Author: Afeni
Challenge: FF10 (talvi)
Rating: K-13
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Square Enixille ja kappale Kotiteollisuudelle. En saa tästä rahaa.
Spoilers: Spoilaa FFXII:ta jonkin verran.
Summary: Franin ajatuksia hänen ja Balthierin suhteesta.
A/N: No niin, tässä olisi ensimmäinen ficcini FF10-haasteeseen. Lähdin liikkeelle aika angstisesta näkökulmasta, mutta lupaan, etteivät kaikki ficcini tule olemaan pelkkää angstia
Tämä nyt vain jotenkin vaati tulla kirjoitetuksi.
Talvi sydämessäJoskus itselleni
siivet kuvittelin
pirut ne repivät pois
ja voimakkainkin
elämänilo valui pois
hiljaa hiipien,
elämänhalu jäi sinne sekaan
revittyjen siipien Kerran olin vain Metsän lapsi, yksi monista, yksi yhteisön jäsenistä. Minulla ei ollut oikeutta olla minä vaan minut oli pakotettu soveliaaseen muottiin. En vain koskaan sopinut siihen. Niinpä minä karkasin, lähdin pois ja jätin sen kaiken taakseni. Levitin siipeni ja lensin vapauteen. Ensin vain kuvainnollisesti, mutta myöhemmin kirjaimellisesti, kun tapasin sinut.
Minä olin vuosikymmeniä luullut, ettei ihmismiehissä ollut ainuttakaan kelvollista. Ei sellaista yksilöä, jonka kanssa olisi saattanut todella keskustella, jonka seurasta olisin aidosti nauttinut. Sinä todistit kuvitelmani harhaksi ja näytit minulle, mitä elämä voi parhaimmillaan olla. En ollut koskaan kokenut sellaista onnea, jonka sinä ojensit minulle. Se huumasi mieleni ja sai sydämeni soimaan. Sinä ojensit minulle siivet, joilla saatoin lentää. Sininen taivas ei ollut enää valloittamaton, vaan siitä tuli todellinen osa elämääni. Siitä ja sinusta. Me lensimme yhdessä.
Sitten tulivat Jumalattaren jalokivi, nethisiitit, Dalmascan pelastaminen... ja Ashe. Siipemme leikattiin meiltä pois, mutta me jatkoimme matkaa ja vielä hetken sain kokea onnea. Valitettavasti näin, miten sinä katsoit Ashea, kuulin, miten puhuit hänelle. Sillä tavoin sinä olit puhunut aiemmin vain minulle. Jokainen sanasi hänelle riipi arpia sydämeeni. Olin luullut, että voisin vielä lentää, että saisimme siipemme takaisin. Sinun tekosi ja sanasi, Ashen teot ja sanat... Ne repivät minun omat siipeni riekaleiksi, riistivät minulta syyn elää.
Suruni käärii puut
harsonsa alle
vene lipuu sumusta,
sen soutajalle
olen valmis antamaan
tämän sydämen
soutaja tietää määränpäänsä,
minä tiedä en Kuljen muiden mukana, mutten enää ole todella läsnä. Minä kuulen äänen pääni sisällä, se kertoo, että on aika jättää ihmisten maailma. Olen jo hylännyt kotini vierojen parissa, en ole viera enää. Ihmiseksi minusta ei ole, eivätkä ihmiset todella halua vieran vierellä kulkea. Surun harso kietoutuu hiljaa sydämeni ympärille, se tapahtuu hitaasti mutta vääjäämättömästi. Olen kykenemätön estämään sitä. Ehkä siihen takertuminen tuo jopa jonkinlaista lohtua.
Minä en tiedä, minne olen menossa. Metsä ei minua syleilyynsä ota, sillä olen Hänet hyljännyt. Enää korvani eivät kuule vihreää sanaa, ne kuulevat vain ihmisten karkeaa puhetta. Edes sinun äänessäsi ei ole sitä pehmeyttä, joka siinä oli ennen, kun osoitit sanasi minulle. Sinä hylkäät minut, kuten minä hylkäsin Metsän. Se ei ole tapahtunut vielä, mutta tiedän, että niin käy. Sinä vain odotat sopivaa tilaisuutta.
Minä en halua odottaa sitä hetkeä. En halua kuulla sinun julmia sanojasi, sillä tiedän murtuvani niiden takia. Ääni pääni sisällä johdattaa minua toiseen suuntaan, se kertoo minulle, miten pystyn yhä voittamaan. Minä voin lähteä, poistua tästä elämästä ja jättää kaikki, ennen kuin he jättävät minut. Tuska raastaa sydäntäni, kun ajattelen, mitä kaikkea on ollut, mutta tiedän, etten voi saada mennyttä takaisin. Minun on vain oltava kiitollinen niistä vuosista, jotka sain viettää sinun kanssasi.
Meidän on aika jatkaa eteenpäin, kummankin omaan suuntaamme. Sinun täytyy lentää, koska niin ilmapiraatit tekevät. Minä luovun siivistäni ja matkaan kaukaisuuteen. Kenties ääni opastaa minut oikeaan paikkaan.
Joen varsi kukkii
kalman kukkia
tuuli tuo mukanaan
tuoksuja outoja
Tuonen rakin räksytyksen
kuulen tuulessa
soudamme kuun siltaa pitkin
ikuisuudessaOlemme tulleet määränpäähän. Tunnen hetkeni tulleen, kun seuraan sinun taisteluasi isäsi kanssa. Taistelet omasta vapaudestasi, haluat vapautua menneisyytesi kahleista. Kun olet tehnyt sen, minä olen viimeinen kahle. En aio pakottaa sinua taistelemaan, vaan päästän sinut vapaaksi. Sinun ei enää tarvitse raahata turhaa painoa mukanasi, vaan saat tehdä omat valintasi ja elää oman elämäsi ihmisenä, joka sinä olet. Vieran ei ole hyvä kulkea ihmisen rinnalla, mutta ei ole ihmisellekään hyväksi kulkea vieran rinnalla. Siksi annan sinun mennä.
Minä rakastan sinua, mutta tiedän olevani sinulle vain taakka. Tiedän, että olet onnellisempi, jos saat jakaa elämäsi toisen ihmisen kanssa. Sen tähden minä luovun sinusta ja lahjoitan sinulle onnen. Ehkä kohtaamme vielä jonain päivänä tuonpuoleisessa, ehkä emme. Joka tapauksessa minä voin mennä pois rauhallisin mielin, sillä tiedän tehneeni oikein.
"Eikö sinun olisi parempi lähteä? Niinhän ilmapiraatit tekevät, te lennätte", kuiskaan ja sipaisen poskeasi viimeisen kerran. Annan silmieni sulkeutua enkä enää kuule, mitä vastaat minulle. Minun aika purjehtia pois, kohti ikuisuutta. Ääni kutsuu minua jo.
Olen kiitollinen, että sain viettää kanssasi nämä lyhyet vuodet, Balthier.
Talvi sydämessä
Kylmä on kulkea
Yksin Helvetissä
FFXII: Talvi sydämessä, FF10-haaste, K-13
