View Full Version: Lennä minun taivaallani

Kristallimaailma - suomalaista Final Fantasy -fanifiktiota > Kaukaiset galaksit > Lennä minun taivaallani


Title: Lennä minun taivaallani
Description: Last Exile, K-15


FaithValor - June 1, 2011 08:58 PM (GMT)
Title: Lennä minun taivaallani
Canon: Last Exile
Author: FaithValor
Rating: K-15
Genre: Humoori, romantiikka, söpöily, action
Pairing: Dio/OC
Summary: Tristaria Dust on toiminut mekaanikkona jo useamman vuoden Silvanalla. Muuttaako klassinen rakkaustarina viholliseen ihastumisesta koko ajatusmaailman?
Disclaimer: En omista kuin omat hahmoni, Last Exilen tarina ja muu kuuluvat sen luoneille.
A/N: Juu. Last Exile on ollut intohimoni nyt hieman yli vuoden ajan. Kyseinen anime on järkyttävän kaunis ja sille löytyy valitettavan vähän faneja. Pyydän lukijoita huomioimaan että ficci on suht vanha, joten se voi sisältää alkupäässä surkeaa kerrontaa. Toivon silti että nautitte.
----

LUKU 1
Minä vain


"Tristaria, nelosen jakoaivan!"

"Huomio, vieraamme tarvitsee nyt lepoa, joten kulkiessanne huoneistokannella..."

"Kertokaa nyt jotain, Gale, Godwin! Älkää viitsikö olla tylsiä!"

"Keskity sinä töihisi, ruojake! Persuksesi ei saa puutua ennen kuin työt on tehty!"

"Selvä, selvä, ei tarvitse huutaa..."

Taivas oli kirkas ja selkeä niiden mukaan, jotka sen olivat tänään saaneet nähdä. He lensivät pilvien yläpuolelle, siellä missä aurinko paistoi aina kirkkaiten ja missä linnut nauttivat vapaista ilmavirtauksista. Tänäänkin oli mitä hienoin päivä Silvanalle lentää. Mekaanikot olivat hyvällä tuulella ja vaihtoivat tiheästi kuulumisia, mutta heidän joukossaan oli joku, joka havaitsi puheensorinan seassa levottomuutta.

"Noh, Tristaria, löytyykö se jakoaivan?"

Tyttö käänsi päätään hämillään ja kohtasi päämekaanikko Godwinin kysyvät kasvot. Tämän päivettynyttä ihoa koristi leuasta karkea parransänki ja mies oli niin kookas, että tämän lihaksilla olisi varmasti saanut muutaman mutterin paljainkin käsi irrotettua. Mustahiuksinen, hennon oloinen tyttö vastasi tämän katseeseen yönsinisillä silmillään ja ojensi sitten ripeästi pyydetyn työkalun laatikosta, mikä sai mekaanikon sulaman tyytyväiseen hymyyn ja pörröttämään puolipitkää, pikimustaa tukkaa.

"Älä turhaan vaivaa mieltäsi sillä mitä toimitimme kapteenille, eiköhän se selviä aikanaan" mies murahti tyytyväisenä kääntäessään jakoavainta taistelualuksen, vanshipin pohjassa.

Tristaria Dustin vaaleille poskipäille kohosi hento punehdus. Godwin osasi miltei lukea hänen ajatuksiaan, mikä ei sinällään ollut ihme, sillä Silvanan kaikista henkilökuntalaisista juuri hänen kanssaan tyttö oli viettänyt eniten aikaa. Aika tuntui kuluneen kuin siivillä, kaikki ne kuusi vuotta tuntuivat vain ohikiitäneeltä, yhden yön aikaiselta unelta, josta herättyään Tristarialla oli epätodellinen olo. Välillä hän istui hytissään ja nipisti polveaan silmät suljettuina, jännitäen joka kerta olisiko silmänsä avatessaan jossain muualla kuin suurella, pelätyllä sotailmalaivalla työskentelemässä. Joka kerta hän oli löytänyt itsensä samasta paikasta kuin aina ennenkin: omalta, pehmeältä sängyltään, omasta hytistään.

"Heee, Tristaria, mitäs sanoisit jos tämä haettu lasti olisikin joku poooika?" tyttö säpsähti ja tunsi punan kohoavan kasvoillaan kun mekaanikoista suurisuisin, Kostabi, liimautui hänen kylkeensä ja katsoi häntä silmälasiensa takaa.

"Poika...?" Tristaria sopersi hiljaa ja pudisti sitten päätään, naurahtaen hermostuneesti Kostabin virnistäessä leveästi, kunnes vaaleaverikkö Ethan kiskaisi tämän irti tytöstä.

"Sinä et sitten ikinä lakkaa ahdistelemasta tyttöä" tämä pudisti päätään ja mulkaisi suu rypyssä Kostabia, joka pyyhkäisi likaisen harmahtavia hiuksiaan ja tuhahti hieman näreissään.

"Sitäpaitsi, jos Tristaria löytää uuden pojan, kelles Gale sitten naitetaan?" hän jatkoi leveästi virnistäen ja viittasi ruuvimeisselillään kohti kaljua, vaaleaa miestä, joka nauroi ilakoivasti työtoverinsa lauseelle ja lähetti sitten leikkisän lentosuukon Tristarialle, samalla kun Godwin murahti vaimeasti.

"Säästäkää nuo pervot parittajaleikkinne myöhemmäksi, nyt tehdään töitä!"

Tristaria huokaisi hieman helpottuneesti ja hymyili kiitollisena Godwynille kun tämä näytti tälle pystypäin olevaa peukaloa ja hymyili takaisin. Godwynista oli tullut hänelle isähahmo kaikkien niiden vuosien aikana, kun Tristaria oli työskennellyt mekaanikkojen kanssa. Ja oli totta, että Tristaria nautti olossaan juuri niissä joukoissa, vaikka toisinaan vanhempien miesten huumori oli mitä oli, heidän joukossaan vallitsi ainakin rento tunnelma. Kostabi tunnettiin joukon pahasuisimpana huumorimiehenä, joka rakasti riidan haastamista aina silloin tällöin, alituiseen Godwyn huomauttikin siitä että miehen suu kävi enemmän kuin työtä tekevät kädet. Gale sen sijaan tunnettiin porukan naistenmiehenä, ja Tristaria oli saanut huomata tämän olevan sen arvonimen veroinen voitonjuhlissa eri kaupungeissa, joihin saapui nuoria tanssityttöjä ja viihdyttäjiä. Ethan puolestaan oli mekaanikoista toisiksi nuorin ja viihdyttäjä tyyppiä, joka nautti huomion kiinnittämisestä itseensä. Tristaria oli kaikista mekaanikoista nuorin, viidentoista vanha, mutta pitkälle edennyt taidoissaan. Tyttö tuli tavallisesta perheestä, hänen isänsä oli maanviljelijä ja äiti palvelijana varakkaassa perheessä, kummankaan tausta ei viitannut millään tapaa mekaniikkaan tai lentämiseen.

Tyttö pyöräytti ruuvimeisseliä ja irrotti laskutelineen oikaistakseen sen, se oli selvästi kärsinyt edellisessä taistelussa. Hänen kaikki mekaanikon lahjansa olivat perintöä vanhemmalta veljeltä, Abrahamilta. Veli oli toiminut lentävänä kuriirina ja opettanut sisartaan pienestä pitäen korjaamaan ja lentämään, vaikkei kumpikaan vanhemmista pitänyt siitä. Monestipa Abraham oli silti aina saanut vanhempansa vakuutetuksi siitä, että tämä palaisi ehjänä takaisin ja se lupaus oli pitänyt - yhteen syyskuiseen yöhön asti...

"Tuokaa joku leka ja auttakaa Tristariaa!" Godwynin lujan päättäväinen ääni töytäisi Tristarian pois mietteistään ja hämillään hän hymyili Ethanille, joka hetken päästä oli syöksähtänyt hänen luokseen ja oli jo iskemässä lekalla oikaistakseen vääntynyttä laskutelinettä, kun alus yhtäkkiä tärähti.

"Mitä helv-"

Alus tärähti uudemman kerran ja Tristaria horjahti kyljelleen sen voimasta. Kuului tykkien viheltävä ääni ja etäisi pamahduksia, mekaanikot pysyivät kaikki hetken aikaa täysin vaiti.

"Ihme touhua" Kostabi kohautti kulmiaan ja nosti kätensä miettivänä vyötäisilleen.

"Tristaria, kävisitkö tarkastamassa tarvitaanko meitä?" Godwyn heitti kysyvän katseen mustahiuksiselle tytölle, joka nyökkäsi nopeasti ja ponnahti ylös, lähtien sitten juoksemaan hissejä kohti.

Hän kohosi monta kerrosta ylöspäin, kunne seisahtui ylimmälle tasanteelle, jossa tärähtely tuntui hitusen voimakkaampana. Ohjaushytti oli käytävän päässä hissin vasemmalla puolella ja Tristaria nielaisi hitaasti, ennen kuin avasi ovea varovasti raolleen ja kurkisti sisään. Kapteeni Alex Rowe seisoi selin häneen, samoin kuin varakapteeni Sophia Forrester ja muu ohjaamon henkilökunta, kukaan ei tuntunut kiinnittävän minkäänlaista huomiota ujoon tyttöön, kun tämä astui sisään.

"Vetäkää tykit, aluksesta ei ole lentämään pidemmälle" kapteeni lausui vaitonaisella äänellään ja juuri ennen kuin Tristaria ehti kääntyä mihinkään suuntaan mennäkseen, tummat silmät osuivat suoraan häneen.

Vaikka Tristaria oli usein katsonut kapteenia suoraan tämän ilmeettömiin silmiin, hän ei koskaan lakannut pelkäämästä sitä katsetta. Ei hän pelännyt sitä sen vuoksi että se olisi ollut ilkeä tai pahansisuinen, vaan sen vuoksi, että se oli niin ilmeetön. Katse, joka ei puhunut millään tunteella.

"Ka-ka-... kapteeni, Tristaria Dust ilmoittautuu..." tyttö änkytti hitaasti ja kumarsi sitten nopeasti kapteenille, joka istahti takaisin tuoliinsa, aivan kuin mekaanikkoa ei olisi huoneessa ollutkaan.

"Olisin vain tullut muiden puolesta kysymään, jos täällä olisi tarvittu apua..."

"Tilanne on hoidossa, Tristaria."

Tyttö kohotti varovasti katsettaan Sophian lempeisiin silmiin, nainen jaksoi aina hymyillä ja olla ystävällinen kaikille Silvanan työntekijöille, vaikka tämän oma työ oli lähestulkoon yhtä väsyttävää kuin Alexin. Näin ollen Tristaria kuuli usein mekaanikkojen ihmettelevän, miten johtajakaksikko tuli niin hyvin toimeen, vaikka he olivat lähes täysin erilaisia.

"Selvä, neiti Sophia... kerron muille..."

Kumartaen tyttö peruutti hitaasti takaisin ovelle ja poistui sitten hytistä hisseille, huokaisten pienestä helpotuksesta. Kaikissa niissä tilanteissa kun hän oli joutunut tekemisiin johtoportaan kanssa, hän oli aina jännittänyt niin, että unohti kaiken mitä muille piti kertoa, jos kerrottavaa oli. Tässä tapauksessa oli kuitenkin vietävänä vain lyhyt viesti, ilmoitus siitä että kaikki oli kunnossa eikä taistelemiseen ollut mitään syytä. Se oli ihanan helpottava ajatus ja tytön kasvoilla kävi jopa hymyntapainen, kun hän nojasi hissin takaseinään ja matkasi alaspäin vanshiphalliin. Hetken tyttö hymyili itsekseen, kunnes vilkaisi sivusilmällä vasenta kättään. Hän yritti kanavoida ajatuksensa siihen, kuten teki melkein joka päivä, toivoen että ajatukset olisivat riittävän vahvoja liikuttamaan edes pikkurillin päätä. Tietenkin se oli turhan toivo, sellaisia ihmeitä ei vain tapahtunut.

"CLAUS!!"

Tyttö säpsähti vierasta ääntä kun hissi seisahtui halliin. Hän ei saattanut nähdä kenelle ääni kuului, siellä mekaanikkojen kerääntynyt joukko oli peittänyt näkymän. Ainoa asia josta hän saattoi olla varma, oli, että ääni kuului tytölle. Ja se hämmensi Tristariaa entisestään. Hänen ja varakapteenin lisäksi tyttö tunsi Silvanalta vain muutaman naispuolisen henkilön, joista tunnetuimmat lienivät vanship joukkojen komentaja Tatiana Wisla ja tämän navigaattori Alister Agrew. Koskaan Tristaria ei ollut heille puhunut, sillä Tatiana näytti kaiken aikaa vihaiselta ja Alister oli hyvin säästeliäs sanoissaan.

"Godwin, mitä täällä on tekeillä...?"

Mekaanikko käänsi päätään hämillään Tristarian äänen suuntaan ja murahti sitten vaisusti.

"Tunkeilijoita, yrittävät kovasti päästä lastin puheille..." mies ärähti hiljaa ja lopulta Tristaria näki, mistä oli kyse.

Mekaanikkojen edessä makasi vaaleahiuksinen poika, joka oli selvästi saanut kasvoihinsa nyrkistä. Tämän poski oli turvoksissa ja silmänympärys sinisen musta, tämä älähti kivusta yrittäessään nousta pystyyn. Hän oli arviolta samanikäinen kuin Tristariakin, samoin kuin punatukkainen tyttö, joka huolestuneena yritti kannustaa poikaa nousemaan pystyyn. Tristaria ei tiennyt mistä oli kysymys, liioin hän ei myöskään tiennyt kaksikon nimiä. Päällimmäisenä oli kuiten ajatus ikätovereista, ja se ajatus tuntui yllättävän ihanalta siihen nähden, ettei hän voinut olla varma jäisikö kaksikko Silvanalle. Godwin oli kuitenkin puhunut heistä tunkeilijoina.

"Komentaja Wisla, tervehtikää!"

Mekaanikot asettuivat riviin ja Tristaria ponnahti nopeasti seisomaan Galen ja Kostabin väliin, käsi ojentautui rinnan päälle kunnioittavaan tervehdykseen kun lyhyttukainen Tatiana asteli pitkätukkainen Alister jäljessään kohti punaista vanshipia. Kaikkien hämmennykseksi tämä kuitenkin seisahtui, otti maassa kyljellään makaavan pehmovuohen käsiinsä ja katsoi sitä hetken, kunnes ojensi sen vaaleahiuksista poikaa kohti.

"Nimi?" komentajan ääni kysyi ontosti ja Tristaria räpäytti hämillään silmiään, sitä kysymystä Tatiana ei ollut koskaan esittänyt kaikille vanhimmillekaan työntekijöille.

"Claus... Valca..." poika älähti kivusta esittelynsä keskellä ja punatukkainen tyttö otti pehmovuohen vastaan komentajalta, jonka jälkeen tyttökaksikko nousi vanshipin kyytiin ja Alister alkoi ääneen tarkistaa laitteistoa.

Tristaria jäi hiljaa tuijottamaan saapunutta kaksikkoa, toisten mekaanikkojen rientäessä saattamaan punaista vanshipia kohti kiitorata-alueelle vievää hissiä. Mustahiuksinen tyttö paloi halusta sanoa jotain ikätovereilleen, mutta jokin pidätteli häntä täysin aloillaan. Lopulta tyttö kuitenkin keräsi rohkeutensa pienet muruset ja veti hennosti henkeä.

"Hei..."

Ei minkäänlaista vastausta, kaksikon katseet olivat tiukasti kiinnittyneet punaiseen vanshipiin ja Tristaria tunsi hermostuneisuutta, hän puristi kättään kevyesti nyrkkiin ja yskähti hyvin väräjävällä äänellä.

"Hei..."

Reaktio. Punatukkainen tyttö käänsi närkästyneen katseensa häntä kohti.

"Missä Al on?" tyttö kysyi painokkaalla äänellä, juuri niin epäluuloisena kuin vain saattoi, ja Tristaria huomasi välittömästi, ettei kaksikko nauttinut olostaan Silvanalla.

"Al...?" Tristaria vastasi aidosti hämillään ja säpsähti tytön iskiessä jalkansa häntä kohti, työntäen kasvonsa aivan lähelle.

"Nyt kerrot missä Al on että pääsemme pois tästä kamalasta paikasta!"

"Lavie..." Clausiksi itsensä esitellyt poika nykäisi tyttöä hihasta saadakseen tämän rauhoittumaan, Tristaria vilkaisi tätä nopeasti ja nielaisi sitten hitaasti katsoessaan Lavieksi kutsutun tytön tuimaa ilmettä.

"Minä voin viedä teidät lääkintähuoneeseen... tuo turvotus näyttää pahalta..." tyttö sopersi ja kuulosti anteeksipyytävältä, vaikkei tällä ainakaan omasta mielestään ollut mitään anteeksipyydettävää.

"Ja kysyä Godwinilta tietääkö hän jotain Alista..." tämä lisäsi nopeasti huomatessaan Lavien ilmeestä, ettei pelkkä lääkitseminen ollut sitä, minkä vuoksi he olivat tänne tulleet.

"Kiitos..." Claus hymyili hetken päästä pienesti, mutta kiitollisena, se sai Tristarian kasvot suorastaan hehkumaan onnistumisen tunteesta ja tämä hymyili pienesti, innokkaana takaisin, viitaten sitten kaksikon mukaansa.

"Tristaria, mihin sinä viet tunkeilijat?"

Tyttö nielaisi hitaasti. Miten hän olikaan unohtanut kokonaan mekaanikot? Hän ei tulisi pitämään seuraavasta teostaan, ei varsinkaan kun kääntyi ympäri ja huomasi Godwinin painokkaan ja epäilevän katseen. Aivan kuin hän olisi joutunut valehtelemaan omalle isälleen.

"V... vien heidät kapteenin luo!" tyttö nyökkäsi päättäväisenä ja kääntyi sitten nopeasti takaisin hissin suuntaan, viitaten Clausin ja Lavien mukaansa.

Hissin lähtiessä kohoamaan Godwin rypisti kulmiaan hitusen epäilevästi. Hän oli hyvin tarkka siitä kenen kanssa Tristaria liikkui aluksella, eikä tietyllä tapaa luottanut siihen, että tyttö selviäisi omin päin. Monet olivat sitä mieltä ettei Godwin halunnut uskoa tytön selviävän ominpäin, sillä kaikki kapteenia myöten tiesivät, miten läheisiä Tristaria ja hän olivat. Siitä päivästä asti kun Silvana oli ottanut tytön talteen sortuneesta solasta ja Alex oli siirtänyt tämän mekaanikkojen vastuulle huomatessaan tytön mukana olevassa kansiossa lukuiset piirrokset vanshipien rakenteesta ja korjauksesta, Godwin oli pitänyt häntä kuin omaa lasta. Aluksi Tristaria oli ollut haluton puhumaan muiden kanssa, tämän korjaaminen oli kömpelöä toisen käden halvaannuttua sortumistapaturmassa, ja tämä itki usein koti-ikävää. Silloin Godwin oli murahtanut ja tehnyt romumetallista pienen vanshipin leikittääkseen tyttöä ja saadakseen tämän hiljaiseksi edes hetkeksi. Se oli toiminut, tyttö oli ottanut vanshipin vastaan ja tehnyt siihen pieniä korjauksia, harjoitellut yhdellä kädellä työskentelyä pienoismallin kanssa. Aina yöaikaan tytön hytin ohitse kulkiessaan Godwin oli huomannut valonpilkkeen ja kurkistanut sisään, huomaten miten tyttö otti vanshipin yhä uudestaan ja uudestaan osiin, kooten sen kerta toisensa jälkeen takaisin. Ja vähitellen tyttö siirtyi suuriin aluksiin ja alkoi puhua mekaanikkojen kanssa, ensin muutamia sanoja ja sitten kokonaisia lauseita. Kunnes sitten tuli viikko, jona Sophia ilmoitti Tristarian kodin ja vanhempien löytyneen. Nieleskellen pettymystään Godwin oli kertonut asiasta Tristarialle, joka kaikeksi hämmennykseksi oli hypähtynyt isokokoisen miehen syliin, puristanut tiukasti tämän paitaa ja kertonut tahtovansa jäädä.

Ja niin miehistö seurasi sivusta kun tyttö haki maatilan mökistä tärkeimmät tavaransa, jätti hyvästit vanhemmilleen ja lupasi kirjoittaa. Eikä tyttö näyttänyt surulliselta, vaan onnelliselta hymyillessään Godwinille.

***

"Ja... sitten te päätitte viedä tehtävän kunnolla loppuun...? Hurjaa..."

Tristarian silmät kimmelsivät innostuksesta ja ihailusta. Oli käynyt ilmi, että Al, jota Lavie ja Claus olivat etsineet oli pieni tyttö, oikealta nimeltään Alvis Hamilton. Tämä oli juossut käytävällä etsimässä ystäviään ja kun vihdoin oli löytänyt nämä, jälleennäkeminen oli iloinen ja helpottunut. Sen jälkeen kiitokseksi ja Lavien vastusteluista huolimatta Claus oli kertonut Tristarialle heidän tarinansa. He toimivat omassa kotikaupungissaan vanship kuriireina ja olivat saaneet tehtäväkseen toimittaa Alin Silvanalle, kun tyttöä aiemmin kuljettanut pilotti oli kuollut tapaturmassa. Alex, Gale ja Godwin (Clausin ulkonäkökuvauksista päätellen) olivat ilmestyneet paikalle ja noutaneet tytön, kun tähdenmuotoinen alus oli hyökännyt heidän kimppuunsa ja Claus oli Lavien kanssa päättänyt, ettei jättäisi Alia, ennen kuin he saisivat tietää, miksi tyttö oli Silvanalla.

"Niin..." Claus nyökkäsi ja hymyili hieman surullisena, tämän posken turvotus oli jo hieman laskenut kun Tristaria oli tuonut tälle keittiöstä jääpussin painettavaksi poskea vasten.

"Lensimme omalla aluksellamme tänne ja Silvana yritti ampua meidät alas, mutta jostain syystä he vetivät tykit takaisin ja pääsimme tekemään pakkolaskun alemmalle kannelle..."

Laukaukset ja aluksen tärähtely, siitä se oli siis johtunut. Tristaria hengähti hiljaa, hän toivoi kovasti että kolmikko olisi jäänyt Silvanalle, mutta mikäli hän jotain ymmärsi niin sen, ettei kukaan näistä ollut innokas jäämään. Claus vaikutti lähinnä masentuneelta ja väsyneeltä, Lavie tympääntyneeltä ja Al pelokkaalta, kenenkään kasvot eivät puhuneet jäämisen puolesta.

Samassa hetkessä ovi aukeni ja Sophia astui sisään, katsoen nelikkoa hymyillen ja sitten tämän katse kiinnittyi eritoten Clausiin.

"Tahtoisitko puhua kapteenin kanssa?"

Poika käänsi hämillään katsettaan varakapteenin suuntaan, miettien hetken toisten katseista välittämättä ja nyökkäsi sitten. Hitaasti hän nousi sängystä, laski jääpussin pöydälle ja asteli sitten ovelle. Ollen varma siitä, että hän jäisi Alin ja Lavien kanssa kahden, Tristaria hämmentyi, kun kapteeni käänsikin päätään ovella ja nyökkäsi Tristarian hymyillen mukaansa.

"Kapteeni tahtoo tavata myös sinut, Tristaria."

Tyttö nielaisi hitaasti, hän ei pitänyt tilanteesta, mutta nousi kuitenkin kuin ohjelmoituna sängyltä ja asteli käytävälle, jossa Claus vilkaisi häntä hämillään. Sophia hymyili pehmeästi molemmille, nyökkäsi Lavielle ja Alille hyttiin ja sulki sitten oven jäljessään, Tristarialla oli tunne ettei Lavie pitänyt tilanteesta yhtään, kun kaikki tuntuikin äkisti kulkeutuvan odottamattomaan suuntaan. He lähtivät kulkemaan käytävää pitkin Sophian perässä, Claus ja Tristaria vieritysten, sanomatta toisilleen sanaakaan. Käytävän varrella työskentelevät tekivät ripeästi kunniaa Sophian astellessa ohitse ja Tristaria huomasi sivusilmällä, miten heti heidän ohimentyään kaikki kääntyivät katsomaan heitä ja kuiskailemaan toisilleen. Ei ollut vaikea arvata, että sana tunkeilijoista oli levinnyt koko henkilökunnan korviin, Claus ja Lavie olivat epäilemättä Silvanan polttavin puheenaihe. Tristaria ymmärsi sen vähemmästäkin, nämä vanship lentäjät olivat pienellä aluksellaan käyneet uhkarohkeasti Silvanaa vastaan, vaaranteneet henkensä ja olisivat voineet kuolla siinä rytäkässä, onnistuen kuitenkin kuin ihmeen kaupalla tekemään pakkolaskun.

Sophia seisahtui lopulta jykevän oven eteen, koputti siihen nopeasti ja avasi sen sitten.

"Kapteeni, oletteko kiireinen?"

Ei vastausta. Sophia kääntyi hymyillen katsomaan Clausia ja viittasi tämän sitten sisään hyttiin, sulkien oven perässä. Tristaria seisoi nyt kahden varakapteenin kanssa hiljaisella käytävällä, eikä tyttö uskaltanut kääntää katsettaan suuntaan tai toiseen. Johtoportaan henkilöitten kanssa hän tunsi aina itsensä levottomammaksi kuin mekaanikkojen kanssa, vaikka Sophia olikin mukava kaikin puolin. Silti siinä oli jotain painostavaa, piti olla muodollinen ja varoa sanomisiaan, seistä ryhdikkäänä ja näyttää siltä kuin mikään ei olisi varjostanut mieltä, muuten siitä kysyttäisiin välittömästi epämiellyttävän houkuttelevalla äänenpainolla.

Samassa käytävää pitkin lähestyi juosten joku. Sophia käänsii nopeasti katseensa ja Tristaria tuntui jännittyvän täysin aloilleen, kunnes tunnisti tulijan tähystäjäksi. Tämä kumarsi nopeasti ja hengitti huohottaen juoksemisen jäljiltä.

"Vara... varakapteeni..." mies huohotti ja nielaisi välissä.

"Tuntemattomia aluksia havaittu, tulevat suoraan kohti..."

Sophia koputti kiireesti oveen.

"Kapteeni, lähestyviä, tuntemattomia aluksia havaittu!"

Kesti vain hetken, ennen kuin Alex astui ripeästi ulos hytistään ja tähystäjä ja Sophia jäljessään kiitämään kohti ohjaushyttiä.

"Mitä tapahtuu...?"

Claus astui pois hytistä ja näytti vähintään yhtä hämmentyneeltä kuin Tristariakin, kunnes tyttö sai nyökyttyä tälle ja hymyili jopa pienesti.

"Tätä sattuu yhtenään, kysymys ei välttämättä ole mistään vakavasta..." tämä nyökytti ja Claus hymyili hieman helpottuneena.

"Vien teidät vanship halliin, aluksenne on varmasti tuotu sinne..."

Kaksikko lähti takaisin kohti hyttiä, jossa Al ja Lavie odottivat. Tristaria tunsi pientä onnistumisen tunnetta sisimmässään, hän olisi voinut olla lähestulkoon varma siitä, että kaksikko oli jäämässä Silvanalle ainakin hitusen pidemmäksi aikaa. Alex ei suostunut tapaamaan ketä vain edes niin pitkän aikaa, kuin Claus oli äsken ollut kapteenin hytissä, joten kysymyksessä täytyi olla jotain aivan erityistä. Ehkä kapteeni oli ehdottanut Clausille osa-aikaista työtä Silvanalla? Ajatus tuntui hitusen epätodelliselta, mutta kuitenkin sen verran mahdolliselta, että se sai Tristarian innostuneeksi.

Samassa alus värähti voimakkaasti ja tykkien vihellys alkoi jälleen kantautua seinien ulkopuolelta. Sekä Claus että Tristaria horjahtivat uhkaavasti, käytävältä alkoi kuulua huudahduksia.

"Huomio, vihollinen havaittu!" Sophian ääni kantautui hetken päästä kovaäänisistä.

"Taisteluaika on kaksikymmentä minuuttia, pyydämme vanship joukot valmiiksi ja kaikkia muita varautumaan tulitukseen ja vaurioihin. Toistan, taisteluaika on kaksikymmentä minuutti, pyydämme..."

"Claus, minun on mentävä..." Tristaria nyökytti hätäisesti ja horjahti uudemman kerran uhkaavasti, kun tärähdykset alkoivat voimistua.

"Pysykää hytissänne, tämä voi olla todella vaarallista..."

(jatkuu...)


Piratesse - June 2, 2011 06:33 PM (GMT)
Lukaisin tämän alun tänään ja lupaavalta vaikuttaa. Hyvin olit saanut kuvailtua sitä, miten lämpimät välit Silvanan sisällä porukalla on, mutta miten ulospäinsulkeutunutta ollaan, kun kohdataan ulkopuolisia. Sarjassa kuitenkin Silvana esitetään suurinpiirtein myyttisenä ja kaikille tuntemattomana sota-aluksena, josta kukaan ei oikein osaa sanoa mitään faktoja.

Olit hyvin kuvannut tuota sisältäkäsin, miten Clausin ja Lavie saapuvat Silvanalle. Sarjassa sitä vain järsi kynsiään ja hirvitti ihan tautisesti, mikä kaksikkoa sitten odottaa sisällä - ennen kuin oppi tuntemaan miehistöä paremmin. Minä aluksi kuvittelin, että Silvana on suurinpiirtein joku Lentävä Hollantilainen, puoliksi joku aavelaiva... Se pikkuisen jäi hämäämään, että eikös tuo kaksikko tullut tuomana Alille sitä vuohilelua, eikä kysymään miksi tyttö otettiin talteen? Saatan olla väärässäkin, mutta minulle jäi sellainen mielikuva. Kivasti kuvasit myös miehistöä ja päällystöä, jokaisen hahmon tunnisti sieltä hyvin.

Tristariasta en osaa vielä oikein sanoa mitään, mutta mukavalta tytöltä kuitenkin vaikuttaa. Kurja, että hänellä on käsi halvaantunut, mutta hyvin tuntuu pimu porhaltavan siitäkin huolimatta. :)

Jatkoa kiitos!

FaithValor - June 2, 2011 07:31 PM (GMT)
Kiitos Piratesse kommetista, kivaa että jaksoit aloittaa tämänkin lukemisen!

Juu, tuli itsekin huomattua että Silvanan porukkaan ei kyllä kamalasti ulkopuolisia kaivata, mutta ihmekös tuo kun eivät kamalasti muutenkaan ole ulkopuolisten kanssa. Ja tottapa tuo Silvanan esiintyminen, myyttinen ja kaikkien faktojen ulottumattomissa, animessakin kyseisestä aluksesta tiedetään vain sen lempinimi "Kill-them-all Silvana" jos oikein muistan. Hurjaa, hurjaa...

tosi kiva myös kuulla että kaikki hahmot ovat mielestä onnistuneita ja IC, tykkään sarjasta kamalasti ja olen yrittänyt perehtyä sen hahmoihin mahdollisimman tarkasti, joten kiva kuulla että vaivannäkö on tuottanut jonkinlaista tulosta ♥

Claus ja Lavie halusivat animessa selvittää mitä Alex aikoo tehdä Alille ja miksi tämä vietiin Silvanalle, näitä jäi häiritsemään kun miehistö ei kamalasti kertonut tarkoituksistaan mitään. Pehmovuohen he sitten keksivät tekosyyksi mennä Silvanalle. Tällaisen käsityksen itse sain, että jotain he halusivat Alin Silvanalla olosta tietää enemmänkin. Mutta voin minäkin olla väärässä...

Kiva että tykkäät Tristariasta tähänastisten tietojen perusteella. Yritän tuoda hänestä ja aivoituksistaan mahdollisimman paljon lisätietoa tarinan edetessä.

Kiitos kommetista vielä, jatkoa seuraa myöhemmin ♥




* Hosted for free by zIFBoards