~~~
Isalea, ja varsinkin Genesis, saivat yllättyä. Kun he ensimmäiseksi vilkaisivat kahvioon, he eivät nähneet kahta miestä murjottamassa, vaan, uskomatonta kyllä, pelaamassa korttia.

”Seph, mitä hittoa?” Genesis ähkäisi, kun he pääsivät hopeahiuksisen miehen taakse. ”Ethän sinä pelaa korttia!”

Isalea kuikuili Cloudia, joka näytti ensimmäistä kertaa koko päivän aikana siltä, että saattaisi nauttiakin tästä.

”Älä nyt häiritse”, Sephiroth ärähti kollegalleen, paiskasi pari korttia pöytään mutta hävisi silti Cloudin värisuoralle.

”Sinä voitit Sephirothin pokerissa”, Isalea sanoi Cloudille, joka näytti ällistyneeltä omasta tuuristaan. ”Ei lainkaan huono, Strife.”

Cloud näytti läpeensä tyytyväiseltä itseensä, mutta Sephirothin korvat olivat punehtuneet.
~~~
”Miten sinä sait Sephirothin pelaamaan korttia?” Isalea kysyi, kun hän ja Cloud istuivat illalla yhteisen kämppänsä olohuoneessa ja katsoivat televisiosta dokumenttia tulevasta avaruusohjelmasta.

”Ei se vaatinut kuin hieman kainostelua ja kiertelyä”, Cloud hymähti. ”Hän on todella ylpeä, Sephiroth siis. Kun hieman vihjaisin, että voittaisin hänet korttipelissä, hän tarttui syöttiin heti.” Pojan kirkkaansiniset silmät hehkuivat onnesta. ”Ehkä pelaamme useamminkin.”

”Entä treeni?”

”Se ei mennyt kovin hyvin”, Cloud tunnusti. ”Lähdin aavikkosutta karkuun.”

Isalea tuijotti hetken Cloudia ja repesi sitten nauruun.
--------------------------------------------------------------------
A/N2: Lieneekö tarvetta mainita, kui paljon mä tyrskähtelin ku kirjotin tätä? Ja kolmannen luvun ilmestymiseen menee siis vähän pidempään. Ja toivottavasti toi nyt kuulostaa hyvältä, toi LOVELESSin suomennos. Jos jollakulla on parempi ehdotus, otan sen vastaan :D

Mahtavaa että tämä jatkuu, älä panttaa sitä kolmatta lukua liiaksi *murr* ! ♥
Jaa-a, mitähän tästä nyt voisi sanoa, pidin kyllä oikein kovasti :) ♥ minusta
oli mukavaa huomata miten jatkoit samaa linjaa ja otit tutut hahmot jotenkin
omaksesi, toit Sephirothiin ja Genesikseen täysin inhimillistä huumoria mukaan,
etkä pitänyt heitä sellaisina vakavina ruttunaamoina jollaisina varmasti moni
on heidät oppinut tuntemaan. On mukavaa huomata, että olet selvästi kaivellut
vähän pintaa syvemmältä ja tutkiskellut hahmojen luonteita, plussaa siitä! ♥

Isalea vaikuttaa todella topakalta tytöltä ikäisekseen, ihanan reipas ja eloisa
meininki hänellä, jotenkin peloton, mutta kyllä hänestä näyttää myös tyttömäistä
ujoutta kuoriutuvan, ainakin Genesiksen ja Cloudin kanssa ♥ Pidän myös siitä
miten Cloudin ja Isalean suhteesta sai niin sisaruksellisen kuvan, tuli jotenkin
rento olo vikaa kappaletta lukiessa.

Kieli on tässä tekstissä ihanan huumoriotteista, kirjoitat sujuvasti ja hauskalla
tyylillä. Itse sorrun aivan törkeän helposti kielikuviin ja metaforamössöön, joten on
mukavaa lukea tekstiä, joka on selkeää, myös vakavissa kohdissa ♥ Lovelessin käännös
upposi minuun kuin täi tervaan, tosin tuo viimeinen säe jäi vähän mietityttämään... pointsit käännöksestä silti sinulle, koska Loveless on ainakin itselleni tuottanut harmaita hiuksia kääntäessä, vaikka englanti onkin tosi sujuvaa.

Enpä nyt keksi kamalasti negatiivista palautetta tästä... jos nyt pitäisi jostain huomauttaa, niin ehkä minua parissa kohtaa häiritsivät tietyt sanat kuten "kämppä" ja "pikselimössö". Hahmojen puheessa ymmärrän tällaiset vähän puhetyyliset ilmaisut, mikäli ne kuuluvat hahmon tyyliin muutenkin, mutta kerronnassa ne saattavat vähän latistaa tunnelmaa. Sinulla ei kuitenkaan ollut näitä paljon, joten tunnelmakaan ei mennyt pilalle eikä tekstiä tehnyt mieli jättää kesken.

Keep it up, odotan seuraavaa lukua! ♥

Täytyy myöntää, että repesin aika monessa kohdassa. Sephy ja pulla XD ja korttipeli. Toit hienosti esiin Cloudin ujon puolen, joka on aika vahvasti esillä CC:ssä. Ficci sijoittuu mielenkiintoiseen ajankohtaan. Kerronta oli hyvää ja odotan innolla jatkoa. Mukavaa, että aloitit uuden ficin, vaikka KP jäi keskeneräiseksi. Hienoa :D Hahmot vaikuttivat olevan aika itseään, pieniä hupikohtia lukuunottamatta, mutta se oli sokerina pohjalla.

FaithValor: Kiitos taas ihanan pitkästä kommentista! Oon tosiaan alkanu huomata et tällai huumoriotteisempi teksti taitaa olla enemmän mua ku sellaset kauheen synkät...

whitelily: Kiitti! Joo mä halusin tuoda Cloudin "nössömäisyyden" vähän enemmän esiin koska se on CC:ssä niin veikee ja söötti <3

A/N: Mutta kuten siis huomasitte, oon back. En oo kehittyny paljoa yhtään, enkä tiedä itekää mitä hemmettiä tän ficin kaa on tekeillä. Kirjotin ny tän kolmannen luvun loppuun, ku sain intoa ja motivaatiota tarpeeksi. Tää on siis lyhyempi luku kuin noi toiset, mutta se johtuu siitä, että tää on sellainen "siirtymäluku". Tän jälkeen alkaa tapahtua. Neljännessä luvussa siis tulee kestämään tovi, koska mä joudun suunnittelee loppuficin tän jälkeen kokonaan valmiiks jonnekin. Ja varmaan pelaamaan jonkin verran CC:tä, että pääsen taas tapahtumissa kunnolla kärryille. Mutta omaa sovellusta on silti odotettavissa, joten jos joku asia poikkeaa pelistä, se johtuu siitä :D mutta pitemmittä puheitta, here is chapter 3~
----------------------------------------
3. LUKU
Tyyntä myrskyn edellä

Arki toisen luokan SOLDIERina oli paljon erilaisempaa kuin Isalea oli luullut. Kun kuukausi oli kulunut, hän oli vieraillut sairasosastolla ainakin kymmenen kertaa, koska Genesis jostain kumman syystä vei häntä tilanteisiin, missä hän sai aina turpiinsa.

”Ei se kokemus muuten kartu”, SOLDIER sanoi viisaasti, kun Isalea oli kuudetta kertaa sairaanhoitajan toimenpidehuoneessa ja irvisteli desinfiointiaineen kirvelylle.

Isalea näytti Genesikselle kieltä ja haaveili edes muutaman päivän mittaisesta lomasta, mutta ShinRassa se oli täydellisen turha toive. Aivan kuin täällä ei olisi edes tiedetty sanan ”loma” merkitystä.

Genesis kuitenkin armahti hänet ja antoi loppupäiväksi vapaata. Isalea otti sen kiitollisena vastaan, hän kävi vaihtamassa univormunsa tavallisiin vaatteisiin - eli farkkuihin ja pehmeäkankaiseen puseroon - jonka jälkeen hän nappasi innokkaasti laukkunsa ja päätti lähteä LOVELESS-kadulle hieman ostoksille; kyllä kannatti ainakin osittain olla ShinRassa töissä, kun palkka juoksi paljon ruhtinaallisemmin kuin muissa töissä.

Aulassa hän näki Sephirothin ja Cloudin kinastelevan keskenään jostakin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästä lähemmäs kuuntelemaan, sillä viereisestä museotilasta astui juuri sillä hetkellä lyhyt mustatukkainen siivoojatyttö, joka oli Sephirothin nähdessään vähällä kolauttaa kärrynsä suorinta tietä Isalean päälle.

”Hui, anteeksi kauheasti”, tyttö henkäisi silmälasit vinksallaan ja punaiset läikät poskissaan palaen. ”En katsonut eteeni.”

”Ei se mitään, älä turhaan stressaa”, Isalea nauroi. Siivooja näytti olevan häntä enintään neljä vuotta vanhempi. ”Sephiroth-fani, arvaan?”
”En voi edes sanoin kuvata kuinka suuri fani”, tyttö myönsi nolona. ”En muuten olisi tullutkaan siivoojaksi tähän taloon jos täällä ei olisi mahdollisuutta nähdä häntä. Minä olen Emily”, hän esittäytyi. ”Emily Quinlan.”
”Isalea Risben, SOLDIERin toinen luokka”, Isalea sanoi ja he löivät kättä.

”Olet kyllä nuori SOLDIERiksi”, Emily sanoi vaikuttuneena. ”Itselläni ei riittäisi kantti siihen.”
”Välillä mietin että riittääkö minullakaan”, Isalea hymähti. Sephiroth ja Cloud lopettivat juuri silloin; Emily oli vähällä nielaista kielensä kun pitkänhuiskea mies pyyhälsi heidän ohitseen mustan nahkatakin helma hulmahtaen.
”Muista hengittää välillä”, Isalea sanoi hekotellen, heilautti Emilylle kättään ja meni Cloudin luo, joka näytti harvinaisen pahantuuliselta - sen verran mitä hän muisti, Cloud ei ollut koskaan pahalla päällä. Poika oli siihen liian nössö.

”Mikä sinua riipii?” Isalea kysyi ällistyneenä blondilta ystävältään.

Cloud nosti hätkähtäen katseensa ja huomasi hänet. ”Oho, Isalea. Ei mikään, ei enää.”
”Et kyllä näytä siltä ettei enää mikään risoisi”, Isalea huomautti. ”Aivan kuin haluaisit vääntää chocobolta niskat nurin.”
”Jessus, en nyt sentään”, poika huokaisi. ”Kilahdin vain Sephirothille joistakin hänen tavoistaan ratkaista riitatilanteet ja sellaiset, ja hän suuttui takaisin.”
”No selvisikö kaikki?”
”Joo, minun edukseni. Tosin Sephiroth kostaa aivan varmasti.”

Isalea ei voinut taaskaan pidätellä virnettään. ”Onko sinulla mitään tekemistä tänään?”
”Ei oikeastaan. Sephiroth on niin raivostunut ettei halua nähdä minua todennäköisesti pariin päivään - hyvä vain minulle.” Cloud hieraisi niskaansa. ”Saanpahan levätä.”
”Epäreilua”, Isalea niiskaisi. ”Mutta jos sinulla ei ole mitään puuhaa, tule kaupungille.”
”Nojaa, voisin tullakin”, blondi vastasi. ”Odottele tässä niin käyn vaihtamassa vaatteet.”

Sen aikaa kun Cloud oli yläkerrassa Isalea käyskenteli ympäri aulaa, laski rahat, käyskenteli hieman lisää ja haaveili tulevaisuudesta.

Hän ei olisi koskaan uskonut pääsevänsä näin korkealle ShinRassa. Hän oli ollut täällä vasta reilun vuoden, siltikin ehtinyt yltää siinä ajassa jo toiseen luokkaan; kotoa oli tullut runsaasti onnitteluja ja hänen isänsä oli ollut todella yllättynyt kuullessaan ylennyksestä.

Salaa Isalea olikin naurettavan ylpeä, että oli pystynyt siihen mistä muut Kalmin pojat olivat vain uhonneet - hän saisi hyvät naurut käydessään seuraavan kerran kotona.

Hissin kilahdus toi hänet takaisin maanpinnalle, joskin hän tunsi kuumotuksen poskissaan välittömästi, kun Cloud astui aulaan yllään musta kauluspaita ja samanväriset housut; poika näytti vaatteissaan nimittäin komeammalta kuin mihin Isalea oli varautunut.

Hän ravisti hämillään päätään, näytti vahingoniloiselle ja hänen ihastumisensa huomanneelle Emilylle kieltä ja paimensi Cloudin ulos viileään syyssäähän.
~~~
LOVELESS-kadulla tuli erikoisen paljon vastaan ShinRan väkeä, ja pian Isalealle selvisikin syy. Goblin’s barin luona oli nimittäin ryhmä innokkaita ohikulkijoita jäänyt pällistelemään vielä äsken riehunutta tappelutilannetta, joka oli tosin jo saatu haltuun.

”Tuo oli juuri se minkä käsittelystä suutuin Sephirothille”, Cloud sanoi. ”Baarissa oli pahin koskaan näkemäni joukkotappelu. Ilmeisesti mekään emme saaneet koko juttua rauhoitettua…”

Isalea pudisteli ihmetellen päätään, päätti sitten pudistaa työasiat mielestään ja keskittyi pitämään loppuiltapäivän hauskaa Cloudin kanssa, kieltäytyen ajattelemasta niitä tunteita joita pojan katsominen hänessä herätti.
~~~
He palasivat kotiin vasta illansuussa.

Isalealla ei ollut kovinkaan paljon uusia ostoksia mukanaan, sillä ankarasta etsimisestä huolimatta hän ei ollut onnistunut löytämään mitään sellaista, mistä olisi tosissaan pitänyt. Sen sijaan hän tyytyi vain pariin uuteen paitaan, yksiin housuihin ja pariin kiinnostavalta kuulostavaan kirjaan (joista toinen oli LOVELESS). Cloudilla oli sen sijaan paljon enemmän tavaraa mukanaan, esimerkiksi pari uutta videopeliä.

”Miten sinä kuvittelet, että aikasi riittää noiden pelaamiseen?” Isalea oli kysynyt, kun he olivat lähteneet pelikaupasta.

”Kyllä se riittää”, Cloud oli itsevarmana vastannut. ”Koska Sephiroth pitää varmasti minusta ainakin viikon tauon.”

Viikon tauko tosiaan olisi tehnyt Isaleallekin terää.

Aivan kuin Gaia olisi kuullut hänen ajatuksensa, sillä samalla hetkellä hän sai tekstiviestin Genesikseltä, ja se kertoi: Lähden viikoksi työmatkalle Midgarin ulkopuolelle. Olet liian nuori tulemaan mukaan, niin saat pitää sen lomasi sillä välin, kun olen reissussa ;D Mutta kun palaan, treeni jatkuu.

Isalean kurkusta karkasi iloinen äännähdys. Cloudin kysellessä sen syytä Isalea vastasi: ”Nyt minullakin on se viikon loma.”

Tästä nuoret ottivat heti kaiken ilon irti, ja huoneeseensa päästyään he ryhtyivät heti pelaamaan toista Cloudin ostamista peleistä.

Tällaisenaan oli todella vaikea uskoa, että he todella olivat sotilaita. Tai että Midgarissa edes oli suurempia uhkia kuin baaritappelut. Kaikki vaikutti olevan niin tyyntä ja rauhallista, ettei Isalea osannut ajatellakaan, että tämä rauha loppuisi. Mitä muka täällä voisi tapahtua? ShinRan mahtivallan alla? Pahimmassa tapauksessa ehkä joku suutuspäissään vähän riehuisi. Ei mitään sen vakavampaa. Eihän?
~~~
Mitä tämä on?

He olivat todellakin jättäneet tärkeitä asioita huomioimatta. Todella tärkeitä. Genesis tuijotti pöydälle levitettyjä papereita ja yritti saada palaset loksahtamaan paikalleen. Kaikki kävi kyllä järkeen…

Hän vilkaisi täriseviä käsiään, yritti saada ravaavan mielensä kuriin. Mitä kaikkea heiltä oli oikein salattu? Hän, Sephiroth, Angeal… He kaikki.

Jos tämä jatkuu, minä –

Hän ei kyennyt jatkamaan ajatusta loppuun. Ei mitenkään. Hän oli jo jonkin aikaa pystynyt piilottamaan hiustensa värin muuttumista värjäämällä sitä toistuvasti takaisin oikeaksi, mutta nyt rappioituminen alkoi levitä muuallekin ruumiiseen. Hän ei enää jaksanut kunnolla. Hänen selkäänsä särki jatkuvasti – aivan kuin jokin olisi yrittänyt päästä sieltä irti.

Genesis ajatteli Isaleaa, joka oli vasta aloittanut SOLDIERin koulutuksensa. Jos hän nyt ryhtyisi radikaalimpiin toimenpiteisiin, se tyttö ei koskaan pääsisi ensimmäiseen luokkaan – tai todennäköisesti näkisi edes seuraavaa syntymäpäiväänsä!

Sephiroth varmasti kyllä opettaisi heitä molempia…

Mutta senkään varaan hän ei voinut tosissaan laskea. Ei, kun tämä koko juttu koski ihan samalla tavalla myös hopeahiuksista SOLDIERia.

Hän hätkähti tahtomattaan, kun puhelin soi.

”Haloo?”
”Iltaa, sir. Kaikki on valmiina lähtöön, mikäli vain teille sopii.”
”Tulen sinne ihan hetken päästä.”

Genesis pakkasi kaikki paperit kansioon ja piilotti kansion salasanalla turvattuun laatikkoon. Hän tutkisi asiaa heti palattuaan Wutaista. Selvittäisi, mitä helvettiä oli oikein tekeillä.
---------------------------------------------------
A/N2: Siinä oli nyt se. Suunnittelen tosiaan ficin nyt loppuun nii menee taas jonkin aikaa ennen ku laitan uutta lukua. Oon ollu nii pitkään kirjottamatta tätä et meinaa tapahtumat vaa pyöriä mielessä sekavana mylläkkänä. Ja jotta ette hämmentyisi liikaa, niin kerron vielä yhden jutun: muokkasin edellisissä luvuissa Cloudin ja Isalean iät. Ne on kumpikin tässä alussa siis neljätoistavuotiaita. Sain päänsärkyä ajankulun ajattelemisesta nii laitoin ne tyynesti tohon. Vois siis kuvitella, että nää ekat luvut sijoittuu joitain viikkoja ennen varsinaisen Crisis Coren alkua. Mutta tämä oli tässä, kommentteja saa yhä antaa :D

JEE, tätä tuli lisää ♥ Olikin jo odotettu, nyt vaan rohkeasti jatkat tarinaa, sillä tämän uusimman luvun loppu oli todella jännittävä!

Pidän edelleen siitä miten rennosti kirjoitat. Vaikka minun onkin vaikea kuvitella tiettyjä hahmoja tekemässä tiettyjä asioita, niin silti pidät tekstissä kuitenkin laatua yllä. Aika nuori ikä tuo 14-vuotta on SOLDIER alokkaalle, mutta Isalea tuntuu silti pärjäävän hyvin, vaikka joutuukin runnelluksi, Genesis on aika armoton, mikä sopiikin hyvin miehen luonteeseen. Eniten minua huvitti aivan alussa tuo "'Ei kokemus muuten kartu' SOLDIER sanoi viisaasti" :D en tiedä mikä tuossa kohdassa erityisesti sai minut nauramaan, mutta jotenkin tuo sarkastinen ote, jolla kirjoitit kohdan, sai minut repeämään nauruun, mahtavaa! ♥

Oli myös mukavaa lukea, miten toi SOLDIERien vapaa-aikaa esille tekstissä, omasta ficistäni moinen puuttui täysin, keskityin enemmän kirjoittamaan treeneistä ja taistelemisesta, mutta tuollainen rentoutumishetki oli mukavaa luettavaa kaiken muun keskellä. Mahtaakohan Isalealle ja Cloudille syttyä ficissä kipinää...? ♥

Loppu yllätti minut, positiivisella tavalla. En ollut lainkaan odottanut tuollaista kohtaa, jossa kirjoittaisit Genesiksen tuntemuksista noin taitavasti. Erittäin onnistunutta kuvailua miehen sielun maisemasta, itselleni tuottaa aina taiteilijan tuskaa kirjoittaa miehen ajatuksista, mutta sinä todella onnistuit, kohtauksesta tulii ahdistava ja se jätti odotuksen leijumaan pintaan ♥

Kokonaisuudessaan erinomaista ja tyylillesi sopivaa työtä, well done! ♥

Ihanaa, että tähän tuli jatkoa! Alkoi ihan hymyilyttää kun luin Isalean ja Cloudin vapaa-ajasta. Ihan mukavaa, että ficciin tuli tällainen rauhallisempi osuus. :D Jatka samaan malliin. Toivottavasti jatkoa tulee lisää jossain vaiheessa.

Yhdyn FaithValorin mielipiteisiin =)

Faith: Mulla on sellanen muistikuva et Cloud lähti oikeestikin ShinRaan 14-vuotiaana x3 sen mukaan oon siis tässäkin mennyt. Ainakin tietääkseni... Siitä on nii kauan ku oon ekat luvut kirjottanu et meinaa vähän mennä faktat sekasin. Mutta kiitos kommentista!

whitelily: Kiitos taas kommentista!

A/N: Noniin, whitelilyn avuliaan betauksen ansiosta sain neljännen luvun viimein kirjoitettua ja ficin potkaistua kunnolla käyntiin. Kyllä tää loppuun asti vielä menee, lupaan ;D ja mulla on jo nyt pää täynnä juttuja mitä tähän tulee niin sen suhteen ollaan selvillä vesillä. Toivottavasti ihmiset jaksaa vielä lukee... ja whitelilylle tosiaan iso kiitos betauksesta. Tässä on luku neljä ~
--------------------------------------------

4. LUKU
Zack Fair ja hieman siivoamista

Viikko oli kuitenkin hädin tuskin puolessa välissä, kun sekä Isalea että Cloud kyllästyivät lojumiseen ja jatkuvaan pelaamiseen. Koska simulaatiohuoneeseen ei saanut mennä omin luvin (eikä kumpaakaan heistä huvittanut muutenkaan mennä sinne riehumaan), he päätyivät yhteistuumin vain siihen lopputulokseen, että tappaisivat aikaa jossain muualla kuin asuinhuoneistossaan.

Puolenpäivän aikaan nuoret SOLDIERit sitten istuivat ShinRan rakennuksen 49. kerroksessa ja juttelivat paremman tekemisen puutteessa Kunselin kanssa. Poika ei ollut heille kovinkaan tuttu, mutta juttua ja juoruja tällä ainakin riitti.

Isalea huomasi heti vireystasonsa nousevan, hän veteli energiajuomaa hyväntuulisesti, samalla kun Kunsel kertoili mitä kaikkea oli tapahtunut viime aikoina (Cloud ja Isalea olivat melko lailla pimennossa, kun eivät olleet pariin päivään lähteneet huoneestaan mihinkään).

Kunsel oli juuri saanut kerrottua yhden Sephirothiin liittyvän tempauksen loppuun, kun kauempaa käytävästä kuului kovaäänistä, tuttua puhetta, ja sitten heidän luokseen asteli kaksi ShinRan tunnetuimmista SOLDIEReista: kunniasta ja unelmista jatkuvasti paasaava Angeal Hewley, sekä tämän yliaktiivinen oppilas Zack Fair.

Isalea ei ollut koskaan ennen tavannut kumpaakaan kasvotusten, kuullut vain tarinoita heistä, joten hän oli yhtäkkisestä tapaamisesta niin häkeltynyt, että oli vetää energiajuomat väärään kurkkuun.

”Oho, täällä onkin enemmän väkeä”, Zack kiekaisi äänekkäästi ja lysähti muina miehinä istumaan Cloudin ja Isalean väliin. ”Oletteko te jotain uusia? En muista nähneeni teitä ennen.”

”Minä olen Isalea”, Isalea sanoi ja punastui. Zack istui vähän turhan lähellä, ja Isalean kaltaisen, nuoren tytön näkökulmasta poika oli todella komea (vaikka Cloud olikin hänen mielestään komeampi); kummallakin oli kuitenkin samanlaiset, kirkkaansiniset silmät. Muuten Zack olikin Cloudin vastakohta, sillä pojan hiukset olivat pikimustat ja malliltaan hieman erilaiset.

”Entä sinä?” Zack kääntyi katsomaan Cloudia leveä virne naamallaan.
”Cloud”, Cloud vastasi, ja kerrankin tämä vaikutti Isaleaa rennommalta. Tässä kohti se oli kyllä paljon ymmärrettävämpää – vaikka Isalea olikin miesvaltaisessa työssä, tyttö ei osannut olla vieläkään niin rento poikien seurassa kuin halusi. Etenkin, jos juttukaveri oli melko lähellä hänen omaa ikäänsä, kuten nyt Cloud ja Zack näin esimerkiksi. Vaikka tietysti blondin kanssa hän osasi jo ihastumisestaan huolimatta olla oma itsensä, kun he olivat jo tunteneet sen verran kauan.

”Minä olen Zack”, Zack julisti. ”Ja minusta tulee vielä sankari!”
”Unelmissasi tulee”, Angeal heitti huvittuneena vähän matkan päästä. ”Minä menen nyt tekemään raportin.” Zack heilautti kättään opettajalleen ja keskitti sitten taas huomionsa muihin kahteen. ”Mistä te olette kotoisin?”

”Kalmista”, sanoi Isalea.
”Nibelheimista”, vastasi Cloud.
”Pikkukaupunkien kasvatteja”, Zack tuumasi. ”No, niin minäkin kyllä. Minä synnyin Gongagassa.”

”Kaikkein pahimmassa takapajulassa”, Isalea livautti ja aiheutti Cloudille hiljaisen naurukohtauksen ja Zackille paheksuvan ilmeen. ”Teihin verrattuna olen metropolin asukas.”

”Kalmia ei voi pitää minkään kaavan mukaan minkäänlaisena metropolina”, Zack hörähti ja pörrötti naureskellen Isalean ruskeita hiuksia.

Heidän sanaillessaan Kunsel oli livahtanut takavasemmalle. Kukaan heistä ei kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota, sillä yhteinen sävel oli löytynyt nopeasti, ja Isalealla oli molempien poikien seurassa tuttu ja turvallinen olo.

~~~

Cloud eli iloisessa vapaa-ajassa loppuviikon ja vietti suurimman osan ajastaan Zackin ja Isalean kanssa. Aluksi hän oli ajatellut, että olisi ollut parempi jos hän ja Zack olisivat olleet kaksin – Isalea kun oli tyttö, niin tämä ei päässyt niin hyvin sisälle poikien juttuihin.

Tai no, näin Cloud oli siis ajatellut. Hän sai yllättyä pahemman kerran.

Isalea pysyi heidän tahdissaan suorastaan hämmästyttävän hyvin. Kun Zack ylipuhui heidät viikon loppupuolella simulaatiohuoneeseen treenaamaan, Isalea tunki itsensä mukaan ja oli vain vähän Cloudia parempi.

”Olin väärässä, kun ajattelin, ettei naisista ole SOLDIEReiksi”, Zack sanoi heidän varausaikansa umpeuduttua, ja kun he matkasivat nälkäisinä kohti ruokasalia. ”Sinä olet romuttanut kaikki käsitykseni, Risben. Ole ylpeä.”

”Minä olenkin”, Isalea virnisti. Jokin tytön ilmeessä sai Cloudin sydämen hypähtämään pari ylimääräistä lyöntiä ja hän tunsi omaksi kauhukseen, miten poskia alkoi kuumottaa uhkaavaa tahtia. Hän vilkaisi Isaleaa hätäisesti syrjäsilmällä, mutta tyttö ei onneksi näyttänyt kiinnittäneen asiaan huomiota…

… joskin Zackin ilme ei luvannut hyvää.

”Vai että sellaista”, nuori SOLDIER sanoi virnuillen sillä sekunnilla, kun he olivat jääneet kahden.

”Mitä sellaista?” Cloud heitti ihmettelevää teeskennellen, joskin hän oli varma, että totuus paistoi hänen naamaltaan varmasti ainakin mythril -kaivoksille asti, ellei pidemmälle.

”Kuinka kauan sinä olet ollut ihastunut tuohon?” Zack kysyi suoraan ja saalisti lautaseltaan yhden kullankeltaisista ranskalaisista.

Cloud silmäili ruokalan tiskillä vielä olevaa Isaleaa ja mutisi: ”En minä ole ihastunut.”

”Ai etkö? Miksi sitten helotat univormusi värisenä, kun Isalea alkaa vain hymyillä?”

Oliko hän muka ihastunut? Ei Cloudista erityisemmin tuntunut siltä. Hän ja Isalea olivat eläneet yhdessä jo pitkään, tietty hän tunsi tyttöön kiintymystä, kun he olivat koko ajan keskenään. Mutta että ihastunut? Ei… kai?

”En myönnä mitään”, Cloud puuskahti ja tunsi nyt entistäkin selvemmin, miten pahasti hänen poskensa olivat hulahtaneet täyteen väriä. Isalea ei parantanut asiaa lainkaan tulemalla juuri silloin paikalle ja kysymällä, oliko Cloudille nousemassa kuume.

”Ei mikään tavallinen kuume”, Zack sanoi ja iski julkeasti uudelle kaverilleen silmää, jonka seurauksena blondi kippasi mehulasinsa nurin.

Isalean ja Zackin naurukohtaus kaikui selvästi kaiken muun hälinän yli, ja hetken päästä Cloudkin liittyi siihen.

Se oli niitä hetkiä, kun kukaan heistä ei suvainnut ajatustakaan sille, miten hauras Midgarin – ja etenkin ShinRan – rauha todellisuudessa olikaan.

~~~

Kun kävin sen saakelin koulun, ajattelin tekeväni töitä Gaian puolesta.

Emily veti roskalaatikosta täysinäisen roskapussin ja jysäytti sen pahantuulisena kärryynsä.

Mutta en todellakaan ajatellut, että vielä siivoaisin kaikkein pahimman saastuttajan roskiksia ja vessoja!

Hän lysähti lepuuttamaan jalkojaan SOLDIER -kerroksen sohvalle ja vilkaisi sitten pitkää käytävää kummaltakin puolelta. Hän oli suunnilleen puolessa välissä. Ja hänen pitäisi uskaltaa työntää päänsä niin Genesiksen, Angealin kuin Sephirothinkin makuusoppeihin. Jälkimmäinen sai hänen sydämensä tykyttämään hermostuksesta ja kylmän hien kihoamaan otsalle…

Äh, rauhoitu nyt, Emily komensi itseään. Ei hän kuitenkaan ole huoneessaan. Sephiroth oli kolmesta SOLDIERista tunnetuin siitä, että teki töitä melkein orjallisella tahdilla. Se, että mies todella olisi kotona, olisi suuri ihme.

Emily ei elätellyt siis suuria toiveita – hän oli monesti aiemminkin käynyt siivoamassa tämän kerroksen, eikä ollut törmännyt Sephirothiin kertaakaan, muihin kyllä – Genesis oli heti tarttunut onkeensa kuultuaan, että Emily piti lukemista, joten nainen oli päätynyt lukemaan LOVELESSia… eikä ollut vieläkään ehtinyt tai jaksanut lukea sitä loppuun asti.

Tässä pitää sitten varmaan jatkaa töitä.

Emily huokaisi, työnsi silmälaseja paremmin nenälleen ja ryhtyi hommiin. Ensimmäisten huoneiden kanssa meni saman verran kuin yleensä, reilut puoli tuntia, mutta Genesiksen huoneessa hän joutui tekemään enemmän töitä, sillä SOLDIER ei tuntunut käsittävän siisteyden merkitystä. Sekasotkua oli joka puolella, kaikkein pahiten keittiössä.

Emily laski hitaasti mielessään kymmeneen, kasteli rätin ja kävi töihin, joskin hän päästi koko ajan kurkustaan hiljaisia kirouksia.

No, jos hänen oli tästä työstä jotain hyvää sanottava niin, se oli tietty se, että hänellä oli paremmat mahdollisuudet Sephirothin näkemiselle. Siitäkin huolimatta, että mies työskenteli yritykselle jota Emily niin vihasi, hän ei voinut olla ihailematta Sephirothin hiuksia, ruumiinrakennetta tai niitä pitkiä, turkoosinvärisiä silmiä kehystäviä ripsiä.

Okei, nyt rauhoitut tai työnteosta ei tule yhtään mitään!

Emily joutui käyttämään kaiken itsehillintänsä, että sai siivottua Genesiksen asunhuoneiston kunnolla, mutta hänen vähäinenkin hermonsa oli vähällä pettää, kun tuli Sephirothin vuoro.

Pahinta oli se, ettei hopeahiuksisen SOLDIERin huoneessa ollut kovinkaan paljoa siivottavaa. Pöytäpinnat olivat puhtaita eikä lattialla lojunut likaisia vaatteita – toisaalta Emily kyllä ymmärsi sen. Kun Sephiroth kerta oli kotona niin vähän, ei sotkuakaan tullut.

Hän päätti kuitenkin ryhtyä pyyhkimään pölyjä, mutta vasta siinä vaiheessa hän oivalsi, että kylpyhuoneesta kuului suihkun kohina.

Emilyn sydän unohti tyystin hakata ja samalla pölyhuiska kohtasikin tyhjää ilmaa pöydän sijaan; hän kaatui kompuroiden lattialle ja pinkaisi pystyyn yhtä nopeasti, hengästyneenä kuin olisi juossut maratonin.

Mitä hän nyt tekisi? Lähtisi pois ja tulisi myöhemmin uudestaan? Menisi toiseen huoneeseen siivoamaan? Tilanteesta tulisi nimittäin heille molemmille kiusallisin koskaan, jos Sephiroth tulisi tuolta kylpyhuoneesta ilman rihmankiertämää hänen näkyvilleen…

Kävi kuitenkin niin, että Emily mietti liian hitaasti. Suihku sammutettiin, eikä kulunut kymmentäkään sekuntia, kun kylpyhuoneen ovi läimähti auki ja Sephiroth astui huoneeseen.

Emilyn onneksi Sephiroth ei sentään ollut täysin alasti, vaan vyötärön ja polvien välistä aluetta peitti valkoinen froteepyyhe. Mutta silti, Emily sai ensimmäistä kertaa ihailla SOLDIERin treenattua ylävartaloa ja hyvin erottuvia solisluita… Märkiä hopeisia hiuksia unohtamatta.

”Aa… tuota, anteeksi”, hän henkäisi nolompana kuin koskaan ennen elämänsä aikana ja sukelsi kaivamaan pölyhuiskansa lattialta. ”En tiennyt – luulin että – te ette yleensä ole täällä tähän aikaan, sir.”

He tuijottivat toisiaan pitkän tovin, Emily vapisten, Sephiroth tyynenä kuten aina. Miehen ilme ei värähtänytkään kun hän viimein käveli Emilyn ohitse makuuhuoneeseen ja painoi oven perässään kiinni.

Emily tapitti suljettua ovea kokonaiset viisi sekuntia osaamatta tehdä mitään muuta, sitten hän ravisteli kiivaasti päätään ja keskittyi siihen varsinaiseen työhön, pölyjen pyyhkimiseen, vaikka hän saikin komentaa itseään useammin kuin kerran olla vilkaisematta taakseen, missä SOLDIERin makuuhuone sijaitsi.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Sephiroth tuli takaisin, mutta nyt tällä oli jälleen yllään tuttu asunsa: musta pitkä nahkatakki olkasuojuksineen ja samanväriset housut.

Yhtään sanaa ei vaihdettu, mutta jotenkin Emilystä tuntui siltä, ettei hän ollut ainoa, ketä nolotti hyvin ankarasti.

Sephiroth käväisi vain hakemassa keittiöstä pullollisen kivennäisvettä, loi sitten tutkimattoman katseen siivoojaan ja lähti, epäilemättä takaisin töihin.

Emily siivosi huoneen loppuun pikavauhtia (eikä siinä mennytkään kauan, kun otti huomioon miten siisti asunto oli jo alun perinkin ollut), ja paineli sen jälkeen ulos Sephirothin perässä.

Vaikka kohtaaminen oli ollutkin nolo ja hämmentävä, Emilyn kasvoille levisi iloinen hymy ja hän jäi innolla odottamaan seuraavaa tapaamistaan pitkän SOLDIERin kanssa. Ehkä hän vielä joskus uskaltaisi avata suunsa juttelumielessä miehen ollessa läsnä…
-----------------------------------
A/N2: Se oli semmonen. Suunnitelmissa olisi että luvussa 8 tai 9 alkaa se varsinainen, kunnollinen juoni. Tää alkupää on tätä tutustumista ja treenaamista pelkästään xP mutta tässä oli tämä, jatkoa tulee sitten taas ku oon saanu kirjotettua sitä kunnolla lisää.

Oi jatkoa, tätä odotettiinkin hyvän aikaa, mutta hienoa että sait vihdoin itseäsi niskasta kiinni ja jatkon tänne, kiitos ♥

Tämä luku oli jokseenkin hämmentävä. Minusta oli aivan ihanaa miten kirjoitit Zackista ja toit hänet mukaan tarinaan, mies oli todella oman itsensä kaltainen, vaikkakin hieman herätti naurun pyrskähdystä tuo Zackin "kiekaisu". Zackilla on omaan korvaani kuitenkin sen verran miehekäs ääni että en saa tämän kiekaisua mitenkään korviini. Ymmärsin kuitenkin että viittasit sillä Zackin innokkuuteen, missä onnistuit hyvin. Pidin myös tuosta Zackin toverillisuudesta ja keskustelusta Cloudin ja Isalean kanssa, mies oli juuri niin ihanan kaverillinen kuin on ♥

Myös tuo Angealin lyhyt lausahdus oli jokseenkin hellyyttävä ja sopi tekstiin, toivon että miehestä tulee jossain vaiheessa enemmänkin juttua.

Isalea toimii tekstissä edelleen hyvin, ja minusta tuo aina jotenkin jännittävän lisän tekstiin nämä omat hahmot. Emily on vielä vähän arvoitus millainen tyttö on, mutta mielenkiintoiselta hänkin vaikuttaa. Jään odottamaan tulevissa luvuissa enemmän tyttöjen ajatusten kuvailua, sillä saisi hieman paremmin hahmoista kiinni.

Tuo Sephiroth kohta toimi muuten hyvin, juurikin sen takia että Sephiroth oli todella IC kyseisessä kohtauksessa, kylmän rauhallinen ja viileä, ilmeetön ja lukematon. Aikaisemmin tässä ficissä mieheen on ollut vähän humoristisempi ote, mutta tässä luvussa miehen kuvailu toimi.

Jos tässä luvussa jokin häiritsi, niin varmaan eniten tuo miten tämä jatkui edellisestä luvusta. Edellisen luvun nimi oli jännittävä ja lopetus sai odottamaan jotain todella odottamatonta, luulin myös että Isalean ja Genesiksen välille olisi tulossa jotain kipinää kaiken edellisen perusteella, mutta mitä ilmeisimmin tässä keskitytään kuitenkin paritukseen Isalea/Cloud. Mistä puheen ollen, tuo äkillinen reaktio Isalean hymyyn tuli myös jotenkin... yllättäen. Osviittaahan Isalean ja Cloudin suhteen muodostumiseen on ollut, mutta mielelläni olisin lukenut vielä hieman enemmän siitä miten näihin tunteisiin päädyttiin.

Toivottavasti tästä sai jotakin irti vaikka olikin vähän sekavaa tekstiä. Mielenkiinnolla odotan yhä jatkoa, mitä kaikkea tässä tulee tapahtumaan, koska ennalta-arvattava tämä tarina ei todellakaan ole ollut ja se on iso plussa ♥ Anna tulla lisää vain, seuraan tätä varmasti loppuun asti ♥

Faith: Kiitos kommentista! Rakastan tällasia pitkiä :3

A/N: Tässä tulisi taas sitten uutta lukua. Oon ihan tulessa tän ficin kans, niin kipee VII-fanitus päällä ettei ikinä. Tän luvun kirjottaminen oli siis hiton mukavaa ja kivaa, tyksin hurjasti. Cloudista on ihana kirjottaa <3 kiitos taas whitelilylle betauksesta.
--------------------

5. LUKU
Serenesun

”Teille on homma”, Genesis julisti.

Zack, Cloud ja Isalea kohottivat katseensa pöydän ääreen levitetyistä papereista ja näyttivät kummastuneilta.

”Mikä homma?” Zack tiedusteli lopulta.

”Oikeastaan se sisällyttää myös minut, Angealin ja Sephin”, Genesis sanoi hyväntuulisesti. ”Aika opettaa teille hieman tosielämän kokemusta.”

Zackin kasvot kirkastuivat, Isalean leuka loksahti ja Cloudin kasvoilta valahti kaikki väri.

”Tosielämän kokemusta?” blondi vinkaisi. ”Missä mielessä?”

”Me lähdemme reissuun”, Genesis sanoi reippaasti. ”Kaikki kuusi. Me tulemme vahtimaan ettette tapata itseänne, mutta päätyön teette. Jos siis pystytte.”

”Tietysti pystymme”, Isalea sanoi ja löi nyrkin avoimeen kämmeneensä. ”Ei siitä nyt niin vaikeaa voi tulla.”

Genesis puhalsi kuparisen hiussuortuvan kasvoiltaan ja virnisti kuin pahojaan suunnitteleva teini. ”En olisi ihan niin varma siitä.”

~~~

Matkaan lähdettiin myöhemmin samana päivänä.

”On kyllä hienoa olla SOLDIER”, Isalea sanoi hilpeästi. Kaikki kuusi sotilasta olivat asettuneet harvinaisen isokokoiseen tila-autoon, ja jokaisella oli kevyesti tilaa istua; etupenkkikin oli niin laaja, että kuskin viereisellä paikalla mahtui istumaan kaksi ihmistä.

”Niin on”, Zack myönteli. Hänellä oli kokispullo kädessään ja hän näytti nauttivan olostaan täysin rinnoin; ennen lähtöä otetut makopistokset olivat aiheuttaneet sen, että sekä hänellä että Cloudilla hehkuivat silmät sellaista sineä, ettei olisi voinut heti uskoa. Isalea tiesi olevansa harvinainen poikkeus, sillä hänen alkuperäinen silmien värinsä oli vihreä, joten ne loistivat sen värisinä totutun sinisen sijaan.

Mako oli aiheuttanut nyt senkin, että Isalea tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Hän tiesi, että pystyisi nyt kaikkeen mihin ei ilman pistoksia olisi mitenkään kyennyt; hän ja Cloud olivat molemmat niin uransa alkuvaiheessa, etteivät olleet aikaisemmin saaneet kovinkaan paljon makoa elimistöönsä, koska ei ollut varmaa, miten he kestäisivät sen. Kun heidät oli ylennetty kakkoskastiin, siitä oli lopullisesti otettu selvää – ja molempien suureksi riemuksi oli selvinnyt, että mako ei vaikuttanut mitenkään kielteisesti.

”Saa nähdä millainen tehtävä tästä tulee”, Zack sanoi leveä hymy huulillaan. Poika oli heistä kaikkein innostunein, ei pysynyt millään paikallaan vaan kiemurteli istuimessaan kuin leikkipuistoon pääsyä odottava lapsi.

”Älä innostu liikaa, Zack”, Angeal nuhteli etuistuimelta Genesiksen vierestä (Sephiroth ajoi, koska oli porukan maltillisin kuski). ”Tämä ei ole mikään helppo homma.”

”Jos tämä ei ole helppo homma, miksi kolme harjoittelevaa SOLDIERia lähtee selvittämään sitä?” Cloud avasi suunsa ensimmäistä kertaa automatkan alettua, ja Isalea kuuli heti pojan äänestä, miten hermoraunio tämä oli. Vaikka blondi näytti ulkoisesti valmistautuneelta, vaikka millaisiin vaaroihin, sisempi puoli ei ollut vielä lähelläkään.

”Koska liian helpoista haasteista ei opi”, Genesis valisti heitä. ”Älkää olko huolissanne, pennut. Me tulemme mukaan juuri siksi, ettei kenellekään sattuisi mitään vakavaa.”

Cloud hiljeni ja jatkoi vaitonaisena ulos katselemista. Isalea halusi sanoa jotain rohkaisevaa, muttei keksinytkään mitään – kyllä häntäkin jännitti, mutta selvästi vähemmän kuin Cloudia. Hän vain oli ottanut alusta lähtien sen kannan, että SOLDIERin työ oli täynnä vaaroja, joten siihen piti tottua eikä koko ajan hermoilla ja pelätä sitä, mitä mahdollisesti oli edessä.

~~~

Ajomatka määränpäähän (johonkin Serenesun-nimiseen pikkukylään) vei suurimman osan siitä päivästä. Zack nukahti jo ensimmäisten sadan kilometrin aikana, Isalea keskittyi kuuntelemaan musiikkia ja rentoutui; Cloud oli ainoa, joka istui paikallaan kuin seipään nielleenä ja odotti kauhulla, mitä tuleman piti. Ikään kuin siinäkään ei vielä ollut tarpeeksi, niin hänellä oli järkyttävän paha olo – hän kun ei viihtynyt autoissa tai muissakaan kulkuvälineissä, sillä tuli niissä aina huonovointiseksi.

Miten he osaavat olla noin rentoja?! hän ajatteli ahdistuneena itsekseen. Oli täysin mahdotonta yrittääkään levätä, hän oli liian kauhuissaan siitä, mitä he saisivat vastaansa. Jo se, etteivät Sephiroth, Genesis tai Angeal suostuneet paljastamaan mitään ennen perillepääsyä, aiheuttivat paniikkia.

Tästä tulee kammottava reissu. Siitä Cloud oli aivan vakuuttunut.

~~~

Serenesun sijaitsi Junonin eteläpuolella keskellä tasankoa. Se ei sentään ollut ihan niin pieni ja syrjäinen kuin Nibelheim, mutta aika mitätön siitäkin huolimatta; Cloud tunsi olonsa heti kotoisaksi siellä. Kylän laidalla oli jonkinlainen kaivos, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä sieltä etsittiin.

”Tuo on meidän kohteemme”, Genesis sanoi ja osoitti juuri sitä kaivosta kohti. ”Siellä oli sortuma tässä reilut pari päivää sitten. Ihmisiä jäi loukkuun ja väki epäilee, että joku vaarallisempi hirviö on mellastamassa siellä.”

Hirviö? Mellastamassa? Sortunut kaivos? Cloudin vatsassa velloi entistä pahemmin.

”Käydään heittämässä tavarat majataloon niin pidetään sitten kunnon palaveri”, Angeal sanoi. ”Tehtävä alkaa huomenaamuna.”

Angealin mainitsema majatalo sijaitsi kylän reunalla. Sephiroth hoiti tiskillä varaukset ja maksun, loput lähtivät avaimineen yläkertaan. He majoittuisivat kahden hengen huoneisiin; Cloud ja Isalea päättivät heti jakavansa huoneen, kun he olivat niin tottuneita toistensa seuraan.

”Cloud?”

Miksi? Miksi Isalean ääni sai hänen sydämensä hakkaamaan tavallista nopeammin ja veren kohisemaan hänen korvissaan?

”Niin?”

”Oletko kunnossa?”

Cloud piti tiukasti katseensa kengissään (toisesta oli auennut nauhat) vaikka tiesi Isalean olevan ihan vieressään. ”Miten niin?” Hän tiesi heti, ettei kuulostanut läheskään niin uskottavalta kuin olisi pitänyt, tai niin tyyneltä.

”Tuli vain mieleen”, Isalea sanoi hiljaa. ”Näytät siltä, että olisit todella ahdistunut.”

Olenko minä muka näin läpinäkyvä? Cloud kauhistui mielessään ja alkoi heti ajatella, miten selvästi hänen heräävät tunteensa Isaleaa kohtaa mahtoivat näyttää päällepäin.

”No…” Ei tässä kyllä auttanut enää salata mitään, kun Isalea näki näin selvästi hänen lävitseen. ”Minua hermostuttaa”, hän myönsi viimein. ”Tai oikeastaan, ei hermostuta, vaan enemmänkin pelottaa. Niin paljon, etten osaa kuvaillakaan sitä.” Hän luopui yrityksistä saada solmittua nauhat kiinni, hänen kätensä tärisivät liian paljon että se olisi onnistunut.

”Minä ajattelinkin jotain sellaista”, Isalea sanoi. Cloud ei nostanut katsettaan, mutta joutui silti kohtaamaan Isalean kasvot tytön polvistuessa hänen eteensä. ”Kerro siitä, Cloud.” Isalean sormet toimivat vikkelään nauhojen kanssa.

”Tuota…” Voi hyvää päivää, miksi ihmeessä Cloud halusi vain alkaa itkeä? ”En tiedä osaanko. Olen aivan kauhuissani siitä, mitä joudumme tekemään…”

Isalea sai nauhat sidottua ja kohottautui sitten hieman. ”Voi sinun kanssasi. Oletko ihan varma, että haluat SOLDIERiksi?”

”Olen”, Cloud vastasi töksähtäen. ”Siis minä haaveilen siitä koko ajan. Että voisin olla yhtä tunnettu kuin Sephiroth. Mutta siis… Pelkään ettei rohkeuteni riitä.” Hän katsoi käsiään. ”Tämä on tietyllä tapaa keino yrittää saada lisää rohkeutta, kun pääsen tällaisille tehtäville.”

”Se on hyvä se”, Isalea sanoi lämpimästi. ”Kyllä se siitä lähtee, Cloud. Jo se, että olet taistellut tiesi toiseen luokkaan, kertoo paljon.”

Luoja, Isalea oli niin taitava tuossa, rauhoittamaan hänet pelkillä sanoilla.

”Niin kai”, hän huokaisi. ”Kiitti, Lea.”

Isalea hymyili hymyään, joka tuntui sytyttävän vähän lisää valoja hänen synkkyyteensä.

”Eiköhän mennä sitten”, tyttö sanoi. ”Meitä varmasti odotetaan jo.”

~~~

”Mihin te oikein jäitte?” Genesis huudahti, kun kaksikko laskeutui alakerran kokoushuoneeseen hetkeä myöhemmin. ”Meillä on tiukka aikataulu, pitää saada homma hoidettua kotiin mahdollisimman äkkiä.”

Porukka istui pöydän ääreen ja Angeal otti kantamastaan laukusta kolme ruskeaa kansiota. ”Tässä näkyvät kaikki päätiedot. Työmme on siis mennä kaivokseen, yrittää löytää sieltä eloonjääneitä ja tappaa siellä mahdollisesti vaanivat hirviöt.”

”Mistä siis tiedetään, että siellä on hirviöitä?” Isalea kysyi. ”Pääsikö kaivoksesta yhtään eloonjääneitä ulos?”

”Yksi”, Genesis vastasi. ”Hän ehti vain kertoa jotain hirviöistä ja jostain pahemmasta, ennen kuin menehtyi vammoihinsa.”

Jostain pahemmasta? Cloud, Zack ja Isalea vilkaisivat huolestuneina toisiaan.

”Me tulemme myös”, Sephiroth sanoi kädet rinnalleen ristittynä. ”Kuljemme pareittain. Minä kuljen Cloudin kanssa, Genesis Isalean kanssa ja Angeal Zackin kanssa. Niin ette pääse hengestänne.”

Kuulosti hyvältä suunnitelmalta ja vielä suhteellisen vaarattomalta.

”Käytämme tehtävään koko huomisen”, Angeal jatkoi. ”Ja jatkamme vielä senkin jälkeen niin kauan, että ongelma on selvitetty ja mahdolliset eloonjääneet löydetty. Tehtävä alkaa heti aamulla kello seitsemän. Katsokaakin, että olette ajoissa.”

~~~

”Pärjäätkö sinä, Cloud?” Isalea tuijotti viereiseen sänkyyn, missä Cloud makasi peiton alla.

”Pärjään, ei hätää”, poika sanoi unisesti. ”Kun Sephiroth on mukana… kaikki… menee… hyvin…” Hiljaisuus täytti huoneen kun Cloud vaipui uneen. Hetken aikaa seuraavaa päivää mietittyään Isalea sulki silmänsä ja nukahti heti.
--------------------------
A/N2: Olkaatten hyvätten. Pieni otus rakastaa kommentteja ~ Ens luvussa alkaa sitten kunnon äksöni. Vihdoin.

EDIT: Muokkasin sitten aloituviestiä, kantsii vilkasta author's notet ja ikäraja ~

EDIT2: Muokkasin tämän luvun kaupungin nimen uusiksi

Idea tälle koko ficille on tosi hyvä, juuri tuo, että tässä käydään ihan loppuun asti tapahtumat läpi. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea olet keksinyt siihen ohelle, tai millaisia muutoksia. Onhan selvää että niitä tulee.

Mitähän tästä nyt sitten sanoisi, olen jotenkin ihan solmussa. Mutta no, ensinnäkin Isalea on kiva hahmo. Sopivasti itsevarma ja reipas, eikä sellaisella ärsyttävällä nenäkkäällä tavalla. Hyvä vastakohta tuolle Cloudin nössöydelle, mikä on muuten aika huvittavaa |D Vaikka juuri sellainenhan blondi CC:ssa onkin. Jos vastakohdat kerran täydentävät toisiaan niin tässä taitaa olla juuri toisilleen sopiva pariskunta. Mistä puheenollen, kaipailisin jotenkin vähän syvempää kuvausta tuosta heidän ihastumisestaan. Kuten FaithValor jo tuolla edellä totesi, minäkin olisin halunnut tietää tarkemmin miten niihin ihastumisin tunteisiin oikein päädyttiin. Nyt ne ihastumisesta kertovat reaktiot tulivat jotenkin...puff, yllättäen. Siitäkin huolimatta että he ovat jo tunteneet toisensa kauan ja näin. Muutenkin kaikenlaisia päänsisäisiä ajatuksia ja tuntemuksia on mukava lukea välillä pidemmältikin, niitten avulla pääsee aina vähän lähemmäs hahmoja.

Muutoin kyllä teksti kulkee sujuvasti (kuten aina) ja taitaa tuo hieman humoristisempi ote olla ihan omiaan sinulle. Vaikka taitaa humoristisuus jäädä jossain kohtaa aika lailla vähemmälle, ottaen huomioon mitä CC:ssa tapahtuu. Tuolla kolmannen luvun lopussa oli jo jonkinlaista vihjettä tulevaan, siinä Genesis-kohdassa siis. Siitä jäi sellainen tunne että tahtoo tietää enemmän, mutta ei ainakaan vielä olla palattu siihen kohtaan sanallakaan. Jotenkin odotin että se olisi tullut taas esiin vaikkapa sitten Genesiksen ajatusten kuvaamisen kautta, mutta jaa, ehkä myöhemmin.

No joo, en halua kuulostaa liian valittavalta :'D Tykkään tästä kyllä♥ ja romantiikka on aina ihanaa, sitä tässä varmasti tulee vielä olemaan, vaikka vielä ainakaan ei ole ollut kovasti mitään sellaista. Omanlaisesi tyyli kirjoittaa sinulla selvästi on, tuollainen sujuvasti etenevä ja helppo lukea. Vähän niin kuin Derek Landylla (Keplo Leutokalman kirjoittajalla siis). Ei mikään liian pelkistetty, mutta ei myöskään tukahduttavan pikkutarkka. Hyvää työtä~

Olen yrittänyt aloittaa tätä ficciä jo pariin otteeseen, mutta en ole päässyt alkua pidemmälle. En tiedä, ehkä fiilis on ollut väärä ja kaiketi pelkäsin, että paritat Cloudin ja Sephirothin ja Genesiksen ja Isalean. Ah, ennakkoluulot, liian vahvassa... Huoli oli kuitenkin turha, kun pakotin itseni istumaan koneella hetken pidempään ja lukemaan rauhassa.

Isalea tuntuu varsin mukavalta, tomeralta ja itsevarmalta tapaukselta. Kivasti tukee Cloudia ja jäinkin pohtimaan, missä välissä tämä pari tajuaa kummankin välittävän toisistaan. Emily on vielä aikamoisen etäinen, mutta ehkäpä tästä (Avalanchen?) tyypistä selvinnee vielä enemmän ajan kuluessa. En voi ainakaan syyttää Sephiroth-fanituksesta. Itselläni olisi varmaan mennyt jo henkikin väärään kurkkuun tuossa suihkuskenen kohtauksessa. Nam.

Sephiroth tuntuu oikein omalta itseltään, vaikkakin minun oli ihan hirveän vaikea ajatella herraa kuskiksi. Ei sille ole mitään oikeaa syytä, oma päänsisäinen issueni vain. :D Huvituin myös siitä, että Cloud oli havainnoinnut ylpeyteen vetoamalla saavansa kenraalin tekemään yllättäviäkin juttuja. Hih.

Pidin hurjasti siitä, millaiseksi olit Genesiksen kirjoittanut. Herra tuntuu olevan paljon rennompi, mukavampi kuin olin osannut edes ajatella, vaikka kyllähän tuossa oli jo viitettä siihen, että sisäisesti alkaa olla jo aika pahassa kunnossa. LOVELESSin käännös tuntui myös toimivalta. Kiva tosiaan nähdä miten erilailla jokainen nämä näkee. :) Angealistasi pidin myös hurjasti. Muutama lause vain, mutta herra tuntuu ihan itseltään.

Öh, hajanainen ja sekainen palaute, mutta saanet siitä kenties jotain irti?

Varjis (miten jännä käyttää tätä nimeä vaihteeks XD): Kiitos kommentista! Mä yritän tota Cloudin ja Isalean suhdetta syventää, se meinaa olla vain hieman hankalaa xD mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja otan ton Derek Landy-vertauksen suurena kohteliaisuutena, kiitos siitäkin <3

Piratesse: Kiva kun sait luettua! Leijuin katossa varmaa kaks tuntia ton sun kommenttis jälkeen XD Ja hieno juttu jos oon saanu hahmot pysymään ominaan. Genesis ja Angeal oli tosi helppoja kirjoitettavia, mutta Sephirothin kanssa meinaa välillä olla hankaluuksia ku sei niitä tunteitaan kauheesti näytä. Mutta iso kiitos sullekin kommentista!

A/N: Ja taas jatketaan. Tätä ficciä on valmiina lukuun 10 asti, ja CC:n tapahtumiin päästään ihan kohta puoliin ;D Ja jälleen kiitos whitelilylle betauksesta. Tässä tulisi sitten kuudes luku ~
----------------------------
6. LUKU
Kaivos

Aamu koitti sumuisena ja tihkusateisena.

Edellisen päivän automatka oli väsyttänyt Isaleaa enemmän kuin hän luulikaan, ja hän joutui juomaan kolme kupillista kahvia, ennen kuin tunsi olevansa niin hereillä, että pysyi perillä siitä mitä hänelle puhuttiin.

Cloud vaikutti ainakin paljon määrätietoisemmalta kuin edellisenä iltana. Sen Isalea pani heti merkille, kun he astuivat ulos kosteaan aamusäähän ja lähtivät suunnistamaan kaivosta kohti erään kyläläisen opastuksella.

”Olkaa sitten ihmeessä varovaisia”, tämä samainen kyläläinen sanoi vakavissaan, kun he pysähtyivät kaivoksen sisäänkäynnille. ”Tuolla on vaarallista.”

”Puhut SOLDIEReille”, Genesis sanoi ylpeästi. ”Ollos huoleti.”

Kyläläinen ei uskonut häntä, se oli selvää, mutta kohautti olkapäitään. ”Selvä on.” Hän jakoi kaikille taskulampun ja vesipullot.

”Eiköhän mennä sitten”, Genesis sanoi ja asettui luontevasti johtoon Isalea rinnallaan. ”Jännittääkö?” hän kysyi tytöltä.

”Vähän”, Isalea vastasi. Hänen sydämensä hakkasi kamalaa vauhtia ja hansikoidut kädet olivat puristuneet nyrkkiin, jotteivät ne vapisisi. Viimeinkin, kunnollinen tehtävä! Kovinkaan usein hän ei saanut tuntea miekkansa painoa selässään.

Sisällä kaivoksessa oli todella hämärää, ainoa valo tuli louhituilla seinillä hohtelevasta turkooseista makosuonista, jotka loivat käytävään hieman aavemaisen hehkun.

”Makoako täältä etsitään?” Zack kysyi.

”Sitäkin”, Sephiroth vastasi. ”ShinRa tutkii mahdollisuutta, että tänne rakennettaisiin reaktori.”

He etenivät käytävää eteenpäin täydellisessä hiljaisuudessa. Yhtään vihollista ei tullut vastaan, mutta edestäpäin leijaili löyhkä, joka sai Isalean nyrpistämään nenäänsä.

”Kuoleman haju”, sanoi Genesis ja näytti ensimmäistä kertaa huolestuneelta. ”Minä aavistelen pahaa.”

”Ai, sinäkin”, Angeal murahti. ”Tässä on kyllä koira haudattuna.”

”Enemmänkin kyllä behemoth kuin koira”, Cloud niiskaisi. Hänen kätensä oli jo etsiytynyt miekan kahvalle. ”Me emme ole yksin.”

”Mistä sinä – ” Genesis aloitti, mutta sitten kuului jumalaton räjähdys ja kaikki riistäytyi käsistä.

Isalea tunsi vain sen, että yhtäkkiä lattia katosi hänen jalkojensa alta ja että hän putosi. Ilma oli täynnä pölyä ja kiveä, hän ei nähnyt enää muita, mutta kuuli heidän huutonsa kauempaa.

Pudotus ei ollut kovinkaan pitkä, mutta silti, kun hän rojahti maahan, ilmat iskeytyivät hänen keuhkoistaan. Isalea suojasi käsillä päätään ja kierähti niin nopeasti kuin kykeni suojaan muilta putoavilta kivenpalasilta ja lohkareilta varjellakseen henkikultaansa.

Rytäkkää seuraava hiljaisuus oli painostava, ahdistava ja ennen kaikkea pelottava. Isalea kohottautui henkeään haukkoen pystyyn, sytytti kuin ihmeen kaupalla ehjänä selvinneen taskulampun ja suuntasi sen valokeilan ylös. Siellä näkyi kuitenkin vain kalliota ja isoja lohkareita, ei mitään, mistä hän olisi voinut tapella tiensä ylös.

”Cloud?” hän kutsui. ”Zack? Genesis?” Ei vastausta. Hän oli yksin.

No niin, nyt vedät pariin otteeseen henkeä ja tarkistelet tilannetta maltillisesti, Isalea komensi itseään, keskittyi saamaan hengityksensä kuriin ja veti sitten vyöllään olevasta kotelosta esiin elektronisen kartan, mikä toimi makoenergialla. Hän paineli hetken kartan sivussa olevia painikkeita ja sai sitten selville, että oli pudonnut kerrosta alemmas siitä missä oli vielä kymmenen minuuttia sitten seisonut.

”Ei kai tässä muukaan auta”, hän mumisi itsekseen. ”Minun on löydettävä keino päästä ulos.” Hän laittoi kartan takaisin paikalleen, mutta tarkisti vielä, oliko kännykässä kenttää. Eipä tietenkään, eli sitä kautta hän ei ainakaan saisi muihin yhteyttä.

Hän lähti varovaisin askelin etenemään syvemmälle kaivokseen, kuiskaten samaa tahtia LOVELESSin ensimmäistä säkeistöä pysyäkseen rauhallisena.

Äärettömässä mysteerissään piilee Jumalattaren lahja
Etsimme sitä siis, viedäksemme sen taivaalle
Väreet muodostuvat veden pinnalle
Vaelteleva sielu ei löydä lepoa

“Olkaa kunnossa, te kaikki”, Isalea sanoi hiljaa ja pyyhki likaa kasvoistaan. ”Muuta en pyydä.”

~~~

Ai ai ai ai ai…

Cloud raotti silmiään ja uikahti saman tien kivusta. Hän oli kolauttanut päänsä, sitä juili varsin helvetillisesti, mutta muuten kaikki tuntui olevan ehjinä.

Poika nousi istumaan ja siristi silmiään. Hän oli luolassa, häkellyttävän korkeassa sellaisessa; sen katto oli ainakin sadan metrin korkeudessa ja loisti kuin turkoosinvärinen aurinko.

Tuolta minä en varmasti pudonnut, hän ajatteli äimistyneenä ja etsi katseellaan jotain muuta aukkoa, mistä olisi tänne päätynyt.

Pian se löytyikin, hänen takaansa olevasta seinästä. Se oli tosin sortunut niin perusteellisesti, ettei hänellä ollut toivoakaan päästä sitä kautta enää takaisin. Tai no, kyllä oli, jos hän halusi viettää Gaia ties kuinka monta tuntia kivien siirtelyssä.

”Haloo?” Cloud huikkasi. ”Onko täällä ketään?” Hän sai vastaukseksi pelkän oman äänensä kaiun, ja pelko sai hänen vatsansa kouristumaan pieneksi kasaksi. Ihan saakelin hienoa, jotain tällaista hän oli juuri pelännytkin tapahtuvaksi!

Kaiken kukkuraksi, kun hän alkoi etsiä kädestään tippunutta taskulamppua, hän löysi sen kiven alta palasiksi hajonneena. No, tilanne ei sentään ollut ihan huippupaha, seiniä juovittava mako antoi sen verran valoa, että eteenpäin kyllä näki, joskin heikosti.

Cloud ei kuitenkaan ottanut riskejä, ja koska hänellä ei ollut muutakaan, hän otti miekan selästään ja astui ase turvanaan kapeaan käytävään, toiveenaan löytää tie ulos, tai edes muiden luokse.

Nyt ei ole aikaa pelätä, hän ajatteli ja puri hampaansa yhteen. Minä en aio enää pelätä! Vaikka häntä hieman ahdisti, kun ei näkynyt taivasta tai ilma haisi niin tunkkaiselta. Mutta nyt hän ei antaisi pelon voittaa. Hän ei aikonut olla mikään pelkuri.

Cloud veti syvään henkeä ja lähti matkaan.

~~~

Mikä sotku. Angeal puisteli vaatteitaan ja mittaili ympäristöään. Hän taisikin olla ainoa, joka jäi lähimmäs oviaukkoa, kaikki muut olivat holahtaneet alas lattian petettyä. Jopa Sephiroth. Tämänkään refleksit eivät tällä kertaa olleet toimineet ajoissa.

Angeal sytytti taskulampun ja yritti arvioida, pääsisikö montun toiselle puolen. Sen ei pitäisi olla kovinkaan suuri haaste, sillä vaikka lattia olikin romahtanut, se oli silti täynnä kiveä ja sen yli pystyi menemään. Ainakin niin Angeal toivoi.

Hän liikkui niin varovasti kuin kykeni, ja onnistui kuin onnistuikin pääsemään ehjänä toiselle puolelle. Sama inha haju tunki yhä hänen nenäänsä, ja hän näki maassa muutamia hakkuja, ämpäreitä ja muita työvälineitä.

Samaten hän näki viininpunaisen nahkatakin helman ja hetken päästä maahan pudonneen punateräisen, korean miekan.

”Genesis!” Angeal polvistui tajuttoman ystävänsä vierelle ja tunnusteli tämän pulssia. Elossa oli, onneksi. ”Hoi, Genesis! Oletko kunnossa?”

Genesis värähti ja avasi silmänsä. ”Helvetti sentään”, oli punapään ensimmäinen kommentti. ”Kolautin pääni lattiaan…”

”Sattuiko muuten?” Angeal tivasi.

”Ei, muuten taisin saada vain mustelmia.” Punapää ravisteli hieman päätään ja näki sitten sortuneen lattian. ”Missä muut ovat?”

Angeal osoitti sortumaa. ”Tuolla alla. En tiedä… en tiedä selvisivätkö he.”

Genesis näytti järkyttyneeltä. ”Seph myös?”

”Sephiroth myös.” Angeal huokaisi raskaasti. ”Yritetään etsiä ne kaivoksen työntekijät. Täällä on jokin pahasti pielessä.”

Lausetta seurasi jyrinä, joka tärisytti käytävän seiniä ja varisutti pikkukiviä katosta.

”Voi jumalauta”, Genesis henkäisi. Nyt se ”hirviö” sai uuden merkityksen.

Jyrinä kuului uudestaan, mutta nyt sen tunnisti paremmin.

”Lohikäärme”, Genesis ja Angeal sanoivat yhteen ääneen.

~~~

Isalea kuuli korviahuumaavan karjahduksen ihan edestäpäin. Hän pysähtyi kuin naulittuna paikalleen, puristi miekkaansa kaksin käsin ja toivoi kuulleensa väärin. Ääni oli kuulostanut aivan joltain eläimeltä. Isolta eläimeltä.

Tyttö käveli vapisevin askelin ja päätyi sitten isoon saliin, joka oli valoisa kuin päivällä; sen seinät olivat täynnä kirkkaasti loistavia makolähteitä ja sama päti kattoonkin.

Näky oli huimaavan kaunis… mutta suurempaa huomiota vaati jättiläismäinen, upean vihreä lohikäärme, jonka meripihkan väriset silmät kyräilivät Isaleaa varsin verenhimoisesti.

Hän oli luvannut itselleen, ettei joutuisi paniikkiin, mutta eipä siitä tässä tilanteessa mitään apua ollut. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin isoa olentoa, saati taistellut sellaista vastaan.

”Jaahas…” hän mumisi. ”Mitenkäs tästä nyt sitten edetään…?”

Lohikäärme päästi taas luita ravisuttavan mylvähdyksen, kumartui neljän käpälänsä varaan ja avasi ison, terävien hampaiden täyttämän suunsa.

Isalealla ei ollut kuin sekunnin murto-osa sukeltaa turvaan, silti jonkin alitajuisen vaiston avulla hän ehti hypätä turvaan lohikäärmeen syöksemältä tulipatsaalta. Sen liekit osuivat seinään ja sulattivat heti kiviselle lattialla kasan kovaksi hyytynyttä makoa.

Isalea kompuroi takaisin pystyyn ja asetti miekan parempaan asemaan, sen terä suunnattuna lohikäärmettä kohti.
-------------------
A/N2: Hohoho. Kommentit ovat hyvin rakastettuja.

Hoo, actionia! Hyvin sait ainakin meikäläisen mukaan ja jännitin, mitä tyypeille käy, kun rämähti. Hyvin kuvailet. :) Cloud tuntui saavan jostain kummasti lisää selkärankaa, mutta Isalean kohtalo nyt hieman huolettaa. Saapa koulutus nyt ainakin kunnon tulikokeen (pun intended. :P) Toivottavasti siellä olisi yksi hopeahapsi katsomassa, ettei tyttö nyt pääse hengestään tiukan paikan tullen.

Jäin miettimään olikohan tuo taas yksi Hojon labroista irtipäästetty lohikäärme. Sen verran hyvin SOLDIERit tunnistivat mikä on kyseessä ja ansaahan tässä jo epäiltiinkin. Johtokunta vaihteeksi vauhdissa? Äh, jännään paikkaan jäi!

Äh, minulta vaihteeksi irtoaa turhia kommentteja. :S

Piratesse: Kiitos kommentista, hienoa ku jaksat lukee tätä ^^

A/N: Öykei. Moi taas. Oon pysyny aika hiljaa vähän aikaa kahdesta syystä; ensin olin varma, etten kirjota enää suomeksi (se ei kestänyt kauaa) ja toisekseen oon ollu todella naimisissa originaalien kanssa. Nytkin on esikoisen ties mones editointikierros vaiheessa en voi luvata kovin nopeaa julkaisutahtia. Teidän onneksenne EO:ta on valmiina kymppilukuun asti :D Tässä tulis sitten seitsemäs ~ Jälleen whitelilylle kiitokset betauksesta.
-------------------------------------------

7. LUKU
Amaterasu

Myös Zack kuuli lohikäärmeen karjaisun.

”Missä päin se oikein on?” hän ihmetteli ääneen, katse sahaten kolmen eri käytävävaihtoehdon välillä. Hän inhosi yli kaiken sitä, että piti tulla tällaisia risteyksiä! Eihän näistä tiennyt ollenkaan, mihin suuntaan piti lähteä, hemmetti. Kartastaan ei ollut apua – hän oli pudonnut rytäkässä sen päälle ja näyttö oli mennyt hajalle.

Zack kuunteli korvat höröllä ja kuuli sitten jotain: luita ja ytimiä kylmäävän kirkaisun, joka kuulosti tytöltä.

”Lea”, hän henkäisi, valitsi oikeanpuolimmaisimman käytävän ja alkoi juosta pelkän vaistonsa varassa.

~~~

Isalean nilkka huusi vastaan, mutta tyttö puri silti hampaansa yhteen kivusta irvistäen ja pakotti itsensä pysymään pystyssä. Hänen vasemmassa käsivarressaan oli myös kipeä palohaava (lohikäärme oli syössyt tulta, mutta se ei ollut osunut häneen ihan täysin suoraan), päätä juili helvetillisesti, sillä hän oli kolauttanut sen kipeästi maahan väistäessään lohikäärmeen hyökkäystä.

Tarvitsen apua, en mitenkään voita tuota yksin, hän ajatteli ja suojautui yhden lohkareen taakse uuden tulipatsaan singotessa olennon suusta. Hän oli käyttänyt materioitaan niin paljon, että oli miltei kuluttanut itsensä täysin loppuun, joten ei jaksaisi pysytellä enää kauaa pystyssä, saati sitten sivussa lohikäärmeeltä.

Missä se Cloud oikein on? Hän lupasi auttaa minua! Isalea uikahti kauhuissaan, kun lohikäärme karjaisi jälleen ja rymisteli ihan hänen piilopaikkansa lähettyvillä. Samalla hän muisti sen pienen keskustelun, joka hänellä ja Cloudilla oli ollut hieman sen jälkeen, kun he olivat päätyneet jakamaan saman huoneen keskenään ja heistä oli tullut opiskelevia SOLDIEReita…

”Hei, Cloud?”

”Niin?”

”Jos minä joudun pulaan, tuletko sinä pelastamaan minut kuten miehen kuuluu?”

Cloud punastui helakasti, ja Isalea alkoi hihittää. ”Luuletko joutuvasi sellaiseen tilanteeseen?” poika kysyi hämillään. ”Olet paljon rohkeampi kuin minä.”

”Mutta en ole niin voimakas”, Isalea sanoi virnuillen. ”Miehet on aina voimakkaampia, Strife. Lupaatko pelastaa minut, jos sellainen tilanne tulee?” Hänestä oli suloista katsella, miten poika kamppaili nolostumista vastaan.

”Hyvä on”, Cloud sanoi lopulta, ja ojensi kätensä. ”Minä lupaan pelastaa sinut, jos olet pulassa, Isalea.” He paiskasivat kättä, ja Isalea sanoi: ”Lea. Voit sanoa myös Lea. Se on lempinimeni.”

”Minähän en tänne kuole!” Isalea kiroili raivoissaan ja nousi pystyyn kipujaan uhmaten. Jos Cloud ei tulisi, hänen olisi pysyttävä elossa omin voimin.

Minä en pety, jos hän ei tule, hän ajatteli ja kohotti jälleen jäämateriansa hyökkäykseen. Hänellä on syynsä silloin, jos ei tule.

~~~

”Missä hemmetissä sinä olet, Isalea”, Cloud mumisi raivokkaasti etsien. Hän oli käynyt läpi jo monta luolaa ja umpikujaa, eikä Isaleasta tai kenestä muustakaan näkynyt jälkeäkään. Kauempaa kuului huolestuttavaa karjuntaa, mutta… voisiko joku heistä olla siellä?

Minä lupasin, hän ajatteli ja paniikki puraisi taas hänen vatsanpohjaansa. Minä lupasin pelastaa hänet!

Cloud päätti etsiä karjunnan lähteen, joten hän juoksi siihen suuntaan mistä kuvitteli sen kuuluvan. Hän juoksi niin innokkaasti ja eteensä katsomatta, että törmäsi päistikkaa viereisestä käytävästä tulevaan hahmoon.

Kumpikin heistä kaatui maahan, ja juuri kun Cloud oli nostamassa aseensa hyökkäykseen, tuo toinen hahmo sanoi: ”Cloud? Sinäkö?”

”Zack!” Cloud huudahti, niin helpottuneena, että hänen jalkansa tuntuivat muuttuvan veteliksi.

”Olitko sinäkin menossa sen lohikäärmeen luo?” Zack kysyi ja ojensi kätensä vetääkseen Cloudin pystyyn (hän itse oli jo jaloillaan).

Jos Cloudilla olisi yhä ollut taskulamppunsa, se olisi tippunut hänen kädestään. ”Lohikäärme? Sekö se karjuja oli?”

”Jep”, Zack sanoi, siniset silmät täynnä huolta. ”En haluaisi aiheuttaa sinulle entistäkin suurempaa paniikkia, Cloud, mutta Isalea on siellä. Lohikäärmeen kanssa. Kuulin hänen huutavan.”

Mutta Cloud oli jo liikkeellä, ennen kuin Zack oli saanut lausettaan loppuun.

”Hei, odota nyt!” Zack huusi ja juoksi sadatellen Cloudin perään.

~~~

He juoksivat, juoksivat ja juoksivat. Viimein he pelmahtivat suorinta tietä isoon valoisaan, makon hehkuttamaan saliin, missä oli järjettömän kuuma. Maassa lojui savuavia, hyytyneitä makokasoja, ja salin toisessa päässä riehuva lohikäärme yritti juuri saada kynsiään pieneen, seinään ilmestyneeseen reikään, mistä kuului Isalean kiukkuinen huuto (”Häivy helvettiin siitä saakelin lisko!”).

”Hei!” Cloud ärähti ja nappasi heti omat materiansa valmiiksi. ”Täällä!”

”Oliko tuo nyt viisasta, Cloud?” Zack ähkäisi, kun lohikäärme kääntyi katsomaan heitä.

”Ainakaan se ei nyt kiusaa Isaleaa”, Cloud murahti. ”Se oli ollut tarkoitukseni.”

”Jestas”, Zack huokaisi. ”Sinä olet todella retkussa häneen, etkö olekin?”

”Tuolle ei ole nyt aikaa, auta minua voittamaan se!” Cloud suutahti ja singahti vasemmalle, Zackin turvautuessa oikealle.

”Lea, juokse!” Cloud karjaisi. Hän näki Isalean kurkistavan suojapaikastaan ja hymyilevän helpottuneesti hänelle. Sen jälkeen Cloud keskitti huomionsa lohikäärmeeseen ja onnistui heittämään sen niskaan pari onnistunutta jääloitsua sillä välin, kun Isalea hivuttautui sen takaa –

Paitsi että tämä otus oli fiksumpi kuin mihin he olivat varautuneet. Lohikäärme aisti Isalean olevan liikkeellä ja heilautti voimalla häntäänsä. Tyttö lensi kirkaisten ilman halki ja samaa tietä seinän läpi (vaikka sen ei luulisi olevan mahdollistakaan).

”ISALEA!” Cloud kirosi, heitti vielä muutaman loitsun lohikäärmeen suuntaan ja lähti sitten juoksemaan seinään ilmestynyttä aukkoa kohti.

”Cloud, hitto! VARO!” Cloud kuuli Zackin huudon, mutta hän reagoi silti liian hitaasti. Lohikäärmeen käpälä vain vilahti, sitten se osui Cloudiin sellaisella voimalla, että hän lensi yhtä kovaa vauhtia ilman halki kuin Isalea äsken, ja rysähti kipeästi maahan. Hänen vasen kätensä otti pudotessa vastaan, ja hänen korviinsa kantautui kuvottava rusahdus – pari sekuntia sen jälkeen olkapäähän asti värähti sellainen kivunaalto, ettei Cloud voinut olla huutamatta tuskasta (joskin se kuulosti aika katkonaiselta, sillä ilmalento oli salvannut hänen henkensä).

Silmät sokeina kivusta hän kohdisti katseensa takaisin lohikäärmeeseen, joskin näki vain jättiläismäisen jalkapohjan – se oli astumassa hänen päälleen.

Ei siinä ehtinyt tehdä mitään. Cloud saattoi vain tuijottaa kauhun lamaannuttamana, miten lohikäärmeen käpälä laskeutui, koko ajan vain lähemmäs –

Ilman halki lensi jotain, jotain kirkasta, se osui lohikäärmeen olkapäähän ja kaatoi sen maahan sellaisella rymähdyksellä, että koko luola tärähti.

Cloud keskitti tokkuraisena katseensa – paikka, minne Isalea oli lentänyt, ei ollut enää niin pimeä kuin äsken. Nyt sieltä loisti uskomaton, kirkas valo, kuin miniatyyriaurinko… ja Isalea seisoi aukon suulla pitäen valonlähdettä kädessään.

”Minut sinä halusit tappaa!” tyttö huusi vimmastuneesti ja pyöritteli valoa kädessään. Hetken Cloud joutui tuijottamaan, ennen kuin hän hahmotti sen olevan todella upea katana.

Isalealla näytti olevan aseen käyttö hieman hakusessa, mutta silti tyttö viskaisi sen terästä taas uuden valoaallon, joka leikkasi lohikäärmeen toisen etukäpälän irti.

”Hyökätkää, nyt kun se on alhaalla!” Isalea huusi.

Cloudilla ei ollut toivoakaan, hänen kätensä oli käyttökelvoton, mutta Zack oli heti liikkeellä ja iski miekkansa lohikäärmeen rintaan. Se rähähti viimeisen kerran ja jäi sitten makaamaan täysin hiljaisena paikalleen.

~~~

Isaleaan sattui joka paikkaan ja hänen kätensä olivat helakanpunaiset, mutta hän ei päästänyt katanasta irti. Sen loiste sammui, jonka jälkeen hän työnsi sen takaisin kullanväriseen huotraansa (terä itsessään oli samanvärinen), ja vilkaisi sitten Cloudia.

”Ei ihan niin tyylikäs sisääntulo”, hän sanoi, ”mutta tulit silti.” Cloud oli satuttanut itsensä houkutellessaan lohikäärmeen pois hänen läheltään…

”Tietysti minä tulin”, Cloud sanoi irvistäen ja kapusi pystyyn. ”Käteni taisi vain murtua.”

Samassa he kuulivat askelia, eikä kulunut kuin hetki, kun Sephiroth, Angeal ja Genesis ilmaantuivat paikalle.

”Mitä… kuka tuon tappoi?” Angeal kysyi epäuskoisena.

”Isalea heikensi sitä, minä viimeistelin”, Zack vastasi ja pyyhki hikeä kasvoiltaan.

”Löysin tällaisen tuolta”, Isalea sanoi, näytti katanaa ja nyökkäsi taaksepäin sinne, minne oli lohikäärmeen huitaistessa lentänyt. ”Se kuiski minulle ja… en tiedä, minä vain otin sen.” Hän asteli Genesiksen luokse ja näytti käsivarsiaan. ”Joskin sen aiheuttama valo vähän kärväytti käsiäni.”

”Onko tuo – ” Angeal aloitti, mutta Sephiroth keskeytti hänet.

”Kyllä, se on. Amaterasu.”

”Amaterasu?” Isalea ihmetteli. ”En ole koskaan kuullutkaan.”

”Se on Wutaista lähtöisin oleva legenda”, Sephiroth sanoi ja paransi parantavalla materialla hieman punoitusta Isalean käsistä, jolloin niitä ei enää kirvellyt niin paljon, ”Amaterasu on heidän kulttuurinsa voimakkain ase, ja sen sanottiin olevan piilotettu paikkaan, mistä vain sen todellinen omistaja voi sen löytää.” SOLDIER katsoi Isaleaa turkooseissa silmissään katse, minkä tyttö melkein luonnisti kunnioittavaksi.

”Eli tarkoittaako se siis sitä, että tuo on Isalealle tarkoitettu ase?” Zack kysyi ja kuulosti kateelliselta. ”Epäreilua. Angealilla on Buster, Sephirothilla on Masamune, Genesiksellä on Rapier, ja minulla on tämä.” Hän heilautti musertuneena SOLDIERin perusmiekkaa, mikä ei ollut ainakaan esteettisesti yhtä hieno kuin edellä mainitut aseet.

”Älä valita, Zack, minullakin on tuo”, Cloud tuhahti. ”Kyllä niillä pystyy taistelemaan sen mitä tarvitsee.” Hänen kasvonsa olivat jo tuhkanharmaat, ja Isalea arvasi, että poika salasi suurimman osan kätensä kivusta.

Isalea tempaisi parantavan materian kysymättä Sephirothin kämmeneltä ja harppoi Cloudin luo. ”Olisit heti sanonut, että se sattuu noin paljon”, hän moitti painaessaan materian viileän vaaleanvihreän pinnan turvonnutta kättä vasten. Se ei parantaisi luuta, mutta pitäisi kipua pois sen aikaa kuin oli tarvetta. Materia loi myös yksinkertaisen lastan tukemaan kättä, ja blondin ilme muuttui heti.

”Kiitos”, hän sanoi ja painoi kipeän käden rintaansa vasten.

”Onko niistä työntekijöistä mitään tietoa?” Isalea kysyi vanhemmilta SOLDIEReilta, kun he lähtivät takaisin siihen suuntaan, mistä miehet olivat tulleet.

”Löysimme muutaman, mutta he olivat kuolleita kaikki”, Genesis kertoi. ”Joudumme nyt kiertelemään täällä siinä toivossa, että löydämme toisen reitin ulos. Sellainen on varmasti, ei kaivosväki voi yhdellä sisäänkäynnillä pärjätä. Varsinkin kun on kyse makon kaivamisesta.”

”Samalla voimme etsiä, jos löytäisimme edes joitakin eloonjääneitä”, Angeal mutisi, mutta juuri ja juuri niin lujaa, että kaikki kuulivat sen.

Isalea ja Cloud, jotka olivat kaikkein kärsineimpiä, tulivat hitaammin perässä. Isalea oli sitonut Amaterasun vyölleen ja siveli ajatuksissaan sen ruskean ja kullanväristä kapeaa kahvaa. Se tuntui yhä kuiskivan hänelle, hän tunsi sen voiman sykkivän häneen ja täyttävän suonet valolla. Hän ei ollut koskaan ajatellut, että valoa pystyi käyttämään aseena näin hyvin! Sitä hän vain ihmetteli, että miksi wutailainen legendaarinen ase oli piilotettu sivukylän makokaivokseen.

Isalea käveli eteenpäin ajatuksiinsa vaipuneina, joten siksi häneltä meni muutama sekunti tajuta, että Cloud oli jäänyt tutkimaan käytävän lattiaa ihan parin metrin päässä hänen takanaan.

”Cloud? Mitä sinä löysit?”

”Hmm…? Ai – en mitään – ” Isalea kuitenkin huomasi, miten poika piilotti jotain housujensa taskuun, mutta päätti olla kyselemättä siitä sen enempää.
-------------------------------
A/N2: Siinä olisi. Katotaa millon uus luku pyllähtää :----D Ja kyllä, muokkasin Tifan ja Cloudin lupauksen häikäilemättömästi omiin tarkoituksiini.

Taitaa olla jo tarpeeksi pitkä väli että voin laittaa uuden luvun. Nyt ku sain Awaken vihdoin valmiiksi, voin keskittyä tähän paljon enemmän ^^
--------------------------------------------
8. LUKU
Kizen

He vain kävelivät.

Isalea piti mölyt mahassaan, vaikka häntä ottikin koko tehtävä jo rankemman kautta päähän.

Ainoa valoisa puoli asiassa oli se, että makopistosten ansiosta he kaikki jaksoivat kävellä pidempään, jopa Cloud ja Isalea, vaikka he olivatkin lohikäärmettä vastaan taistellessaan kärsineet kaikkein eniten. Toinen, ei-niin-piristävä puoli oli se, että reilun tunnin kävelyn jälkeen he alkoivat löytää taas jälkiä varsinaisesta kaivoksesta – siellä täällä oli kärryjä ja muita telineitä, sekä työkaluja lattialla sikin sokin. Ihmisiä ei kylläkään tullut vastaan lainkaan, ainakaan eläviä sellaisia. Ruumiita löytyi senkin edestä, ja löyhkä oli sen mukainen.

”Näitä ei ole lohikäärme tappanut”, Sephiroth sanoi tutkittuaan yhden vainajan kuolemaan johtaneet vammat. ”Ne on tehty katanalla. Tavallisella sellaisella.”

Angeal kyykistyi Sephirothin vierelle ja näytti epätavallisen vakavalta. ”Ei kai…” hän jupisi itsekseen ja suoristautui. ”Meillä on aika paha ongelma. Ansa, mitä ilmeisimmin.”

”Ansa?” Zack kohotti kulmiaan.

”On eräs, joka kantaa ShinRalle kaunaa”, Angeal selitti. ”Wutaista kotoisin oleva soturi. Häntä ei hyväksytty SOLDIER-ohjelmaan, koska oli ruumiillisesti liian heikko, ja… hänen luonteensa ei oikein sopinut siihen. Hän halusi pelkästään valtaa ja voimaa.”

”Jos hän olisi päässyt ensimmäisen luokan SOLDIERiksi, ShinRaa ei välttämättä enää olisi sellaisena kuin me sen tiedämme”, Sephiroth sanoi ja näytti hänkin epätavallisen vakavalta (vaikka hän oli aina vakava). ”Niin vaarallinen hän on – eikä hänellä ole edes makoa suonissaan.”

”Onko hän taitavampi kuin te kolme?” Isalea tiedusteli.

Sephiroth, Angeal ja Genesis vilkaisivat toisiaan. ”Hän saattaisi ehkä kyetä taistelemaan Sephirothia vastaan tasaväkisesti”, Angeal sanoi vastahakoisesti. ”Mutta meillä ei ole häntä vastaan mitään mahdollisuuksia.”

”Ikävä kyllä”, Genesis sanoi kiukkuisena.

”Jos me kohtaamme hänet, te pysytte poissa tieltä”, Sephiroth tokaisi. ”Hän ei välitä, onko kyseessä lapsi vai aikuinen. Ja mikä tärkeintä”, mies osoitti Isalean miekkaa, ”hän on erittäin todennäköisesti Amaterasun perässä.”

”Joten muutan teidän tehtäväänne”, Angeal jatkoi. ”Zack ja Cloud, teidän tehtävänne on suojata Isaleaa mahdollisilta hyökkäyksiltä. Ette anna miekkaa kellekään. Se on nyt Isalean hallussa. Ymmärrettäkö?”

”Kyllä, sir!” Cloud ja Zack vastasivat yhteen ääneen ja asettuivat heti Isalean molemmin puolin.

”Jatketaan matkaa”, Genesis sanoi. ”Me hoidamme tämän loppuun.”

~~~

”Mikä tämän wutailaisen nimi on?” Isalea tivasi Sephirothilta hetkeä myöhemmin, kun käytävä alkoi avartua ja kohota ylöspäin.

Sephiroth tukahdutti huokauksen. Miksi lapset olivat niin raivostuttavan uteliaita tällaisissa asioissa? ”Kizen Mai”, hän vastasi. ”Hän on hieman minua, Angealia ja Genesistä vanhempi. Olin paikalla silloin, kun hänet heitettiin ShinRasta ulos. Hän vannoi kostoa ja kaikkea muuta.” Hopeahiuksinen sotilas kohautti olkapäitään. ”Hän on pitänyt hiljaiseloa jo muutaman vuoden. Tässä on syy.”

”Hän etsii Amaterasua”, Isalea kuiskasi. Sephiroth näki pelon tytön silmissä, hän halusi sanoa jotain lohduttavaa, muttei osannutkaan. Sellaisten asioiden sanominen, varsinkin lapsille, oli todella outoa, hän kun ei ollut hyvä ilmaisemaan tunteitaan.

He jatkoivat hiljaisuuden vallitessa ja pääsivät viimein takaisin avoimen, lyijynharmaan taivaan alle.

”Raitista ilmaa”, Isalea huokaisi onnessaan ja veti keuhkonsa täyteen sateen tuoksua.

Sephiroth ystävineen eivät kiinnittäneet siihen huomiota. Heidän katseensa oli kohdistunut kauemmas, tasangon reunalle rakennetun kaivosmajan ovelle, jolla seisoi mustiin pukeutunut hahmo.

”Zack, Cloud, asemiin”, Sephiroth sanoi kireästi. ”Te pysytte siinä ja pidätte Isalean elossa ja Amaterasun meillä.”

”Kizen, kuinkas monta vuotta siitä jo on?” Genesis huikkasi hyväntuulista esittäen, käsi lähellä Rapierin kahvaa. ”Mitä sinä tällä kertaa tahdot?”

Sephiroth pysähtyi Angeal ja Genesis rinnallaan. Hahmo astui pois majan suojista ja lähestyi heitä joustavin askelin.

”Seph!” mies huudahti. ”Ja Angeal ja Genesiskin! Te kaikki tulitte!”

”Älä puhuttele meitä niin, kuin olisimme jotain tuttuja”, Sephiroth ärähti. ”Et ollut ShinRassa kuin kuukauden.”

”Kuukausikin on paljon”, Kizen Mai sanoi teennäisen ystävällisellä äänensävyllään ja riisui kasvojaan peittävän hupun, paljastaen hienopiirteiset, syvänruskeiden hiusten kehystämät kasvot. ”Teillä on jotain, mikä kuuluu minulle.”

Sephiroth, Angeal ja Genesis tarttuivat heti aseisiinsa. ”Yksinkö sinä meidät haastat?” Angeal heitti. ”Älä ole typerä, Kizen. Et voi voittaa meitä kaikkia.”

”Hmm? Minulla oli sellainen mielikuva, että rökitin teidät kaikki varsin pahasti silloin”, Kizen sanoi ja kallisti päätään. Hänen äänensävynsä oli niin imelä, että Sephiroth alkoi heti nähdä entistäkin enemmän punaista; vaati uskomatonta itsehillintää saada kasvot pysymään peruslukemilla. ”Kaikki muut…” Kizenin viininpunaiset silmät saavuttivat Sephirothin katseen. ”Paitsi sinut.”

”Sinä et saa Amaterasua”, Angeal kivahti. ”Älä edes yritä.”

”Ei minun tarvitse yrittää”, Kizen sanoi, yhä ärsyttävä hymy huulillaan. ”Minun tarvitsee vain tappaa nuo kakarat ja ottaa se. Ei sen vaikeampaa.”

Ja ennen kuin kukaan heistä ehti tehdä yhtään mitään, Kizen katosi.

~~~

Isalea piti koko ajan tiukasti kiinni Amaterasusta, Cloud ja Zack tiukasti vierellään.

Kun he näkivät Kizenin katoavan yhtäkkiä, pojat olivat heti valmiina. Cloud kiskaisi Isalean syliinsä ja hyppäsi tämän kanssa sivuun, ja Zackin onnistui torjua wutailaisen katanan isku.

”Älä huoli, en anna sinun kuolla”, Cloud henkäisi Isalean korvaan, piti tyttöä tiukasti selkänsä takana, kun Kizen lennähti heitä vastaan.

Sitten Sephiroth olikin jo siinä, torjui Kizenin Masamunensa pitkällä terällä ja tönäisi kaksikon pois tieltä.

Hetken aikaa näytti todella siltä, että Sephiroth, Angeal ja Genesis saisivat pidettyä Kizenin kurissa.

Kaikki meni yrityksistä huolimatta kammottavalla tavalla pieleen.

Cloud suojasi Isaleaa hengellään, piti tämän koko ajan lähellään. Niin lähellä, että Isalea tunsi pojan hengityksen kasvoillaan. He eivät nousseet maasta, eivät ehtineet paeta, kun Kizen käytti jotain tuntematonta materiaa ja samassa reitti heidän luokseen oli täysin auki.

”Isalea – ” Cloud aloitti kankeasti, työnsi kätensä taskuunsa, ”minä – ”

Kuului räjähdys, ja Isalean silmissä välähti kirkas valo.

~~~

Hänen korvissaan soi, suussa maistui veri – hän oli ilmeisesti puraissut kieleensä – eikä hän tuntenut enää Cloudin käsivarsia ympärillään. Hän tunsi vain makaavansa maassa, yhä pitäen pakonomaisesti kiinni Amaterasusta.

”…lea.”

Ihan kuin… joku olisi huutanut.

”…lea!”

Selvästi joku oli huutanut.

”Isalea!”

Hän räväytti silmänsä auki.

Paikka oli yhä sama. Hän makasi yhä maassa, samassa paikassa kuin äskenkin, mutta ilmassa tuoksui makon käry.

Zack oli polvistunut kasvot vitivalkeina hänen viereensä. ”Oletko kunnossa?”

”Olen kai”, Isalea sanoi vaikeasti ja irrotti hieman otettaan miekasta, että saattoi nousta makuuasennosta pystyyn. ”Missä Cloud on?”

Zack vältteli hänen katsettaan. Isalea katseli ympärilleen. Sephiroth seisoi vain metrin päässä, Masamune esillä, ja näytti raivostuneemmalta kuin koskaan ennen. Angeal ja Genesis olivat juosseet sen käytävän suulle, mistä he olivat tulleet.

Isalea tarkensi katsettaan miesten suuntaan. Käytävän sisäänkäynti oli romahtanut, siellä täällä lojui pikkukiviä… ja niiden joukossa näkyi kauhistuttavan tuttu miekka, ruskea maihari sen vieressä.

”Hänhän ei – ”Isalea aloitti ja rykäisi. ”Hän on elossa, eikö vain?”

Zack ei vastannut mitään, ei suoraan. Poika vain kiroili matalaan ääneen minkä ehti.

Isalea ei huomannutkaan, että oli alkanut vapista. Hänen sydämensä takoi. Hän tunsi olevansa kuin sumussa. Ei Cloud voinut olla kuollut. Ei vain voinut. Eihän?

”Blondi jäi kivien alle”, Kizen kertoi ystävällisesti. ”En tosiaankaan usko, että hän selvisi siitä.”

Isalean käsityskyky ei riittänyt käsittelemään tietoa. Hän pyörtyi.

~~~

Viha jonkamoista Sephiroth ei ollut koskaan tuntenut tulvahti hänen suoniinsa ja tuntui sytyttävän ne tuleen. Hänen katseensa tihkui vihaa, kun hän keskitti kaiken huomionsa Kizeniin, joka ei näyttänyt olevan millänsäkään planeetan taitavimman ja legendaarisimman sotilaan edessä.

”Voi, oliko hän kovinkin tärkeä?” wutailainen henkäisi ja läimäisi käden suulleen. ”Pyydän anteeksi. Mutta hän oli minun ja Amaterasuni välissä.”

”Amaterasu ei ole sinun”, Sephiroth sanoi. Hän ällistyi, miten tasaiselta hänen äänensä kuulosti, vaikka hän olikin niin raivoissaan. ”Se on Isalean.”

Sephiroth ei jäänyt odottelemaan minkäänlaista puolustuspuhetta. Hän valjasti liikkeisiinsä kaiken vihan ja raivon mitä tunsi ja hyökkäsi.

Kizen ei selvästikään ollut odottanut moista hyökkäystä. Mies oli hilkulla kaatua, kun Sephiroth iski Masamunellaan, tavoitteenaan silpaista Kizenin pää irti.

Sephiroth ei todellakaan lannistunut siitä, ettei hyökkäys mennyt perille. Hän peruutti ja alkoi latoa iskuja sellaista tahtia, että Kizenillä oli totisia vaikeuksia pysyä SOLDIERin tahdissa. Masamune lauloi tahdin, Sephiroth meni täysin aistiensa varassa ja iski, silpoi ja harhautti kaiken taitonsa mukaan.

Oli totta, ettei hän ollut opettanut Cloudia vielä kauan. Poika oli siitäkin huolimatta ainoa, joka oli pysynyt niin kauan hänen opetuksessaan, kaikki olivat kestäneet vähemmän aikaa, kun olivat romahtaneet paineessa. Cloud oli tehnyt ahkerasti töitä, rasittanut itsensä äärirajoille. Ja täälläkin poika oli heti asettanut oman henkensä alttiiksi.

Kizenkin ryhdistäytyi. Sekunnin päästä miehet vaihtoivat iskuja sellaiseen tahtiin, ettei edes Angeal tai Genesis pysynyt niissä perässä. Ulkopuolisen silmin taistelua ei pystynyt millään seuraamaan, niin nopeaan tahtiin terät viuhuivat.

Sephirothilla oli tällä kertaa etu puolellaan. Hän ei ollut taistellut vielä yhtään, hän ei ollut väsynyt ja oli muutenkin erinomaisessa kunnossa taistelemaan. Kizenillä taas ei ollut makon avustusta, joten wutailainen alkoi pikkuhiljaa hävitä nopeudessa.

Kun Sephiroth viimein onnistui silpaisemaan Masamunen terällä Kizeniä niin että se myös osui, mies sähähti niin kiukusta kuin kivustakin ja otti saman tien jalat alleen.

Tilanne loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Alue oli heidän pientä ryhmäänsä lukuun ottamatta täysin tyhjä.

Sephiroth työnsi Masamunen takaisin huotraansa ja harppoi maltillisin askelin kivikasan luokse. Jos Cloud oli todella niiden alle jäänyt – ja siltä se vähän näytti – pojasta ei olisi enää mitään jäljellä.

”Me emme voi tehdä mitään”, hän sanoi kireästi. ”Zack, ota Isalea. Me palaamme takaisin kylään.”

~~~

Isalea ei olisi halunnut herätä. Hän halusi uskotella, että nukkui omassa huoneessaan ShinRan SOLDIEReiden asuntolakerroksessa, ja että heräisi pian Cloudin aamiaiskutsuun.

Sitä ei kuulunut.

Hän makasi kyllä sängyssä, mutta sänky oli Serenesunin majatalon huoneessa, siinä huoneessa, missä hän ja Cloud olivat vasta edellisenä yönä nukkuneet.

”En anna sinun kuolla.”

Tapa jolla Cloud oli sanonut sen… Isalea tuijotti kattoa ja tunsi, miten kyynelet valuivat äänettömästi hänen poskilleen. Hän oli elossa, mutta Cloud oli kuollut.

Kuollut...

Isalea nousi istumaan. Amaterasu nojasi hänen sänkynsä jalkapäähän. Tyttö tarttui siihen ja tunsi heti miellyttävän lämmön kohoavan ylös käsivarttaan pitkin.

Heidän piti nousta SOLDIERin ykkösluokkaan yhdessä. Heistä piti tulla kaikkea suurta. Nyt hän joutuisi tekemään kaiken yksin…

Amaterasu tuotti hänen kättään vasten lämpöä, paransi ruumista rääkkäävää kipua, samaten kuin henkistäkin tuskaa.

Miten se olikaan alkanut? Miten hän oli tajunnut olevansa ihastunut Cloudiin? Se oli tainnut tapahtua jo ensimmäisenä päivänä ShinRassa… kun he olivat olleet Sephirothin edessä kuulemassa tämän kömpelöä tervetuliaispuhetta. Kun Cloud oli hermostuksissaan ollut vähällä oksentaa ja Isalea oli antanut hänelle omaa pahoinvointilääkettään.

Niin… Ne silmät olivat vieneet hänet mukanaan jo silloin. Ja vaikka Cloud olikin joissain tilanteissa pelkkä nössö ja pelkuri, pojalla oli silti sydän paikallaan. Nytkin tämä oli suojellut häntä.

”Cloud…” Isalea rutisti silmänsä kiinni ja halusi unohtaa kaiken, palata Kalmiin. Kotiin. Päällimmäisenä tuli kuitenkin tunne, että Kizenille pitää kostaa.

Ajatus iski, kun hän oli jonkin aikaa itkenyt ja haukkonut henkeään. Hän tuijotti hievahtamatta kaivoksen suuntaan, silmät suurina ja kyyneleisinä ja livahti sitten ulos niin, ettei kukaan muu huomannut sitä.

Tai niin hän ainakin luuli.

~~~

Zack seurasi majatalon ruokasalista, miten Isalea laskeutui ketterästi toisesta kerroksesta maahan ja katosi pian sateeseen. Hän varmisti, että Sephirothin ja muiden huomio oli kiinnitetty Kizeniin liittyvään keskusteluun, ennen kuin hän sujahti myös huomaamatta ulos ja meni Isalean perään.

Hänellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä tyttö siellä aikoi tehdä, mutta yksinään tämä juoksisi suoraan vain Kizenin syliin. Ei hän tosissaan uskonut pystyvänsä suojelemaan Isaleaa yksin, mutta ehkä hän voisi tehdä sen verran, että tyttö pysyisi hengissä.

Zack roikkui Isalean kannoilla koko matkan kaivokselle asti. He kiersivät sinne, mistä olivat aikaisemmin tulleet ulos – vain romahtanut luolansuu kertoi, että siellä oli tapahtunut jotain. Isalea oli mennyt sinne, ja alkanut siirtää kiviä pois.

”Hei, Lea”, Zack kutsui käheästi. ”Mitä sinä teet?”

Isalea ei yllättynyt, että Zack oli siinä. ”Yhtä juttua. Muistin juuri, että ennen kuin Kizen käytti sitä materiaa, mikä se sitten olikaan ollut, Cloud kaivoi jotain taskustaan…”

”Mitä sinä kuvittelit, että hän oli sieltä kaivamassa?” Zack ällisteli.

”Hän löysi kaivoksesta jotain”, Isalea kertoi. ”Olin näkevinäni, että materian. Minulle tuli mieleen yksi täysin hölmö vaihtoehto… ajattelin kokeilla…” Tyttö kaivoi kiviä sivuun ja sitten veti terävästi henkeä. He näkivät tutut purppuranväriset housut ja jalkaparin (toisesta jalasta puuttui kenkä).

Zack seurasi, miten Isalea kosketti sitä. Heidän kummankin suureksi ihmeekseen tytön käsi holahti suorinta tietä sen läpi.

”Sitä minäkin”, Isalea sanoi, ääni vapisten kiihtymyksestä. ”Zack, onko sinulla veistä?”

Zack otti saappaaseensa piilotetun veitsen ja ojensi sen Isalealle. Tyttö siirsi vielä muutaman kiven ja tökki sitten Cloudia veitsen terällä – jokainen tuikkaisu meni läpi.

”Mitä sinä ajattelet, että sieltä – ” Zack aikoi kysyä, sitten Isalea osui kultasuoneen ja Cloud katosi.

”Minä tiesin”, Isalea sanoi itkuisesti. ”Minä tiesin!” Hän näytti Zackille materiaa, vaaleanvihreää sellaista. ”Tämä on”, tyttö sanoi juhlallisesti, ”muodonmuutosmateria.” He katsoivat kohtaa missä Cloud oli maannut. Nyt sen tilalla oli pään kokoinen kivi.

”Missä oikea Cloud sitten on?” Zack kysyi typertyneenä. Humalluttava toivonkipinä syttyi hänen rintansa alla. Oliko Cloud elossa sittenkin?

Isalea vilkuili ympärilleen. ”Sitä en ole vielä selvittänyt.” Hän heitteli muodonmuutosmateriaa kädessään. ”Ei hän voi kaukana olla, sillä ei hän voi liikkua kovinkaan mukavasti ilman toista kenkää ja asetta.”

Zack pudisteli ihmeissään päätään. Isalean ja Cloudin yhteys oli jotain aivan ihmeellistä, miten muuten tyttö olisi päässyt tästä niin hyvin selville? Ei hänen mieleensä olisi ikinä juolahtanutkaan, että Cloud olisi käyttänyt muodonmuutosmateriaa, muuttanut kiven muistuttamaan itseään ja loikannut sivuun.

Toverukset seisoivat aloillaan ja kuuntelivat sateen hiljaista ropinaa.

Isalea puristi muodonmuutosmateriaa nyrkissään ja ajatteli vain: Me odotamme sinua, Cloud. Tule takaisin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin kallion rinteestä ilmestyi sotkuinen, hunajanvaalea hiuspehko.

Isalea tiputti materian kädestään ja hän lähti juoksemaan Cloudia vastaan. Zack tuli perässä, yhä hiljaisen epäuskon vallassa, mutta hän tunsi silmäkulmiaan kutittelevan, kun nuoremmat SOLDIERit kapsahtivat toisensa kaulaan, Isalea hysteerisesti itkien.

~~~

Loppuajasta ei jäänyt mieleen oikeastaan mitään. Isalea oli vain niin sekaisin Cloudin yllättävästä selviämisestä, että suurin osa jälleennäkemisen jälkeen tapahtuneesta vaipui saman tien unohduksiin.

Sephiroth oli ollut kuin myrskyn merkki, kun he olivat palanneet takaisin majatalolle, mutta niin hänen kuin Genesiksen ja Angealin ilmeet olivat muuttuneet täysin, kun he näkivät Cloudin olleen mukana. Poika oli ollut rähjäisessä kunnossa, käsi kaikkein pahimmassa jamassa, mutta lääkärin tutkimuksen jälkeen kävi selväksi, että poika toipuisi entiselleen.

Lähtöpäivänäkin satoi (kylän ympäristössä oli satanut koko ajan heidän tulostaan lähtien), mutta Isalea ja Zack eivät panneet sitä pahakseen. He odottelivat auton edustalla Cloudia, ja kun poika viimein pääsi ulos, he menivät tämän luokse.

”Yhteiskuva”, Zack selitti Cloudin ilmeen nähdessään ja heitti kameran Angealille, joka ei voinut olla nauramatta.

”Meidän ensimmäinen kunnon tehtävämme ja kaikki pysyivät hengissä!” Isalea julisti. He nauroivat kaikki kolme, ja Angeal ikuisti heidän kuvansa muistikortille. Kolme leveästi virnistelevää nuorta, Cloud keskellä, Isalea hänen oikealla puolellaan ja Zack vasemmalla. Kolme toisilleen läheistä, tärkeää ystävystä.
----------------------------------------------
Siinä on. Onks tää kappalejako muuten näin hyvä, vai pitäskö mun laittaa tota tekstiä vähän tiiviimmäksi? Enivei, kommentit olis tosi kivoja x)

No niin, nyt sain luettua xD Luin tästä 6,7 ja 8 luvun kaikki kerralla.

No, korjattavaa oli kieliopillisesti, mutta sanoin ne sulle jo erikseen, joten ei niistä sen enempää.

Mä olen vaan hämmästynyt siitä miten hyvin sä kirjoitat tätä. Tuli kuudennen luvun puolessa välissä sellainen tunne että tätä on kivaa lukee kun kieli on nii sujuvaa. Sä alat kehittyä ;D

Mä tykkään tästä kyllä paljon. (Vaikka luinkin noi kolme lukuu vasta nyt). Odotan kuitenkin Turkseja ihan sikana, joten koetappa saada ne nopeesti mukaan, jookosta kookosta? X)

Anna palaa vaan.

Kiitos kommentista, Rin ^^

Tässä tulis nyt jatkoa. Päätin muuten sen verran, että Enkelten oppilaat jää itsenäiseksi - aiheutin itelleni vaa tarpeentonta stressiä ja paineita ku aloin suunnitella niitä järjettömän mittasia romaaneja vielä tänkin perään. Nyt tarttee vaa keskittyä saamaan kaikki tarvittava tähän, ja se helpottaa jo ihan suuresti x) Tässä tulis luku 9, mistä muuten päästäänkin vihdoin ja viimein Crisis Coren tapahtumiin ~
---------------------------------------

9. LUKU
Ylennys ja katoaminen

Ei auta… Tälle on tehtävä jotain.

Genesis tuijotti itseään kylpyhuoneensa peilistä ja tunsi, miten vatsa heitti volttia. Rapistuminen nopeutui koko ajan, nykyään hän sai värjätä hiuksiaan kerran päivässä ja pitää tarkasti huolta, ettei yhtään näkynyt päällepäin.

Miten yksi haava voi vaikuttaa näin pahasti? Simulaatiossa olkapäähän tullut haava oli jo umpeutunut, mutta se oli laukaissut tämän rapistumisprosessin.

Hän palasi olohuoneeseen ja rapisteli pöydälle levitettyjä papereita. Jokainen niistä oli otsikoitu sanoilla Jenova Projekti.

Genesis tunsi tulleensa täysin petetyksi. Hän ei tiennyt oikeista vanhemmistaan mitään, adoptiovanhemmat taas tuntuivat etäisiltä ja yhdentekeviltä, lääketiede ei pelastanut häntä…

Mutta Hollander voisi. Mies tiesi totuuden koko jupakasta, joten… Genesis voisi hyvin liittoutua tämän kanssa ja ryhtyä etsimään kunnollisia keinoja rappeutumisen pysäyttämiseksi.

Hän hieraisi jäykkää niskaansa ja vilkaisi kelloa. Hänen pitäisi lähteä uudestaan Wutaihin muutaman tunnin sisään; aluksi hän oli ajatellut ottavansa Isalean mukaan, mutta jos hän toteuttaisi suunnitelmansa, tyttö joutuisi vain tielle. Eikä hän halunnut tämän sotkun vievän oppilaansa henkeä.

Genesis ähkäisi kivusta, kun selkää vihlaisi taas lapaluun kohdalta. Hän ei ollut siihen vieläkään tottunut… Ensimmäinen kerta oli sattunut niin perkeleesti, että se oli vienyt tajun.

Isalean tilanne kyllä huoletti häntä. Jos hän ei opettaisi tyttöä, tämä ei saisi enää uutta mahdollisuutta todistaa kykyjään noustakseen ykkösluokkaan. Serenesunin tehtävän jälkeen lapsi oli tehnyt hämmästyttävän upeaa työtä – virheitä sattui yhä, mutta Isalea teki silti töitä hampaat irvessä. Taidollisesti Isalea ei ollut vielä lähelläkään häntä tai ketään taitavampaa ensimmäisen luokan SOLDIERia, mutta… toisaalta… kyllä tytöstä olisi ensimmäiseen luokkaan jo. Ja sittenpähän hänen ei tarvitsisi murehtia, miten Isalea pärjäisi.

Hän otti puhelimen sohvapöydältä ja soitti Lazardille. ”Genesis täällä. Minulla olisi yksi, ketä suosittelisin ensimmäisen luokan SOLDIERiksi.”

~~~

”Kuka se oli?” Cloud kysyi Isalealta, tytön napsauttaessa kännykkänsä läpän kiinni.

”Se oli Lazard”, Isalea sanoi otsa rypyssä. ”Hän tahtoo tavata minut.”

”Onnea matkaan”, Cloud tuumasi virnistäen ja väisti Isalean heittämää tyhjää limsapulloa.

”Haista home, Strife”, Isalea nauroi. ”En ole kuin sinä, en ole hermostunut yhtään!”

Tietysti se oli vale. Isalean jalat olivat vähällä pettää, kun hän meni hissiin ja valitsi SOLDIERien kerroksen.

Lazard odotti jo häntä näyttöpäätteen ääressä, mutta siellä oli myös Genesis.

”Mistä on kyse?” Isalea kysyi ja nielaisi. Yhtäkkiä hänen suunsa tuntui olevan rutikuiva.

”Onneksi olkoon, Isalea Risben”, Lazard sanoi hymysuin, ja Isalean vatsalta tuntui putoavan pohja. ”Tästä päivästä lähtien olet ensimmäisen luokan SOLDIER.”

Isalea oli varma, että oli kuullut väärin. ”Mitä?”

”Kyllä sinä pärjäät jo yksinkin”, Genesis sanoi ja taputti tyttöä pontevasti selkään. ”Uskon sinuun vakaasti.”

”No…” Isalean sydän hakkasi, mutta hän hymyili onnellisena ja halasi Genesistä. ”Kiitos, Genesis!”

”Eipä tuo mitään”, punapää mumisi.

”Kaikki on valmista, niin lähde Wutaihin heti kun sinulle sopii”, sanoi Lazard. ”Isalea paikkaa sinua täällä.”

Genesis nyökkäsi ja alkoi tehdä lähtöä.

Isalealle tuli mitä kummallisin tunne, kun hän katsoi entisen opettajansa menoa. Tunne, ettei hän enää näkisi tätä tällaisissa, tavallisissa merkeissä. Kun ovi oli sulkeutunut SOLDIERin perässä, Isalea ravisti päätään ja kieltäytyi ajattelemasta liian vakavasti. Sota Wutaita vastaan rasitti kaikkien hermoja, eniten Genesiksen, koska mies joutui ravaamaan siellä raivostuttavan usein.

”Sinun uusi univormusi on säilytyskapselissa käskynjakohuoneen ulkopuolella”, Lazard sanoi. ”Jatka samaan malliin, Risben.”

~~~

Cloudin ilme oli näkemisen arvoinen, kun Isalea tuli takaisin ison kassin kanssa, jossa oli kaksi mustaa SOLDIER-univormua.

”Minut ylennettiin ensimmäiseen luokkaan”, Isalea henkäisi epäuskoisena. ”Minä olen oikea SOLDIER nyt, Cloud!”

Cloud tunsi hieman kateutta, mutta enemmän hän oli mielissään siitä, että Isalea oli niin onnellinen. He halasivat tiukasti ja nauttivat toistensa läheisyydestä, arvaamatta lainkaan, ettei mikään olisi koskaan, kuten ennen…

Vihaa ei ole, ainoastaan iloa
Koska olet jumalattaren rakastama
Aamunkoiton sankari, maailmojen parantaja

Särkynyt sielu huomisen unelmilla
Ylpeys on kadonnut
Siivet riistetty, lähellä on loppu
Sellainen on… hirviön kohtalo

Kuusi SOLDIERia. Kuusi toisiinsa sitoutuvaa kohtaloa…
He kaikki joutuivat keskelle pahinta kriisiä.

~~~

ShinRan päärakennuksen treenisimulaatiohuone oli saanut Midgarin kahdeksannen sektorin ja juna-aseman maisemat. Näin siis ainakin Zack Fairin silmissä, kun hän oli laskenut lasit silmilleen ja asettunut simulaatiossa olevaan helikopteriin valmiina harjoitustehtävää varten.
Radiolähettimestä kuului elektroninen ääni, joka kertoi Wutain joukkojen siepanneen junan ja että SOLDIER lähetettäisiin korjaamaan tilanne.
”Sinun tehtäväsi on ottaa wutailaiset kiinni ja pysäyttää heidän operaationsa”, Angeal sanoi hänen takaansa.
”Asia selvä!” Zack hihkaisi ja loikkasi kopterista alas alla vilistävän junan katolle, Angealin huuto (”Leikki sikseen!”) takaraivossaan.

Hän hyppäsi junan katolle ketterästi ja sai saman tien väistää vihollisten luoteja.

Angeal hypähti hänen taakseen. ”Zack, keskity”, mustahiuksinen mies komensi tiukasti.

”Joo joo.” Zack lähti juoksemaan kattoa pitkin eteenpäin, veti miekan selästään ja torjui sillä joitakin vastaantulevia luoteja. ”Älkää haastako minua!” hän karjaisi ja hyökkäsi täyttä päätä vihollisia vastaan niittäen heitä samalla miekallaan.

Junan pysähtyessä hän oli saanut suurimman osan voitettua, ja hän loikkasi maahan. Samalla hetkellä kännykkä soi.

”Zack puhelimessa.”
”Edistytkö, Zack?” Se oli Angeal.
”Mitä on tekeillä, Angeal? Miksi taistelen ShinRan joukkoja vastaan?” Hän olikin ihmetellyt, miksi kaikilla vastaan tulleilla vihollisilla oli ollut jalkaväen vaatteet yllään.
”He ovat Wutain väkeä valeasuissa. Suunnista seuraavaksi ylempänä olevalle aukealle alueelle.”
”Sektori kahdeksaa kohden?”
”Kyllä. Mutta ensin sinun täytyy tehdä tietä.”
”Tehdä tietä?” Zack hölmistyi, ja samalla hetkellä kulman takaa tuli uusia jalkaväeksi pukeutuneita Wutain sotureita.
”Näet kyllä mitä tarkoitan. Ole varovainen.”
”Joten saan riehaantua, enkö vain?”
”Kunhan käytät järkeäsi.”

He lopettivat puhelun ja Zack paransi otettaan miekkansa kahvasta.

Vastukset eivät olleet vaikeita, joten Zack voitti ne helposti. Hän vaihtoi vielä muutaman sanan Angealin kanssa, juoksi sitten portaat ylös, missä odotti isompi, sininahkainen behemoth. Se karjui suoraan vasten hänen naamaansa, mutta Serenesunin lohikäärmeeseen verrattuna se ei ollut edes haaste. Hän voitti otuksen muutamalla lyönnillä, ja ennen kuin hän älysi sitä kunnolla, aukio oli kadonnut, ja hän näki jälleen simulaatiohuoneen, joskin hieman erilaisemmassa valossa nenällään olevien lasien vuoksi.

”Harjoitus päättyi”, Angeal sanoi hänen vierestään. ”Hyvää työtä, Zack.”

”Vastahan minä pääsin vauhtiin”, Zack nurisi ja riisui lasinsa. Jokin Angealin asennossa ja ilmeessä sai hänen hälytyskellonsa soimaan – mies näytti tavallista paljon synkemmältä – joten hän kysyi: ”Hei, Angeal? Mikä hätänä?”

Angeal ei vastannut. SOLDIER käveli vain simulaatiohuoneen ovelle, ennen kuin pysähtyi. ”Vaali unelmiasi”, hän sanoi yllättäen. ”Jos haluat olla sankari, kuten olet liittymisestäsi lähtien toitottanut, sinulla pitää olla unelmia… ja kunniaa.”

Zack äännähti vain ”Häh?” ja sitten Angeal oli jo kadonnut ulos ovesta.

~~~

”Sinä teet sen väärin.”
”Enhän tee, tuolta minä tulin äsken, niin nyt pitää kokeilla tuota.”
”Höpö höpö, sinä et tutkinut sitä toista aluetta kunnolla!”
”Ei tässä ole koko päivää aikaa jokaista nurkkaa tutkia!”
”Niin mutta sieltä olisi saattanut löytyä arkku! Ja Cale tarvitsee jo uuden aseen. Anna tänne se ohjain.”
”Enkä anna, minun vuoroni on nyt – ”
”Älä selitä siinä – anna tänne se – ”

Olohuoneen täytti kovaääninen nauru ja kamppailu, kun Cloud ja Isalea ryhtyivät kinastelemaan Cloudin pitelemän ohjaimen herruudesta. Isalea ei aikonut antaa periksi, hän halusi tutkia sen edellisen huoneen, eikä Strife häntä estäisi!

”Tänne nyt se!” Isalea kikatti, kutitti Cloudia kyljestä ja onnistui viimein vääntämään kapistuksen irti pojan hanakasta otteesta.

”Käytit epäreiluja keinoja”, Cloud valitti posket helakanpunaisina. Isalea kieltäytyi kiinnittämästä siihen huomiota: hän ohjasi tummatukkaisen hahmon takaisin edelliselle alueelle ja meni tutkimaan sen paikan, minkä Cloud oli jättänyt katsomatta. Sieltä löytyi kuin löytyi hyvinkin tärkeä varuste, joten Isalea loi ystäväänsä voitonriemuisen katseen.

”Minähän sanoin”, hän sanoi omahyväisesti. ”Minähän sanoin.” Hän antoi ohjat takaisin Cloudille, joka jatkoi pelaamista itsekseen jupisten. Hän itse meni hakemaan jääkaapista limsaa, mutta pysähtyi matkan varrella vastaamaan puhelimeen – Zack soitti.

”Hei, Zack, siitä onkin aikaa!” tyttö tervehti iloisesti ja kaatoi korkean lasin täyteen, ennen kuin kiersi korkin hankalasti yhdellä kädellä kiinni.

”Moikka, Lea”, Zack vastasi. Pojan äänensävy kuulosti hieman huolestuttavalta. ”Oletko kuullut Genesiksesta mitään?”

Isalean vatsalta tuntui putoavan pohja. ”Ei, en ole”, hän sanoi otsa rypyssä. ”Miten niin?”

Zack huokaisi niin, että linja särähti. ”En haluaisi millään olla se joka tämän kertoo… mutta Genesis on kadonnut.”

~~~

Isalea pelmahti sisään käskynjakohuoneen ovesta ja oli törmätä Zackiin, joka seisoi ihan oven vieressä.

”Mitä Genesikselle on tapahtunut?” tyttö kysyi hengästyneenä ja nojasi raskaasti Zackiin saadakseen hengityksensä tasaantumaan.

Lazard kiemurteli vaivaantuneena istuimellaan. ”Tuota, emme tiedä. Hän lähti Wutaihin, mutta katosi kesken tehtävän ja vei suurimman osan kolmannen ja toisen luokan SOLDIEReista mukanaan. Saat olla iloinen, ettei Cloud ollut siellä tehtävällä mukana. Muuten hänkin olisi joutunut Genesiksen uhriksi.”

”Onko meillä mitään johtolankoja?” Isalea tivasi, kieltäytyen uskomasta sitä tosi asiaa, että hänen opettajansa olinpaikasta ei ollut mitään tietoa.

”Ei minkäänlaisia”, Lazard murahti.

”Minä ja Zack lähdemme Wutaihin hoitamaan Genesikselle tarkoitetun tehtävän loppuun”, Angeal sanoi. ”Ja sillä välin, Isalea, sinä et saa poistua ShinRan rakennuksesta.”

Isalea tyrmistyi. ”Mitä? Miksi en?”

”Sinä olit Genesiksen oppilas”, Lazard sanoi. ”Tämä on vain varotoimenpide, Risben. Kun saamme varmistettua, ettei sinulla ole Genesiksen kanssa muuta tekemistä kuin pelkkä oppilaana olo, saat sen jälkeen taas liikkua normaalisti.”

~~~

Isalea, Zack ja Angeal lähtivät huoneesta yhtä matkaa.

”Sinä et ehkä pääse lähtemään täältä”, Angeal sanoi äskeistä rennommin, ”mutta… kyllä täälläkin voi nuuskia.”

Mies iski Isalealle silmää ja lähti edeltä hoitamaan matkavalmisteluja Zack mukanaan.

Isalea nökötti hetken paikallaan ennen kuin hän ymmärsi.

”Vai niin”, hän virnisti itsekseen. ”Kiitos, Angeal.” Hän otti taskustaan puhelimen ja valitsi Emily Quinlanin numeron. ”Hei, Emmie. Tarvitsen apuasi.”

”Missä?”

Isalea hypisteli ruskeaa hiussuortuvaansa ennen kuin vastasi: ”Me aiomme tunkeutua Genesis Rhapsodoksen huoneistoon.”
-----------------------------------------
Semmosta. Tällä hetkellä kirjotan lukua 12, enkä osaa yhtään sanoa, kuinka pitkä tästä tulee. Varmaa päästää luvuissa 20 yli kuitenkin ~

Oon kyl juupaseipästelly aika tiuhaan tän ficin kaa viime aikoina :---D mut päätin nyt viimein että kiskasen tän loppuun enkä tarinoi lisälukuja sinne niin jos tää vaikka menis loppuun asti. Ärsyttää muuten liikaa jos tää roikkumaan... mutta tässä olis kymmenes luku.
---------------------------------------------

10. LUKU
Tutkimuksia SOLDIERin malliin

”Teidän onnenne, etten ollut päässyt siivoamisessa tänne asti”, Emily sanoi puolta tuntia myöhemmin, kun hän tapasi Cloudin ja Isalean SOLDIERien asuinkerroksen aulassa. ”Muuten tätä olisi ollut paljon hankalampi järjestää.”

”Kiitos paljon, että uskalsit ottaa riskin”, Isalea kiitteli. ”Joudun olemaan hieman varovaisempi, minua ilmeisesti pidetään silmällä.”

”Niinkö paha se Genesiksen katoaminen oli?” Emily ihmetteli ja putsasi silmälasejaan talouspaperin reunaan.

”He ilmeisesti ajattelevat, että minulla on jotain tekemistä asian kanssa”, Isalea huokaisi. ”Mutta en tiedä lainkaan, mitä hän suunnittelee.”

Kun he lähtivät Genesiksen huonetta kohti Isalea ajatteli vain sitä, miten omituiselta opettaja oli vaikuttanut vain hieman sen jälkeen, kun hänet oli ylennetty ensimmäiseen luokkaan. Mitä ihmettä Genesis mahtoi salata? Miksi SOLDIER oli kadonnut näin yhtäkkiä? Ja mihin hemmettiin hän tarvitsi niitä heikompia SOLDIEReita?

”Teillä on noin puoli tuntia aikaa tutkia huoneisto”, Emily sanoi avatessaan oven. ”Genesiksen huoneiston siivoaminen vie suunnilleen sen verran. Voin yrittää hidastella, mutten voi liikaa, hommat pitää olla tehtynä neljään mennessä.”

Isalea ja Cloud kiittivät ja astuivat sitten sisälle räjähtäneeseen asumukseen. Genesis ei todellakaan osannut siivota.

”Ryhtykää vain toimeen, minä siivoan”, Emily sanoi, sitaisi mustan tukkansa ponnarille, verhosi kätensä kumihanskoilla ja ryhtyi töihin.

”Katso sinä makuuhuone, minä tutkin olohuoneen”, Isalea sanoi Cloudille. Poika nyökkäsi ja harppoi huoneiston toiseen päähän raollaan olevan huoneen ovelle ja siitä sisään.

Isalea tonki kaikki laatikot läpi, tutki pöytäpinnat ja sohvanaluset, muttei löytänyt mitään. Ei pienintäkään paperia, ei mitään, mikä olisi voinut kertoa syitä Genesiksen katoamiselle. Mutta pakko täällä oli jotain oltava, ei Genesis ollut voinut tuhota kaikkea! Vai oliko muka?

”Helvetti”, tyttö sadatteli. ”Miksi miesten pitää olla niin salamyhkäisiä?”

”Niinpä, niinpä”, Emily myönteli huiskiessaan pölyjä television päältä, ”en koskaan opi ottamaan hänestäkään selvää – ”

”Mistä lähtien sinulla on ollut SOLDIEReita siivousapuna, Quinlan?”

Pölyhuiska tipahti Emilyn kädestä, nainen singahti suoraan seisoma-asentoon nopeammin kuin silmä ehti seurata ja Isalea hätkähti tuttua ääntä niin paljon, että oli kaatua suoraan sohvapöydän päälle.

”Sephiroth!” tyttö henkäisi järkyttyneenä. ”Mitä sinä – tarkoitan – mitä te – tuota –”

Sephiroth nojasi avoimeen ovenkarmiin kädet puuskassa, ja tuijotti Emilyä ja Isaleaa niin kiinteästi, että kumpikin heistä pelkäsi joutuvansa pahemman kerran hankaluuksiin. Toivottavasti Cloud ei tulisi ulos huoneesta –

”Strife! Tule sinäkin tänne!”

Hitto.

Cloud tuli olohuoneeseen naisten seuraksi ja näytti kutistuvan hopeatukkaisen SOLDIERin tuijotuksen alaisuudessa.

”Miksen minä yhtään arvannut”, Sephiroth sanoi ja kaikkien yllätykseksi hymähti tuskin kuuluvalla äänellä. ”Tietysti Risben ottaa kaiken ilon irti siitä, ettei pääse rakennuksesta ulos.”

Isalea aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, mutta se vain kirvoitti uuden, vinon hymyn Sephirothilta, mikä oli äärimmäisen harvinainen näky. ”Ette te täältä mitään löydä, Genesis ei koskaan tuo töitään asuintiloihin asti.” Sephiroth kääntyi ja sanoi sitten Cloudille olkansa yli: ”Minä lähden ylihuomenna Wutaihin auttamaan Angealia ja Zackia. Sinun tehtäväsi on sillä välin toimia Isalean alaisuudessa.”

”Kyllä, sir”, Cloud kiiruhti sanomaan ja vältteli tiukasti katsomasta ystävänsä suuntaan. Jotenkin tuntui omituiselta ajatella, että Isalea olisi nyt se, joka jakoi käskyjä.

Sephiroth lähti huoneesta ja kaikki kolme muuta henkäisivät helpotuksesta.

~~~

Emily odotti palavissaan saavansa siivottua Genesiksen huoneiston loppuun, että pääsisi mahdollisimman nopeasti Sephirothin asunnolle. Siitä miehestä ei koskaan tiennyt miten kauan tämä pysyisi paikallaan, ja Emily halusi epätoivoisesti ehtiä vaihtamaan muutaman sanan SOLDIERin kanssa ennen sitä.

Nähtyään Sephirothin tulevan suihkusta pelkkä pyyhe vyötäisillään Emily oli joutunut keräämään erikseen lisää rohkeutta mennäkseen huoneistoon uudestaan. Monet kerrat tapaamisen jälkeen olivat kuitenkin vetäneet vesiperän, hänen suureksi harmikseen.

Miksi minun piti rakastua mieheen jolla on kiven tunneskaala ja joka työskentelee inhoamalleni yritykselle? Emily kiukutteli itsekseen jynssätessään turhaan Sephirothin keittiön tiskipöytää. Shivan tähden, miksi SOLDIER ei voinut tehdä huoneistossaan enempää sotkua? Cloud ja Isalea olivat jo paenneet omille teilleen, eikä Sephirothkaan ollut huoneessaan, vaikka Emily oli luullut miehen palanneen.

Hän oli niin keskittynyt jynssäämiseen, että häneltä kesti jonkin aikaa ymmärtää, että Sephiroth oli astunut sisään paperipussin kanssa. Vasta miehen rykäisy sai Emilyn havahtumaan, ja nainen tunsi heti, miten hänen poskensa lehahtivat punaisiksi.

”Ei sinun tarvitse siivota siellä, missä sitä likaa ei näy”, mies sanoi hieman huvittuneen oloisena – tämä näytti jotenkin ymmärtävän, ettei Emily tosissaan yrittänyt siivota.

”Ah – niin tietysti”, Emily henkäisi. ”Anteeksi, sir.”

Sephiroth huokaisi. ”Ei minua tarvitse puhutella noin kunnioittavasti. Sephiroth riittää.”

Tämän kuullessaan Emily oli vähällä nielaista kielensä. Apua, ääk, mitä nyt!? Hän ei ollut tottunut siihen, että Sephiroth osoitti minkäänlaisia tunteita, joten nyt kun mies katseli häntä niin kiinteästi, hän huomasi olevansa hämmentyneempi kuin koskaan ennen elämässään.

”Kävin ostamassa ruokaa”, SOLDIER töksäytti ja nyökkäsi paperipussiin päin. ”Se on wutailaista.”

”Ahaa”, Emily äännähti, kun ei keksinyt muutakaan.

”Tarkoitin sitä sinullekin”, Sephiroth jatkoi ja siirsi visusti turkoosien silmiensä katseen kaikkialle muualle paitsi lyhyemmän naisen kasvoihin.

Nyt vasta Emily olikin yllättynyt. Hän ei enää muistanutkaan koko pöytää, jätti rättinsä vain paikalleen ja riisui kumihanskat kädestään. ”Mi-Minullekin?”

”Sinulla on varmaan nälkä.”

Niin olikin, mutta mistä hemmetistä Sephiroth oli oikein tiennyt sen?

Emily jätti työnsä ja seurasi Sephirothia ruokineen ruokapöydän ääreen, jonka Emily oli vasta hetki sitten siivonnut. Kumpikaan heistä ei puhunut mitään, kun Sephiroth alkoi kaivaa pussista ruokia esille – tämä oli jopa osannut ottaa hänen suosikkiaan!

”Mistä te tiesitte – ” Emily henkäisi, mutta Sephiroth heilautti kättään.

”Sanoinhan. Ei teitittelyä.”

”Äh, hyvä on. Mistä sinä tiesit?” Nyt tämä meni täysin yli ymmärryksen. Oliko Sephirothille tapahtunut jotain, vai miksi tämä oli hänelle näin ystävällinen?

Sephiroth pelastui vastaamasta sillä hänen kännykkänsä soi juuri silloin. Neuvonpito vastapuolen kanssa jäi silti lyhyeksi, joskaan Sephiroth ei suostunut muistamaan Emilyn aikaisempaa kysymystä.

No, kyllä minä saan sen vielä tietää, Emily ajatteli.

He söivät jälleen hiljaisuuden vallitessa, mutta se oli luontevaa hiljaisuutta. Emily ei ollut mikään maailman puheliain, eikä Sephirothkaan, joten siinäkin mielessä he olisivat olleet oikein hyvin toisilleen sopiva pari.

Hypin asioiden edelle… Mutta ei hän voinut kiistää itseltään sitä, että olisi maailman onnellisin siivooja, jos todella saisi nauttia Sephirothin seurasta… romanttisessa mielessä.

”Se oli hyvää”, hän sanoi, kun oli saanut oman annoksensa syötyä. ”Kiitos paljon.”

Sephiroth ynähti vastauksen ja nousi pöydästä – Emily oli aivan vakuuttunut, että mies jättäisi laatikot ja pussit lojumaan, mutta tämä siivosikin omat jälkensä suorinta tietä ovensuuhun jätettyyn kärryyn, jossa Emily kuljetti työtavaroitaan.

Emily keräsi omat tavaransa sillä välin kun Sephiroth paineli työhuoneeseensa. Ei kulunut kuin pari sekuntia, jonka jälkeen sieltä kuului huolestuttava tömähdys ja paperin kahinaa; Emily hätkähti ja hölkkäsi hermostuneena ovensuuhun, vain nähdäkseen jotain hyvin epätodennäköistä.

Sephiroth oli lysähtänyt työhuoneensa sohvalle kämmen silmiensä peittona ja näytti keskittyvän pelkästään hengittämiseen. Lattialla oli levällään järjetön nippu papereita, ja muutenkin työhuone oli aivan kammottavassa kunnossa – nukkuiko tämä mies koskaan?

”Hei, Sephiroth? Oletko kunnossa?” Oli itsestään selvää, että ei ollut, mutta Emilyn oli silti kysyttävä.

”Alkoi huimata”, Sephiroth tokaisi lyhyesti. ”Tasapainoni petti.” SOLDIER otti käden kasvoiltaan ja silloin Emily näki, miten väsynyt mies todellisuudessa oli.

Hän keräsi lattialta muutaman paperin ja huomasi monen keskittyvän Genesiksen katoamiseen. ”Sinä yrität keksiä, minne hän katosi.” Hän ei kysynyt.

”Mutta johtolankoja ei vain tipu.” Sephiroth huokaisi hyvin raskaasti ja näytti tekevän kaikkensa, että pysyi istuma-asennossa.

”Milloin sinä olet nukkunut viimeksi?” Emily kysyi paheksuvasti. ”Näytät rättiväsyneeltä.”

”Ei minulla ole aikaa nukkua.”

”No tuo on kukkua.” Emily meni tomerasti Sephirothin luokse ja kiskoi hänet varovasti pystyyn. ”Ota minusta tukea. Sinä lähdet nyt petiin.”

”Älä sinä siinä – ”

”Suu kiinni, SOLDIER. Minähän en katso, kun toinen kärsii vieressäni. Joten ala tulla siitä.” Sephirothin mutinaa noteeraamatta Emily auttoi miehen makuuhuoneeseen ja sänkyyn - joka oli sijattu, eli Sephiroth ei ollut nähnyt sänkyä kolmeen päivään, sillä Emily oli silloin viimeksi sijannut sen.

Sephiroth kaatui sänkyyn periksi antaneena. Emily veti miehen saappaat jalasta ja auttoi tämän käymään kunnolla peiton alle, sitten hän sulki verhot ja avasi hieman ikkunaa, että tunkkaiselta haisevassa huoneessa vaihtuisi ilma.

”Ja sinä et nouse siitä ennen kuin olet tarpeeksi levännyt”, Emily murahti. ”Menikö perille?”

Kun Sephiroth ei vastannut, Emily oli lähtemässä huoneesta, mutta sitten yhtäkkiä mies avasikin suunsa.

”En saanut auttaa häntä. En saanut auttaa ystävääni.”

Emily palasi Sephirothin sängyn viereen ja otti SOLDIERin käden omaansa. ”Kaikki järjestyy kyllä”, hän kuiskasi. Sephirothin silmät olivat kiinni, mutta hän hymyili väsyneesti.

”Kiitos.”

Sen sanottuaan SOLDIER nukahti.

~~~

Kun Zack ei ollut enää maisemissa, arki tuntui paljon harmaammalta. Isalea joutui tekemään töitä paljon enemmän kuin tavallisesti, joten hän enää ehtinyt jutellakaan Cloudin kanssa – hän tuli takaisin asunnolle yömyöhään, jolloin poika oli jo nukkumassa.

Eräänä tällaisena iltana Isalea tuli kotiin rättiväsyneenä. Alkupäivän hän oli viettänyt partioimalla Midgarin kaduilla ja illalla aika oli mennyt yhden pienen kapinallisjoukon aiheuttaman terroriteon jälkien selvittämiseen.

Hän avasi hiljaa huoneiston oven ja tukahdutti haukotuksen. Jestas, kyllähän hän oli tiennyt, ettei ykkös-SOLDIERin työ ollut helppoa, mutta… tämä ylitti jopa hänenkin käsityskykynsä.

Isalea laski laukkunsa lattialle ja potkaisi saappaat jalastaan. Hän kävisi nopeasti suihkussa ja kaatuisi sitten suorinta tietä sänkyyn –

Hänen katseensa osui sohvaan. Hän ei voinut olla hymyilemättä.

Cloud oli torkahtanut sohvalle kirja avonaisena vatsansa päällä. Poika nukkui täysin autuaan tietämättömänä siitä, että Isalea oli tullut kotiin.

Tyttö ei hennonut herättää ystäväänsä, joten hän haki viltin ja peitteli Cloudin sen alle. Mahtamatta itselleen mitään hän painoi vielä pienen suukon Cloudin otsalle.

”Hyvää yötä, Cloud”, hän kuiskasi. Suihku saisi jäädä aamuun… Isalea vaelsi omaan huoneeseensa, vaihtoi pyjaman päälle ja kaatui petiin. Hän oli saman tien sikiunessa.
----------------------------------
Kyllä sitä tahtois kirjottaa jo jotain muuta @__@