Kristallien valtias
Group: Undying
Posts: 3,209
Member No.: 1
Joined: 3-April 07
|
Author: Afeni
Rating: K-13
Disclaimer: Gran Pulse ja Oerba Dia Vanille kuuluvat Square Enixille. Muut hahmot ovat omiani.
Summary: Missä Matsu oikein käy jatkuvasti? Miksei tämä koskaan kerro mitään omasta elämästään?
A/N: Tämä ficci on kirjoitettu jalokuuselle syntymäpäivälahjaksi. En koskaan ajatellut kirjoittaa Matsusta enempää, mutta en voinut lopulta vastustaa kiusausta. Sitä paitsi ihmisiä on kiva ilahduttaa ^^
Ficci on Dum spiro, speron spin-off. Sen tajuaminen ei välttämättä vaadi kyseisen ficin lukemista, joskin hahmot voivat tuntua vierailta, jos alkuperäistä tarinaa ei ole lukenut. Sattuneesta syystä jouduin luomaan liudan omia hahmojani DSS:a varten, joten myös tässä one-shotissa hyödynnän heitä.
Ficin nimi on latinaa ja tarkoittaa salaisuuksia.
Res arcanae
Vanille ja Momi olivat kyyristelleet puskissa jo hyvän tovin. Vanille olisi halunnut suoristautua ja venytellä jalkojaan, mutta silloin joku olisi saattanut nähdä heidät, eikä se tullut kysymykseenkään. Aika vain tuntui nyt matelevan.
Vihdoin Matsu laskeutui portaita pitkin kadulle. Punapää ja blondi odottivat, että poika katosi kulman taakse ja hiipivät vasta sitten pois pusikosta. He kiirehtivät kadunkulmaukseen ja kurkistivat siitä. Matsu näkyi kävelevän kauempana.
”Mene!” Momi sihahti.
”Ei vielä, hän voi nähdä meidät”, Vanille vastasi ystävälleen. Hänen sydämensä jyskytti kovaa, hän ei ollut muistanut, miten jännittävää oli vakoilla jotakuta. Tosin eipä hän ollut tehnytkään sitä sitten lapsuusvuosiensa. Juuri nyt hän ymmärsi edesmenneitä liian uteliaita pikkuveljiään hieman paremmin.
Kun Matsu oli kadonnut seuraavan kulman taakse, tytöt pinkaisivat tämän perään. Kikatus nousi Vanillen vatsasta, tämä totisesti oli hauskaa. Muutama ihminen kääntyi katsomaan kiireisiä tyttöjä, mutta he eivät välittäneet. Sama se, jos joku tuijotti.
Matsun tie kulki rannalle. Tämä ei kuitenkaan jäänyt yleiselle uimarannalle, vaan jatkoi pidemmälle aina kivikkoisen poukaman taakse. Se oli erikoista, harvat kävivät siellä asti. Sitä paitsi alkoi olla jo syksy, juuri kukaan ei mennyt varsinaisellekaan uimarannalle. Merivesi oli sen verran kylmää, ettei uiminen enää houkutellut.
Tytöt piiloutuivat kivien taakse ja jäivät tarkkailemaan poikaa, joka nakkeli pikkukiviä mereen. Tämä oli paljon rauhattomampi kuin yleensä. Matsu oli kenties yhteisasunnon rauhallisin asukki, joten oli outoa nähdä poika noin levottomana. Kenties tällä oli huolia. Kukaan ei koskaan kysynyt Matsun kuulumisia, ehkä olisi pitänyt.
Hetken päästä rannalle ilmestyi toinen henkilö. Vanillen silmät laajenivat, kun hän tunnisti pienikokoisen tytön, jolla oli punertavat, lyhyehköt hiukset. Vanille tarrasi Momin käsivarteen ja peitti suunsa kädellä, ennen kuin uskaltautui supattamaan.
”Se on Anis”, tyttö sihahti.
”Anis?”Momi toisti. ”Luulin, ettei sinun klaanistasi ole ketään jäljellä.”
”Ei hän ole Dian klaanista, mutta hänen äitinsä oli tätini serkku, joka meni naimisiin Yanin klaanista olevan miehen kanssa”, Vanille supatti. Momi näytti siltä, että oli jo ehtinyt pudota kärryiltä. ”Hän ei ole periaatteessa minulle sukua, mutta on puoliksi Dian klaanista kuitenkin.”
”Senkö takia hänen nimensä…?”
”Kyllä, juuri sen takia. Hänen äitinsä halusi, että hänen etunimensä olisi Dian klaanin, koska klaanin nimi tuli isän mukaan”, Vanille selosti.
”No, miksi hän nyt Matsun seurassa?” blondi kummasteli.
”En tiedä, hiivitään lähemmäs.”
Tytöt kiersivät kivien takana lähemmäs metsikön reunaa ja sujahtivat sitten taas pusikkoon. Siellä oli vaikeampaa liikkua hiljaa, mutta jotenkin he onnistuivat pääsemään melkein suoraan Matsun ja Aniksen taakse.
Parivaljakko jäi tuijottamaan, vaikka kumpikin tajusi, ettei se olisi ollut ollenkaan sopivaa. Kohtaus ei ollut tarkoitettu heidän silmilleen, ei kenenkään silmille. Matsu luultavasti nylkisi heidät elävältä, jos saisi koskaan tietää heidän vakoilleen. Tämä piikitteli kyllä Nebua mielellään, mutta jotenkin Vanille epäili, ettei poika halunnut itse kuulla vastaavaa nälvimistä.
Matsu ja Anis istahtivat hiekalle ja poika kiersi kätensä tytön ympärille. Anis laski päänsä pojan olkapäätä vasten.
”Miten kotona?” tyttö tiedusteli.
”Aivan mahdoton meno”, Matsu huokaisi. ”Nebu nyt on aika paljon poissa maisemista ja Astarasta ei ota selkoa, mutta ne kolme muuta aiheuttavat loputtomasti päänvaivaa.”
”Ai?” Anis naurahti.
”Tai no… lähinnä Momista minä olen huolissani. Take ei tykkää yhtään, että hän ravaa jatkuvasti jossain. Tilanne räjähtää vielä käsiin”, poika listasi. Blondi Vanillen vieressä huokaisi, mutta ei sanonut mitään. ”Kyllä hän minustakin saisi viettää enemmän aikaa kotona, mutta en ole puuttunut juttuun. Haluan luottaa siihen, ettei hän ole tekemässä typeryyksiä.”
”Minusta Momi vaikuttaa siltä, että hänellä on vauhti päällä, mutta ei hän mikään idiootti ole”, Anis kommentoi. ”Ehkä murehdit turhaan.”
”Kenties.”
Matsu kohautti olkiaan ja sai tytön nostamaan päänsä. ”En vain halua mitään konfliktia. Onneksi Take on nyt vähän sentään asettunut. Hän oli vielä vähän aikaa sitten tosi kireänä, mutta ilmeisesti jotain positiivista on tapahtunut.”
Vanille nielaisi. Hän oli tavallaan tyytyväinen, ettei Take ollut kertonut Matsulle, mistä tämän tyytyväisyys johtui. Punapääkin tunsi palavaa halua pitää uudet käänteensä salaisuutena. Toisaalta se oli typerää, mutta asiasta puhuminen… No, hän ei ollut vielä varma omista tunteistaan, saati sitten tulevaisuudesta. Hän ei halunnut keskustella siitä, ennen kuin kaikki olisi selvää. Oikea aika tulisi vielä. Oli hyvä, että Take näytti ajattelevan samoin.
”Mitään uutta?” Matsu vaihtoi puheenaihetta. Anis puisteli päätään ja nauroi.
”Sitä samaa, mitä aina. Opiskelua ja sen sellaista. En minä koskaan tee mitään erityistä.”
”Teethän sinä. Minusta opiskelet juuri oikeaa alaa, voin kuvitella sinut pitämässä kuria isolle lapsilaumalle”, poika huomautti.
”Voitko?”
”Voin… ja kenties joskus pidät kurissa omaa laumaasikin”, Matsu jatkoi. ”Eihän sitä koskaan tiedä.”
”Eikös teidän klaanissanne ole tapana, että mies pitää sen lauman kurissa?” Anis tuhahti.
”No, kun yhdistetään kaksi klaania, pitää oppia tekemään kompromisseja. Sen olen ainakin oppinut siellä kahelien keskuksessa asuessani”, poika kertoi.
Aniksen nauru raikui rannalla, kun tämä pörrötti pojan hiuksia. Tytön kasvoilla oli leveä hymy, eikä Matsukaan näyttänyt onnettomalta. Vanille olisi antanut paljon, jos olisi päässyt kurkistamaan, mitä noiden kahden mielissä sillä hetkellä liikkui. Toisaalta hän tajusi olevansa aivan liian utelias, ehkä Momi oli tartuttanut sen piirteen häneen.
Anis kapusi Matsun syliin ja heilautti kätensä pojan kaulaan. Punapäinen tyttö suikkasi pikaisen suukon pojan huulille, mutta Matsu ei tyytynyt siihen vaan kaappasi tytön kunnolliseen suudelmaan. Poika heittäytyi selälleen hiekalle ja veti tytön mukanaan.
”Iyh, minä en halua nähdä enempää. Alan voida pahoin!” Momi protestoi. ”Nebussa oli tarpeeksi.”
Vanille ei voinut pahoin, mutta hänkään ei halunnut jäädä seuraamaan, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Yhdessä tuumin tytöt lähtivät hiippailemaan pois nuoren parin jäädessä nautiskelemaan toisistaan syksyiselle rannalle.
Kuulomatkan ulkopuolella Momi rojahti maahan ja haukkoi henkeään. Vanille kyykistyi ystävänsä viereen huolestunut ilme kasvoillaan.
”Onko kaikki hyvin?” punapää kysäisi.
”On, on”, Momi voihkaisi. ”Aloin vain oikeasti voida pahoin. Kuka nyt haluaisi katsella muita lääppimässä toisiaan.”
Vanille naurahti. Hän ei ollut koskaan tiennyt, että blondilla oli noin herkkä vatsa. Eiväthän Matsu ja Anis olleet vielä edes ehtineet yhtä pitkälle kuin Nebu ja Violet aiemmin.
________________________
Paljon onnea 25-vuotiaalle jalokuuselle! \o/
|
FFXIII: Res arcanae, K-13, DSS spin-off
Kristallimaailma - suomalaista Final Fantasy -fanifiktiota->Ficit ja artit->Tulevaisuuden mytologiat
