Title: Prinsessan sydän
Authors: Afeni ja Aryachia
Genre: Draama, Romance ja Action
Rating: K-15, R
Pairing: Rasler/Ashe sekä Basch/Ashe
Summary: Mikään perhe ei ole täydellinen sillä onnellisuutta ei voi ostaa rahalla.
Disclaimer: Squaren poijat omistavat aivan kaiken mutta kirjoittajat omistavat ficin.
A/N:

Afeni: Olen tällä kertaa aika sanaton. Prologi tuli yllättävänkin kivuttomasti, sillä tarinoiden aloittaminen on minulle jostain syystä turkasen vaikeaa. Toisin kuin Aryachialla, minulla on muutamasta yhteisficistä kokemusta, ja se on lähinnä opettanut, että jokaisen kanssa homma toimii täysin eri tavalla. Mielenkiinnolla odotan, miten tämä projekti lähtee etenemään. Pahoittelut muuten otsikosta, en ole koskaan loistanut niissä.

Aryachia: Afenin kanssa on mukavaa tehdä yhteistyötä ja olen tavallaan otettu, että saan tehdä tätä ficciä hänen kanssaan. En ole ennen kirjoittanut yhteisficciä, mutta tämä on kiva kokemus. Sitä voisi joskus vaikka kirjoittaa toisenkin. Idea tuli yhteistyönä Afenin kanssa ja toivon, että nautitte tästä ja että Afenikin pitää yhtä paljon tämän kirjoittamisesta niin kuin minä.


Prologi

Dalmascan kuuma aurinko oli ehtinyt laskea jo ajat sitten, mutta kuningatar Beatrice Ashelia ei ollut asiasta tietoinen. Hän puristi lakanaa molemmin käsin kasvot vääntyneinä tuskasta. Itse asiassa hän oli melko varma, että kuolisi pian tuskaan, ellei lapsi päättäisi tulla ulos. Synnytys tuntui jatkuneen toivottoman pitkään. Kuinka moni nainen kuolikaan lapsivuoteeseen? Olisiko hän yksi niistä naisista?

Jos niin oli tarkoitettu, oli kuningattarella kuitenkin vielä yksi tehtävä suoritettavanaan. Hänen täytyisi jotenkin saada lapsi synnytettyä, elävänä. Hänellä itsellään ei ollut niin väliä, mutta valtakunta tarvitsi perillisen. Nainen niin toivoi, että lapsi olisi poika, josta kasvaisi vahva kuningas ja joka ottaisi rinnalleen kauniin ja viisaan vaimon.

”Ponnistakaa, teidän korkeutenne, pää näkyy jo!” lapsenpäästäjä huusi. Kuningatar tunsi jonkun pyyhkivän hänen otsaansa viileällä rätillä, mutta hän ei jaksanut avata silmiään tarkistaakseen, kuka oli kyseessä. Hän oli niin väsynyt, niin väsynyt. Hän halusi vain, että tuska loppuisi ja hän pääsisi nukkumaan.

Kuningatar Beatrice keräsi voimansa ponnistukseen. Miten julmaa olikaan antaa naisille tällainen tehtävä. Miehillä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä naiset joutuivat synnyttäessään käymään läpi. Jos he tietäisivät, he kunnioittaisivat vaimojaan enemmän, eivätkä pakottaisi heitä synnyttämään yhä vain lisää ja lisää lapsia.

”Muistakaa hengittää!”

Ja kuningatar hengitti ohjeiden mukaan, kunnes seuraava poltto tempaisi hänet mukaansa ja hänen oli pakko puristaa hampaansa yhteen. Hänen kehonsa jokainen lihas jännittyi, kun hän ponnisti. Hän saisi tämän lapsen ulos, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa, vaikka hän sitten kuolisi yrittäessään.

”Pää on ulkona! Vielä vähän!”

Lapsenpäästäjän innokkaat huudot tuntuivat antavan voimaa kuningattarelle. Vanhan naisen täytyi olla väsynyt, sillä hän oli ollut kuningattaren luona synnytyksen alusta asti.. ja siitä oli jo aikaa. Kuningatar hengitti jälleen ohjeiden mukaan ja pakottautui sitten viimeiseen ponnistukseen. Hän tunsi tyhjenevänsä kokonaan, kun lapsi vihdoin poistui hänen sisältään. Hetkeä myöhemmin hän rojahti huohottavana ja hikisenä tyynyjä vasten.

Huoneen ilmaa leikkasi lapsen terävä huuto. Lapsenpäästäjä leikkasi napanuoran ja pyyhki lapsesta enimmät veret. Sitten hän kapaloi tämän huolellisesti ja laski väsyneen äidin rinnalle.
”Kumpi?” kuningatar kysyi uupuneena.
”Tyttö ja oikein kaunis sellainen”, lapsenpäästäjä ilmoitti ylpeästi kuin olisi itse puskenut lapsen maailmaan.

Kuningatar tunsi syvää pettymystä. Hän tiesi, että häneltä oli odotettu poikaa. Raminas suhtautuisi ystävällisesti, mutta tuskin salaisi mielipahaansa saadessaan tyttären. Tyttö pitäisi naittaa jollekin sopivalle puolisolle. Sellaiselle, joka ei voisi kaapata valtaa Dalmascassa. Ja tämä tarkoitti myös, että Beatricen oli yritettävä uudestaan. Hänen täytyisi pinnistellä maailmaan lapsia niin kauan, kunnes hän saisi pojan.

”Minä menen hautaamaan jälkeiset”, lapsenpäästäjä ilmoitti kuningattarelle. ”Haluatteko, että tuon jotain, kun tulen takaisin?”
”Haluan, että minut siistitään ja lapsi pestään kunnolla. Haluan puhtaat lakanat ja kauniit vaatteet. Kun olen valmis, haluan että mieheni lasketaan sisään ottamaan vastaan tyttärensä”, kuningatar ilmoitti. Hän saattoi olla väsynyt, mutta hän halusi tehdä vaikutuksen mieheensä. Siten hän saattoi taata tyttärelleen paremman elämän. Toivottavasti lapsi vain olisi hiljaa, eikä pilaisi kaikkea rääkymällä.

Huoneessa olleet palvelijat ryhtyivät toimeen heti, kun ovi oli kolahtanut lapsenpäästäjän perässä. Kuningatar pakottautui avaamaan silmänsä ja vilkaisi nyt ensimmäisen kerran lastaan. Tyttö oli kovin pieni ja vaaleanpunainen. Poskella oli verijuova, mutta se pestäisiin pian pois.
”Teinä kokeilisin, haluaako prinsessa syödä”, eräs palvelijoista ehdotti. Kuningatar nyökkäsi vaitonaisena. Hän laski valkoisen yöasunsa olkaimen ja paljasti toisen rintansa. Teko tuntui kummalliselta, hän ei osannut mieltää itseään tähän rooliin.

Nainen nosti lapsen lähemmäs rintaansa ja tökkäisi nänninpäätä kohti tämän suuta. Pikkuisen huulet ja kädet alkoivat saman tien hapuilla, eikä kestänyt kauaakaan, kun ne jo löysivät kohteensa. Pienen pienet kätöset puristivat rintaa kuin se olisi ollut ainoa kiintopiste tässä uudessa maailmassa, ja sitten Beatrice tunsi ensimmäiset imaisut. Jokin hänen sisällään kääntyi ympäri.

*

”Ashelia B’Nargin Dalmasca, taivaan tähden, mitä sinä oikein teet!” kuningatar Beatrice kiljaisi. Vaaleanpunaiseen mekkoon puettu tyttö oli parasta aikaa kipuamassa ulos linnan korkeimman tornin ikkunasta. Välillä Beatricen oli mahdotonta uskoa, että kaikkien palvomasta ja hemmottelemasta pikkuprinsessasta kasvaisi koskaan siveää ja hyveellistä kuningatarta. Nytkin tytön alushousut vilahtivat helman alta, kun tämä roikkui puolittain ulkona ikkunasta.
”Tuolla on cho-co-bo, äiti”, Ashelia nauroi ja lausui linnun nimen hitaasti, kuten teki kaikkien vaikeiden sanojen kohdalla. ”Saanko minä joskus oman cho-co-bon?”
”Et taatusti saa, jos et nyt välittömästi tule alas sieltä. Meidän pitää olla puolen tunnin päästä jo salissa”, Beatrice ärähti ja kiirehti tyttärensä luokse. Ashelia oli kuusivuotias ja yli-innokas kiipeilemään joka paikkaan. Lisäksi kuningattaren raskausmaha esti häntä nostelemasta tyttöä alas. Lapsentyttö taas oli liian lepsu ja antoi prinsessan kiipeillä polvensa verille, koska se oli hänen mukaansa luonnollista toimintaa jokaiselle terveelle lapselle.

Beatrice tarttui vilkasta tytärtään vyötäröltä ja veti tämän alas. Ashelian kasvot mutristuivat huolestuttavasti. Sen siitä sai, kun halusi hemmotella tytärtään ja yritti vielä samaan aikaan kasvattaa tästä kunnollisen siniverisen. Raminas oli hemmottelussa pahimmasta päästä, mitä Beatrice ei olisi koskaan uskonut miehestä. Hän oli jopa pelännyt, että pahimmillaan mies olisi käskenyt antaa tytön jonkun palvelijan kasvatettavaksi ja imetettäväksi, jotta saisi toisen lapsen nopeammin. Raminas oli kuitenkin sallinut Beatricen pitää Ashelian ja jopa imettää tätä miltei kaksivuotiaaksi asti. Pikku-Ashesta oli tullut kuninkaan silmäterä ja päivien ilo, kukapa olisi uskonut.

”Onko minun pakko äiti, onko?” prinsessa anoi ja katsoi äitiään koiranpentuilmeellä, joka yleensä tehosi paremmin kuitenkin Raminasiin.
”On. Tämä tilaisuus on tärkeä sinun tulevaisuutesi kannalta, kultaseni”, Beatrice vastasi tyttärelleen ja talutti tämän kädestä pitäen käytävään. ”Menemme nyt laittamaan hiuksesi oikein kauniiksi. Et kai halua, että lordi Rasler näkee sinut takkutukkana?”
”Rasler on ihan tyhmä, puhuu aina vain ilmalaivoista”, Ashe kapinoi.
”No, sellaisia miehet ovat.”
”Sitten miehet ovat tyhmiä.. paitsi isä.”

Kuningatar hymyili itsekseen. Kyllä, miehet olivat typeriä monissakin asioissa. Sen Ashe tulisi oppimaan, kunhan vanhenisi hieman. Naiset eivät kuitenkaan pärjänneet ilman miestä, sillä – niin valitettavaa kuin se olikin – miehet hallitsivat maailmaa. Sen takia myös tämänpäiväinen tilaisuus olisi hyvin tärkeä. Nabradian hallitsijapari saapuisi paikalle nuoremman poikansa lordi Raslerin kanssa. Rasler oli vain vuoden Ashea vanhempi, joten hänestä tulisi oikein sopiva aviomies prinsessalle. Liitto olisi edullinen myös Nabradian kannalta, sillä Rasler ei perisi isänsä kruunua, mutta nousisi tällä tavoin prinssipuolisoksi naapurivaltioon.

Lapset eivät tietenkään ymmärtäneet vielä mitään päivän juhlallisuuksista, mutta ajan myötä he oppisivat tajuamaan liiton merkityksen. Beatricen täytyi myöntää, että Raslerista ja Ashesta tulisi näyttävä pari. Rasler oli jo nyt komea pikkupoika, kun taas Ashelia oli säteilevän kaunis. Dalmasca saisi olla ylpeä tulevista hallitsijoistaan.

Pitkän väittelyn jälkeen Ashe suostui istumaan hiljaa ja paikoillaan sillä välin, kun hänen äitinsä kampasi hänen hiuksensa ja kiinnitti niihin vaaleanpunaisen rusetin. Kuningatar olisi toki voinut pyytää jotakuta hovineidoista hoitamaan työn, mutta hän halusi viettää Ashen kanssa mahdollisimman paljon aikaa nyt, kun hän vielä ehtisi. Pian tytön pikkusisarus syntyisi ja veisi suurimman osan kuningattaren ajasta. Olisi hyvä, jos Ashe saisi oikein paljon huomiota ennen syntymää.

”No niin, nyt sinä olet oikein sievä”, kuningatar Beatrice totesi ja hymyili peilin kautta tyttärelleen. ”Meidän on aika mennä saliin vastaanottamaan vieraamme. Teethän hyvän vaikutuksen?”

Ashe nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan. ”En kerro Raslerille, että hän on ihan tyhmä”, tyttö ilmoitti ja hymyili. Kuningatar naurahti. Ashesta tulisi vielä jonain päivänä melkoinen hallitsija, paitsi jos toinen lapsi olisi poika, jolloin kruunu tietenkin siirtyisi hänelle.

Äiti ja tytär kävelivät käsi kädessä aina linnan suureen saliin asti. Siellä Beatrice irrotti otteensa tyttärensä kädestä ja kehotti tätä kävelemään vierellään mahdollisimman arvokkaasti. Nuoresta iästään huolimatta Ashe oli jo osallistunut monenlaisiin käytös- ja liikkumisharjoituksiin. Hän joutui muun muassa harjoittelemaan viikoittain kävelemistä kirja päänsä päällä sekä totuttelemaan korollisiin kenkiin. Muutenkin hänen päähänsä yritettiin takoa hovin käytöstapoja, vaikka se oli välillä kovin vaikeaa. Prinsessan suurimmat huvit tuntuivat sillä hetkellä olevan kiipeäminen jokaisesta ikkunasta ulos, jokaisen puun latvaan kapuaminen ja patsaiden olkapäillä keikkuminen. Eikä sellainen ollut ollenkaan sopivaa käytöstä prinsessalle.

Kuningatar Beatrice elätteli toiveita, että kyseessä oli vain villi lapsuusvaihe. Hän toivoi, että Ashen luonne vielä tasoittuisi ja tyttö alkaisi osoittaa kiinnostusta oikeita asioita kohtaan. Vasta viikko sitten Ashe oli ilmoittanut haluavansa liittyä Dalmascan armeijaan, jotta pääsisi taistelemaan miekalla. Kenties tyttö oli jo unohtanut asian, sillä Beatrice oli tehnyt varsin selväksi, ettei sellaisesta haaveilukaan ollut sopivaa. Täysin varma ei kuitenkaan voinut koskaan olla. Ashe osasi tarvittaessa salata tempauksensa hyvin, vaikka joskus jäikin kiinni luvattomuuksista.

Salista kantautui kaksi miesääntä, joista toinen kuului kuningas Raminasille ja toinen hänen veljelleen Bhujerban markiisille Halim Ondore IV:lle. Miehet keskustelivat politiikasta, joka ei kuningatar Beatricea kiinnostanut erityisen paljon. Hän kuitenkin tiesi, että miesten oli välillä puhuttava siitäkin. Lisäksi Ashen olisi hyvä oppia kuuntelemaan poliittista puhetta, mikäli hänestä tulisi hallitsija.

Miehet tuntuivat kuitenkin unohtavan kahden valtion poliittiset kiemurat, kun naiset pääsivät heidän luokseen.
”Oletpa sinä sievä tänään, Ashelia”, Raminas totesi ja suukotti tytärtään poskelle. Tyttö näytti paistattelevan mielihyvässä.
”Olet kasvanut todella paljon”, markiisi Ondore kehaisi.
”Saanko istua sinun syliisi, setä Halim?” Ashe pyysi välittömästi.
”Ei nyt, kultaseni”, Beatrice huomautti. ”Vieraat saapuvat pian. Sinun tulee istua omalle paikallesi.”

Salissa oli kaksi suurta istuinta, jotka oli varattu hallitsijaparille. Niiden viereen oli asetettu pienempi istuin. Se oli Ashen oma paikka, jossa hän joutui nököttämään kaikkien tylsien tilaisuuksien aikana. Toisinaan kesti tuskastuttavan kauan, että aikuiset saivat hoidettua asiansa, eikä Ashella ollut mitään tekemistä. Silloin hän tuijotteli ihmisiä ja keksi heistä hassuja piirteitä. Lopuksi hän nimesi jokaisen tämän piirteiden mukaan. Kaikilla Dalmascan senaatin jäsenillä oli omat nimensä, kuten Pukinparta ja Länkisääri. Ashe ei erityisemmin pitänyt senaatin vanhoista kääkistä, joilla ei ollut mielessä muuta kuin valtionasiat ja typerät sodat, joita ei koskaan syttynyt. Silti hän oli näille kohtelias, koska hänen vanhempansa vaativat sitä. Hän tiesi kyllä, milloin oli viisainta vain totella ja milloin sääntöjä saattoi hieman venyttää. Rajojen testaaminen oli ottanut oman aikansa, mutta nyt tyttö uskoi olevansa niiden suhteen jo melkoinen ekspertti.

Kuningaspari asettui omille paikoilleen, ja Ashe kipusi tuoliinsa hieman vastentahtoisesti. Markiisille oli varattu paikka salin sivulla, missä odottivat jo hänen vaimonsa sekä joukko valtion virkamiehiä. Senaatin jäsenet olivat myös valumassa heille varatuille tuoleille. Ashesta he liikkuivatkin liian hitaasti. Miten noin vanhoja miehiä päästettiin päättämään asioista? Ashe olisi tehnyt paljon parempia päätöksiä. Hän olisi esimerkiksi määrännyt viikkoon päivän, jolloin kaikille piti tarjota kasoittain leivonnaisia. Hän olisi myös vapauttanut lapset typeristä opettajista, jotka opettivat tylsää historiaa ja pakottivat kulkemaan kirja pään päällä. Lapset saisivat leikkiä kaiket päivät ja aikuiset saisivat kävellä hölmöjen kirjojensa kanssa. Ja heidän pitäisi myös tehdä lapsille leivonnaisia herkkupäivää varten.

Kun koko Rabanastren hovi oli saapunut paikalle, salin ovet avautuivat jälleen. Hovin kuuluttaja käveli keskellä salia ja pysähtyi sitten avaamaan pergamenttikäärön. Tämä oli eräs niistä rituaaleista, joiden merkitystä Ashe ei todellakaan ymmärtänyt.
”Täten ilmoitan saapuvaksi hänen korkeutensa kuningas Danos Fram Nabradian, hänen armollisen puolisonsa kuningatar Freya Amalia Nabradian sekä heidän poikansa lordi Rasler Heios Nabradian. Heitä saattamassa ovat kuninkaalliset henkivartijat ja ritarit Basch fon Ronsenburg sekä Noah fon Ronsenburg.”

Saliin laskeutui hiljaisuus, kun kuninkaallinen joukko asteli sisään. Ashe tarkkaili tulijoita mielenkiinnolla, vaikka hän oli nähnyt heidät monesti. Heidän perheensä vieraili vuosittain Nabradiassa, samoin nämä tulivat vuosittain vastavierailulle. Ashesta Rasler oli välillä hieman tylsä, mutta oli heillä joskus hauskaakin. Poika oli kerran antanut Ashen lainata harjoitusmiekkaansa. Lisäksi he olivat tehneet yhdessä ryöstöretkiä linnojen keittiöihin sekä seikkailleet pitkin kellareita. Itse asiassa he olivat jopa onnistuneet löytämään Rabanastren linnan kellarista salakäytävän, jotka pitkin pääsi viemäreihin. Siellä he eivät olleet kuitenkaan viihtyneet kovin pitkään, sillä rotat olivat yhtä pitkiä kuin lapsen käsivarsi ja yhtä paksuja kuin pää. Hyi, niistä Ashe ei ollut tykännyt.

Raslerin vanhemmat olivat mukavia samalla tavalla kuin Ashen omatkin. He vaativat lapsiltaan kummallisia asioita, mutta sentään Raslerin ei tarvinnut kävellä kirjan kanssa. Hän sai poikana siis tiettyjä etuuksia tyttöihin nähden. Eniten Ashe kuitenkin piti kuninkaallisen perheen henkivartijoista Baschista ja Noahista. Jälkimmäinen oli hieman jäykkä, mutta silti ihan kiva. Basch oli ehkä paras. Ashe ei tiennyt, minkä ikäisiä miehet tarkalleen ottaen olivat, mutta hän oli päättänyt mennä isona naimisiin Baschin kanssa.

Aikuiset vaihtoivat kohteliaisuuksia. Keskustelu tuntui venyvän ja Ashe tunsi takapuolensa puutuvan. Miksei penkeistä voitu edes tehdä mukavia? Ashella oli huoneessaan oikein upottava ja pehmeä tuoli. Sellaisen hän olisi mieluusti ottanut saliinkin.

”Ashe, sinun pitää nyt nousta”, tytön äiti kuiskasi yhtäkkiä. Ashe oli aloittanut vanhan leikkinsä, eikä ollut viimeiseen puoleen tuntiin kuunnellut, mistä oikeastaan puhuttiin. Kuuliaisena hän nousi, sillä hän tiesi, ettei valtion tilaisuuksissa todellakaan voinut kiukutella, vaikka olisi halunnutkin.

Kuningas Raminas ojensi kätensä. Ashe vilkaisi isäänsä kummastuneena, sillä yleensä tällainen käytös kuului vain linnan yksityisiin osiin. Hän kuitenkin tarttui ojennettuun käteen ja asteli mahdollisimman sievästi isänsä mukana kuningas Danosin eteen. Kuningatar oli siirtynyt seisomaan taaemmas ja Rasler astunut isänsä viereen.

”Dalmasca ja Nabradia ovat aina olleet ystäviä keskenään”, kuningas Raminas aloitti. Ashe katseli isäänsä ja piti tämän kädestä tiukasti kiinni. Tällaisessa tilaisuudessa hän ei ollut koskaan ollut, vaikka hän oli useasti kuunnellut isänsä puheita. Hän ei vain ollut koskaan päässyt seisomaan isänsä vierelle kuin olisi joku tärkeä henkilö, eikä pelkkä prinsessa. ”Pitkään olemme puhuneet siitä, että valtiomme tulisi yhdistää. Ei yhdeksi valtioksi, mutta yhdeksi kansaksi, joka asuttaa kahta maata. Väkemme tulee sitoa verisitein toisiinsa, sillä yhdessä olemme vahvempia.”
”Nuo ovat Dalmascan sanoja, mutta myös Nabradia ne allekirjoittaa. Voi vielä koittaa päivä, jolloin tarvitsemme toisiamme. Siksi meidän on muodostettava liitto, joka kestää niin päivänpaisteen kuin rankkasateetkin. On meidän kummankin luovuttava jostain lahjoittaaksemme kansoillemme turvallisen tulevaisuuden”, kuningas Danos jatkoi.

Ashe vilkuili ympärilleen, kun miehet sanelivat korulauseita toisilleen. Rasler tutkiskeli katseellaan kengänkärkiään ja hänen äitinsä näytti hirvittävän iloiselta. Jotain suurta taisi olla tapahtumassa. Ashella ei vain ollut aavistustakaan, mistä oli kyse. Hän ei uskaltanut liikahtaakaan, mutta antoi katseensa kiertää kaikkialle, minne se vain ylettyi. Jokainen salissa tuijotti heitä… ja heillä Ashe tarkoitti häntä itseään sekä Rasleria. Prinsessa oli varma, että he kaksi olivat kaikkien huomion kohteena, eivätkä suinkaan kohteliaisuuksia pauhaavat kuninkaat.

”Siispä tänä päivänä minä lupaan tyttäreni Ashelia B’Nargin Dalmascan käden sinun pojallesi Rasler Heios Nabradialle”, kuningas Raminasin sanat tunkeutuivat Ashen tajuntaan. Hänen isänsä tarttui häntä käsivarresta ja ojensi hänen kätensä kohti Rasleria. Tyttö vilkaisi isäänsä pelokkaana, mutta tämä ainoastaan hymyili rohkaisevasti.
”Ja minä lupaan, että poikani Rasler Heios Nabradia tulee aina kohtelemaan tytärtäsi Ashelia B’Nargin Dalmascaa sellaisella kunnioituksella kuin kihlattua, vaimoa ja kuningatarta tulee kohdella”, kuningas Danos lausui ylpeänä. Hän tyrkkäsi poikaansa selkään ja pakotti tämän astumaan askeleen eteenpäin. Ashe kuuli miehen kuiskaavan Raslerille, että tämän tuli tarttua prinsessan käteen.

Raslerin käsi oli inhottavan hikinen, mutta Ashe ei uskaltanut päästää irti. Poika irvisti hänelle, muttei irrottanut otettaan. Yhtäkkiä kaikki salissa hurrasivat ja olivat hypänneet seisomaan, jopa senaatin vanhimmat jäsenetkin. Ashe ei täysin ymmärtänyt, mitä tapahtui, mutta jokainen salissa olija näytti olevan tulossa hänen ja Raslerin luokse. Jokainen hihkui onnitteluja ja näytti hyvin iloiselta. Ashe puristi Raslerin kättä tiukasti ja yritti hymyillä kaikille tasapuolisesti, vaikka hänen oli yhä vaikea ymmärtää, mistä tarkalleen ottaen oli kyse.

Tyttö kuuli isänsä kehottavan häntä ja Rasleria astelemaan valtaistuinten eteen. Ashe lähti kävelemään eteenpäin ja kiskoi Rasleria mukanaan. Poika tosiaan oli välillä ärsyttävä. Tosin poikia ei rangaistu yhtä herkästi sopimattomasta käytöksestä, joten hänellä oli siihen varaakin. Ashe ei halunnut joutua istumaan päivää tai kahta suljettujen ovien takana vailla mitään tekemistä. Se oli tylsää.

Ashe siis kulki varovaisesti kohti valtaistuimia Raslerin tullessa askeleen verran jäljessä. Prinsessa oli kiinnittänyt katseen äitiinsä. Tämän huulilla karehti rohkaiseva hymy, mutta yllättäen se vaihtui tuskaa tihkuvaksi irvistykseksi. Äidin taakse ilmestyi mustaan asuun pukeutunut mies. Miehellä oli kädessään jonkinlainen veitsi. Se ei ollut miekka, mutta saattoi olla tikari. Ashe ei ollut aivan varma. Yhdellä käden liikkeellä mies oli vetänyt veitsellään haavan äidin kaulalle. Edes huuto ei ehtinyt karata nuoren kuningattaren huulilta.

Ashe päästi irti Raslerin kädestä. Hän unohti kaiken muun syöksyessään kohti äitiään. Silmäkulmastaan hän erotti, kuinka veitsi-mies yritti pakoon, mutta hän ei välittänyt. Hän halusi äkkiä äidin luokse.