the welcome crusade

[shie]

Emerson pysäytti mustan kaupunkimaasturinsa ränsistyneen ison talon eteen. Sivuikkunasta mies katseli taloa arvioivasti pidellen käsiään yhä ratilla aivan kuin olisi valmis pakenemaan hetkellä millä hyvänsä. Talo näytti siltä, ettei siihen oltu koskettu ainakaan kymmeneen vuoteen. Porstuan laudat irvistelivät ja maalipinta oli pahasti halkeillut. Talo näytti lähinnä siltä, missä aina lapsuudessa kaikki kylän pelottavimmat ihmiset olivat asuneet. Tästä paikasta pitäisi muka vielä saada aikaseksi majatalo. Tehtävä vaikutti mahdottomalta ja pieni epätoivo alkoi vallata Emersonin mieltä. Kuultuaan perinnöstää, mies ei oikein ollut tiennyt mitä ajatella. Vasta, kun hän oli nähnyt kuvia talosta, skeptisyys ja vastenhakoisuus olivat tulleet ensimmäisenä mieleen. Mutta lupaus mikä lupaus, ensi kerralla Emerson tosin tulisi miettimään kaksi kertaa ennen kuin lupasi mitään kenenkään kuolinvuoteella. Tämän takia hän oli muuttanut pois San Franciscosta. Vanhan lautakasan takia.
Huokaisten Emerson laskee kädet syliinsä, nappaa autonavaimet käteensä ja astuu ulos autosta. Taloa ympäröivä alue oli kieltämättä kaunis ja mies ymmärsi hyvin, mikä oli ihmisiä vetänyt majatalolle mutta silti - oliko majataloilla enää oikein tulevaisuutta? Tuskinpa Utopian Agony oli mikään turistirysä. Emerson nojaa auton kylkeen ja sytyttää tupakan ryhtyen sitten arvioimaan talon kuntoa tarkemmin. Autosta ei ollut nähnyt puoliakaan siitä kauheudesta, mikä miestä odotti. Isoäidin perintö oli sisältänyt sievoisen summan rahaaki, mikä kaikki yksinomaan menisi talon korjaukseen. Pikku hiljaa Emerson alkoi ymmärtää miksi summa oli ollut niin iso. Taloa ei todellakaan korjattaisi ilman apuvoimia saatikka ilman suuria määriä mitä erilaisempia tarvikkeita. Auton ikkunasta nähty kauheus kasvoi kasvamistaan miehen silmien edessä. Hän oli tosiaan työntänyt päänsä isoon soppaan ja kirosi tällä hetkellä sitä, ettei vain ollut laittanut koko paikkaa myyntiin heti. Moraali ja kunnioitus isoäitiä kohtaan olivat vaan laittaneet kovasti vastaan, vaikka omat vanhemmatkin olivat myymisen kannalta. Turhaan Emerson lähti tuhoamaan hienoa uraansa mainosalalla johonkin talon rotiskoon, jonka tulevaisuudesta kukaan ei tiennyt.

[Fennella]

Pistache ajoi hiljaa isänsä vanhalla, mutta toimivalla lava-autolla ikivanhan majatalon pihaan. Tyttö ei ollut käynyt täällä vuosiin, mutta siltikään talon huonokuntoisuus ei yllättänyt häntä. Kaikkihan siitä puhuivat miten majatalo oli joutunut rappiolle ja lopulta lähes unohduksiin. Tarinat tuntuivat silti elävän, vaikkei majatalon olemassa oloa muuten muistettu. Yllättynyt ilme, joka siis levisi välittömästi tytön kasvoille tämän päästyä tieltä pihaan, johtui pihalla olevasta uudehkosta citymaasturista. Pistache ei todellakaan ollut odottanut näkevänsä täällä ketään, saati sitten mitään uutta. Vielä enemmän häntä ihmetytti autoon nojaileva nuorehko mies, jota tyttö ei koskaan ollut nähnyt. Se oli selvä merkki siitä, ettei mies voinut olla Utopian Agonysta, joten Pistache teki hänestä heti eksyneen kaupunkilaisen, joka oli vain lukenut erittäin vanhentunutta karttaa tai toivonut löytävänsä toimivan majatalon täältä.
Auton pysähtyä jarrut narskahtavat huolestuttavasti, mutta Pistache ei edes kiinnittänyt asiaan huomiota. Hän sammuttaa moottorin, vetää avaimet virtalukosta ja hyppää sitten auton kyydistä kulmat rypyssä pihalle. Ovi painuu hitaasti kiinni Pistachen lähtiessä astelemaan lähemmäs bemaria, sillä tyttö oli katsonut paremmaksi jättää auton kauammas rakennuksesta ja lähemmäs tietä.
"Eksyny vai?"
Pistache kysyy ystävällisellä äänellä kevyt hymy kasvoilla. Hän seisahtuu muutaman metrin päähän autosta ja kääntää katseensa vanhaan majataloon. Lapsuuden muistot sai hymyn kasvamaan kasvoilla, vaikka myös ikävä ja suru muistuttivat olemassa olostaan. Magdalena oli tosiaan ollut Pistachelle hyvä ystävä, jonkinlainen isoäidinkorvike kun omaa ei ollut. Toki kaupungissa oli ollut muitakin vanhuksia, jotka olivat kertoneet tytölle tarinoita ja pitäneet hänestä huolta, mutta Magdalenasta Pistachelle oli vain jäänyt parhaat muistot. Ja perintö. Ainakin ne kolme viinipulloa majatalon kellarista, joidenka arvo tuskin oli yhtään mitään, mutta Pistache halusi ne kuitenkin itselleen ennen kuin Magdalenan sukulaiset ja perilliset saapuisi paikalle. Vanhus oli kuitenkin sanonut, että Pistache olisi varmasti ainut, joka osaisi hyviä viinejä arvostaa. Tyttö ei ollut samaa mieltä, mutta nyökytellyt silti hymy kasvoilla.
Pistache kääntää katseensa takaisin muukalaiseen kysyvän uteliaasti kulmat koholla. Tuollaisia Utopian Agonyssa käveli harvemmin vastaan.

[shie]

Emerson oli ollut niin keskittynyt pohtimaan tulevaa ongelmaansa majatalon kanssa, ettei kiinnittänyt sen pahemmin huomiota soratieltä kuuluviin auton ääniin. Jollain tasolla mies tiedosti äänet, mutta tällä hetkellä hänellä oli parempaakin mietittävää kuin yksittäiset auton äänet. Emerson ei todellakaan tiennyt, mistä hänen olisi pitänyt aloittaa majatalon kanssa.
Vierestä kuuluva naisen ääni saa Emersonin havahtumaan ajatuksistaan. Mies kääntää yllättyneenä katseensa majatalosta nuoreen naiseen, joka oli ilmestynyt pihaan täysin tyhjästä. Vilkaisu toisen yli kertoo nopeasti, että auton äänet olivat olleet todellisia ja nainen oli ilmeisesti saapunut pienen matkan päässä seisovalla lava-autolla. Katse palaa takaisin auton vieressä seisovaan naiseen.
"Olisinkin"
Emerson toteaa sitten hymähtäen sarkastisesti. Mies vetää nopeat savut tupakastaan ennen kuin suoristautuu nojailevasta asennostaan. Katse palaa majatalosta tarkastelemaan tulijaa, joka ei näyttänyt lainkaan tutulta. Mies ei ollut pahemmin lapsuuttaan viettänyt Utopian Agonyssa, mitä nyt muutamia viikonloppuja ja silloinkaan ei ollut tavannut paikallisia. Isoäiti oli aina ollut närskätynyt Emersonin harvoista vierailuista ja silti nämä olivat muodostaneet vahvan siteen toistensa välille. Miehen elämä oli muka opiskeluiden ja uran luomisen ohessa ollut niin kiireistä, ettei tällä ollut ollut aikaa isoäidilleen. Sillon hän ei ollut ajatellut asiaa, mutta nyt niin sanottu kiireinen elämä kadutti. Emerson oli tiennyt hyvin isoäidin huonosta kunnosta, mutta oma elämä oli silti mennyt kaiken edelle. Lopulta Emersonin oli pakko myöntää, ettei isoäitiä enää ollut eikä mies oikein tiennyt tunsiko tätä edes lopulta niin hyvin. Jollain tasolla Emersonista tuntui, että majatalo oli eräänlainen isoäidin oma ilkikurinen kosto menetetyistä hetkistä. Majatalo oli ollut tärkeä osa tämän elämää ja kai Emersonin nyt oli tarkoitus liittyä siihen.
"Emerson Surrey"
Emerson ojentaa kätensä naista kohti pieni ystävällinen hymy huulillaan. Jos miehestä kerta tulisi nyt Utopian Agonyn asukas, ei kai tässä auttanut kuin alkaa tutustumaan paikallisiin.

[Fennella]

Pistache kohottaa jälleenhieman uteliaan kysyvästi jo normaalille paikalle laskeutuneita kulmiaan. Eksyminen olisi ollut järkevä ja inhimmillinen selitys vanhan majatalon tuijottelulle, mutta mies antoi hyvin selvästi ymmärtää, ettei kyse ollut eksymisestä, vaan ilmeisesti aivan tarkoituksellisesta saapumisesta vanhalle hotellille. Se seikka sai Pistachen hieman hämmentymään, sillä majatalo ei todellakaan ollut vetänyt vuosiin ihmisiä puoleensa. Korkeintaan joitakin teinejä, jotka olivat oman rauhan tarpeessa, mutteivat saaneet mistään muualta. Vaikka Pistachekin oli vielä hetkeä aiemmin ollut teineihin lukeutuva yskilö, hän oli kyllä löytänyt rauhansa muualta. Hänestä hiljentyny rakennus oli ollut melkein aavemainen sen kaiken elämän jälkeen, mitä siellä oli ollut ennen Magdalenan vaikeuksia. Siinä oli ehkä syy miksi Pistache oli viinipullojen hakemista viivitellyt niin pitkään. Hän ei olisi halunnut nähdä majatalonkin kuolevan.
Selitys miehen läsnäololle löytyikin heti, kun tämä esitteli itsensä. Hämmentyminen ja mitä ihmeellisimpien selitysten keksiminen keskeytyi heti Pistachen päässä. Ymmärrystä täynnä oleva ystävällinen hymy levisi nuoren naisen kasvoille ja reippaasti hän tarttuu ojennettuun käteen joutuen tosin ensin ottamaan pienen askelene lähemmäs.
"Olisihan se pitänyt arvata. Pistache Flawchett."
Pistache naurahtaa hieman ensimmäisen lauseen kohdalla, mutta vakavoituu sitten taas ystävälliseen hymyyn esittäydyttyään. Jämäkän maalaishenkisen kädenpuristuksen jälkeen, Pistache perääntyy muutaman askeleen taaksepäin ja silmäilee hetken aikaa analysoivasti Emersonia ennen kuin pysäyttää kevyttä naurua sisältävät silmät miehen kasvoille.
"Täytyy kyllä sanoa ettet sä näytä ollenkaan samalta kun ylioppilaskuvassa."
Pistache toteaa hieman huvittuneella äänellä ja virnistää kevyesti sanojensa päätteeksi. Vaikka Magdalena ei ollutkaan ollut aivan tyypillinen Utopian Agonyn vanhus, oli hänkin osannut silti esitellä ylpeyden aiheitansa urakalla. Pistachekin oli saanut oman osansa, vaikke viime vuosina tyttö oli vieraillut vanhuksen luona enää harvoin. Vuodet ulkomailla olivat syrjäyttäneet kotikaupungin ihmeet, joita ei sitten vaine nää muistanut muistella kotiin palattua.

[shie]

Emerson kohottaa ensin kulmiaan Pistachen kommentille muuttuneesta ulkonäöstä, mutta ei voi sitten muuta kuin naurahtaa. Ylioppilaskuvasta oli muutama vuosi aikaa ja Emerson oli lievästi sanottuna muuttunut siitä ujosta mutta kunninahimoisesta pojan nulikasta aika reilusti. Aikuistuminen oli tapahtunut pikku hiljaa.
"Se varmaan johtuu siitä, että mä en oikein ollut löytäny itseäni vielä silloin"
Emerson toteaa naurahtaen kevyt virne kasvoillaan samalla, kun ottaa viimeiset savut tupakastaan. Savuke tipahtaa miehen jalan juureen ja tunnollisesti tämän tumppaa sen kengänkärjellään ennen kuin katse palaa takasin Pistacheen.
"Sun kuvia mulle ei oo suvaittu näyttää, mutta tarinoita on kerrottu sitten senkin edestä"
Emerson sanoo nojautuen takaisin auton kylkeä vasten ja ristien kädet rinnalle. Mies oli kyllä tunnistanut tytön nimen samantien, oli kuitenkin kyse sen verran erikoisesta nimestä, ettei sitä ollut helppo unohtaa. Milloin mummi ei ollut puhunu majatalosta ja sen eriskummallisista vieraista, oli puhe kääntynyt automaattisesti Pistacheen. Joskus nuoruudessa Emerson oli ehkä ollut jopa aavistuksen kateellinen tuntemattoman tytön keskeisyydestä mummin elämässä, mutta myöhemmin mies oli tajunnut, että jonnekin niitä isoäidin vaistoja piti purkaa, kun omat lapsenlapset kävivät niin harvoin. Tilanne ehkä olisi ollut hyvinkin erilainen, jos mummi ja äiti olisivat tulleet toimeen, mutta kun ei niin ei. Mummi ei ollut oikeastaan koskaan hyväksynyt äitiä vaimona isälle, eikä Emerson vieläkään kunnolla tiennyt miksi. Kaipa se oli niitä klassisia miniän ja anopin välisiä taistoja, mutta lapset olivat kärsineet siinä sivussa toisen isoäidin puutteesta.
"Mun pitäis varmaan kiittää sua"
Emerson toteaa sitten ajatustensa päätteeksi. Miehen silmät olivat vakavat, vaikka pieni ystävällinen hymy käykin kasvoilla. Omaa huonoa omaatuntoa helpotti se tieto, että mummi ei ollut kuitenkaan ollut yksinäinen ja jollain tavalla Emersonista tuntui, että suurimmaksi osaksi siitä oli kiittäminen Pistachea. Olihan mummilla ystäviä koko kylä täynnä, mutta se ei ollut kuitenkaan sama asia. Pistachen panostus mummin elämään tuntui suuremmalta.

[Fennella]

"Ja nytkö sä oot aikuistunu ja oman onnes herra?"
Pistache kysyy kulmiaan kohauttaen huvittunut hymy huulilla. Tyttö vilkaisee majatalon suuntaan ja palauttaessaan katseensa uudelleen Emersoniin hän kohauttaa hieman kulmiaan tietävän oloisena. Tottakai Pistache tiesi kuka majatalon oli perinyt ja tyttö oli myös kuullut lukuisat kerrat Magdalenan suunnitelmia siitä kuinka oma pojanpoika sitten joskus nostasi taas majatalon henkiin. Unelminahan Pistache niitä oli vain pitänyt ja piti edelleen. Vanha rakennus viesi rahaa, aikaa ja lisää rahaa, eikä ilman erityistä myyntivalttia majataloon tulisi mitään asiakastulvaa. Majatalo kuitenkin varmasti sitoisi nyt omistajaansa jonkun verran, eikä oman elämän herrana silloin auttanut sooloilla.
Pistache pyöräyttää hieman silmiään ja naurahtaa kevyesti kuullessaan, että hänestä oli kerrottu tarinoita eteenpäin. Asia ei kyllä oikeastaan yllättänyt tyttöä mitenkään, mutta silti hän oli jotenkin toivonut jääneensä tarinoiden ulkopuolelle. Ilmeisesti hänestä sitten oli jotakin kerrottavaa omasta epäilyksistä huolimatta.
"Toivottavasti oot kuullu vaan hyvää."
Pistache toteaa uudelleen silmiään pyöräyttäen, mutta virnistää pienesti keventäen näin sanojen vaikutusta. Ei tytöllä mitenkään normaalia villimpi teini-ikä ollut, mutta monen kaupunkilaisen mielestä ulkomailla vietetyt vuodet olivat ennen näkemättömän ihmeellistä ja pahuuden kylvämistä viattomaan sieluun. Magdalena ei ilmeisti ollut ajatellut niin, mutta ainahan vanhus saattoi kertoa kuultujakin juoruja eteenpäin ja päivitellä niitä pojanpojan kanssa. Onneksi ne vähäiset juorut olivat katkenneet heti Pistachen palattua aivan omana itsenään takaisin.
"Mistä syystä?"
Pistache kääntää nopeasti majataloon siirtyneen katseensa Emersoniin ja kohottaa hämmentyneen kysyvänä kulmiaan. Nuori nainen ei nähnyt mitään syytä kiitokseen millään tasolla, joten miehen sanat yllättivät hänet todella. Kyllähän neidin mieleen tuli, että taustalla on varmasti jokin eriskummallinen yhteys, jonka takia Emerson halusi kiittää, mutta Pistache ei tiennyt mitään sellaisesti, eikä siis myöskään tahtonut kiitoksia. Ainakaan ennen kuin tiesi syyn.

[shie]

Emerson kohauttaa harteitaan ja kääntää katseensa takaisin majataloon Pistachen kysymyksen kuultuaan. Hän ei oikein tiennyt itsekään miten olisi kiitollisuudenvelan Pistachelle selittänyt, mutta majatalon näkeminen aiheutti tarpeen kiittää. Koko paikka muistutti niin elävästi mummista, olihan kyseessä kuitenkin paikka, jolle oli omistettu puolet omasta elämästä. Sen lisäksi mummin käden jälki näkyi ränsistymisestä huolimatta jokaisessa puunpalassa.
"Kai lähinnä siitä, että sä oot jaksanu toimia lapsenlapsen korvikkeena"
Emerson toteaa sitten hymähtäen pienen mietintähiljaisuuden jälkeen ja kääntää katseensa takaisin majatalosta Pistacheen. Kyllähän mummi ja Pistache olisivat varmasti muutenki luoneet toisiinsa läheisen suhteen, mutta Emersonista tuntui silti, että ainaki osittain lapsenlapsen kaipuun takia Pistache oli otettu oikein kunnolla siipien suojaan. Toisaalta eipä mies kovin tarkkaan tiennyt parivaljakon välisestä suhteesta saatikka sen tiiviydestä.
Pieni huokaisu pääsee Emersonin huulilta tämän pudistaessa ajatukset pois mielestään ja palataessaan takaisin nykymaailmaan. Majatalo tuntui saavan kaikki muistot pintaan ja ennen kuin koko surusta oli edes selvitty, Emersonin täytyi käydä majatalon kimppuun sekä käydä mummin tavarat läpi. Tulevista viikoista tuskin tulisi kovinkaan miellyttävät ajatusten kannalta, oli työtä kuinka paljon hyvänsä. Emerson palaa kuitenkin takaisin aikasempaan keskusteluun mahdollisesta aikuistumisesta saadakseen muuta ajateltavaa.
"Kaipa tässä nyt viimestään pikku hiljaa pitäis aikuistua mutta siitä omasta onnesta mä en oo niin varma. Jos olisin, niin toi rotisko olis varmaan laitettu myyntiin ja mä olisin pitäny kaikki rahat. Mutta nähtävästi mun varalle on suunniteltu jotain muuta"
Emersonin ääneen kuultaa huvittuneisuus läpi tämän suunnitellessa kaikkien rahojen itsellään pitämistä. Todellisuudessa sitä vaihtoehtoa oli mietitty ehkä muutaman minuutin ajan, kunnes koko ajatus oli haudattu jonnekin todella syvälle. Se ei vain ollut varteenotettava vaihtoehto. Miehen katse käy majatalon suunnalle viimeisen lauseen kohdalla ja tämä pyöräyttää silmiään. Ilmeisesti mummin mielestä ura mainosalalle ei ollut sopiva vaan majatalon pyörittäminen. Oli sitten kokemusta alalta tai ei - tässä tapauksessa sitä ei ollut.
"Enkä mä nyt tiedä onko se niin hirveän aikuista jättää hyvä elämä taakse, jonkun talonrotiskon takia"
Emerson naurahtaa sitten palauttaen katseensa takaisin Pistacheen. Moni piti Emersonia hulluna, kun tämä irtisanotui työpaikastaan ja muutti San Franciscosta pienen kyläpahaiseen, josta ei edes tuntenut ketään. Toisaala Frsicossakin oli muistoja, joita ei halunnut kohdata mutta sekään ei olisi ollut monen mielestä tarpeeksi hyvä syy tämän kaltaiselle elämän muutokselle.

[Fennella]

Pistache rypisti kulmiaan Emersonin kiitoksen selittelylle. Tyttö ei ollut koskaan ajatellut asiaa tuolta kannalta, sillä koko kaupunki oli ottanut hänet suojaan äidin lähdön jälkeen. Isä olisi Pistachen mielestä pärjännyt vallan hyvin ilman alituista apua, mutta ilmeisesti kaupungin mummot, rouvat ja täti-ihmiset olivat olleet erimieltä. Magdalena oli tietenkin ollut läheisin Pistachelle, mutta ei hän koskaan vanhalle rouvalle ollut ollut lapsenlapsen korvike. Kukaan tuskin olisi voinut korvata rouvalle omaa perhettä ja läheisiä, vaikka ystäväksi ja suojelukohteeksi Pistahce olikin päässyt. Tyttö ei pohdinnoiltaan kuitenkaan kerennyt vastata mitään, kun Emerson jo jatkoi aiemmin aloitetusta aiheesta.
Pistache joutuu rypistämään kulmiaan uudestaan Emersonin haukkuessa vanhaa majatalo rotiskoksi. Olihan se tosiaan parhaat päivänsä nähnyt, eikä ilman remonttia siitä saisi edes asunnottomille kattoa pään päälle, mutta jotenkin Pistachesta miehen sanat olivat melkoisen halventavia. Ei ollut kuitenkaan tytön asia arvotella tai huomautella asiasta, ja niinpä hän kääntääkin katseensa taas takaisin Emersoniin olkiaan kohauttaen.
"Jos sä teet niin kun sun sydän sanoo ja suhtaudut tekemääs intohimolla, niin sä oot ihan tarpeeks aikuinen."
Pistache vastaa pieni hymy kasvoilla tuomassa ystävällisyyttä, vaikka tytö melkoisen vakava muuten olikin. Olihan sanat melko syvällisiä, mutta tässä oli asia, jota Pistache oli joutunut pohtimaan. Maailman tuulet houkuttivat edelleen yhtä lailla kun koti veti puoleensa. Aina vain piti oppia valitsemaan sen hetkinen intohimo, ettei elämän jano sammu.
"Mitään ei pitäs tehdä velvollisuudentunnosta. Ei ainakaan liian kauaa. Kukaan ei halua vanhana todeta katkerana, että ois sittenkin pitäny elää."
Pistache jatkaa pienesti nyökäten ja hymähtää jopa hieman huvittuneena. Magdalenan kanssa tyttö oli käynyt vastaavia keskusteluja pitkään ja hartaasti, eikä vanhalla naisella ollut kuin viisasta sanottavaa. Ne sanat olivat vaikuttaneet Pistacheen ja suurin osa hänen nykyisestä intohimoon luottamisesta perustui nimenomaan Emersonin isoäidin kannustaviin sanoihin.
"Ei munkaan paluuta kotiin pidetty kypsänä, mutta yhtälailla mun maailman matkaamista pidettiin teini-iän hullutuksena. Mikään ei kelpaa muille, mutta mulle onkin tärkeintä tehdä sitä mitä mä haluan."
Pistache lisää vielä jälleen kerran olkiaan kohauttaen ja kääntää sitten katseensa vanhaan taloon. Alkoi mennä niin syvälliseksi, että olisi varmasti viisainta hakea vain ne pullot ja poistua takaisin kotiin.

[shie]

Emerson kaivaa tupakat taskustaan samalla, kun kuuntelee Pistachen sanoja. Keskustelu alkoi mennä suuntaan, josta Emerson ei pitänyt. Tytön sanat saivat miettimään syitä ottaa perintö vastaan. Hänhän olisi tosiaan vain voinut voida myydä majatalon ja pitää rahat. Kuka niiden perään olisi tullut kyselemään? Mutta Emerson ei ollut varma pitikö hän majatalon velvollisuudentunteen takia vai halusiko hän oikeasti vain päästä pois San Franciscosta ja aloittaa alusta. Emerson kurtistaa kulmiaan vilkaistessaan taloa ennen kuin sytyttää tupakan ja palauttaa sitten katseensa takaisin Pistacheen.
"Mitä sä muuten täällä teet? Mä olin jotenkin siinä käsityksessä, ettei kukaan enää käy täällä"
Emersonin ääni on ystävällisyydestä huolimatta ihmettelevä. Kysymyksellä poika myös vaihtaa puheenaihetta, sillä hän ei todellakaan halunnut jatkaa enää aiheesta. Omassa päässä oli vielä niin paljon selvitettäviä asioita, jotka piti saada ensin itselle aukenemaan ennen kuin niitä pystyi jakamaan muille. Ja Emerson oli tosiaan luullut saavansa olla yksin ja tutkia taloon aiheutuneita vahinkoja ennen kuin kutsui rakennusurakoitsijan paikalle. Pistachen saapuminen oli tullut täytenä yllätyksenä eikä Emerson oikein itse keksinyt mitään järkevää selitystä sille, minkä takia tyttö täällä oli. Kaupungissa oli ainakin tehty hyvin selväksi, ettei talolla tosiaan käynyt enää kukaan. Paitsi ne yksinäiset teinit, jotka touhusivat talossa ties mitä asioita, joita Emerson ei edes halunnut ajatella. Sen verran utelias luonne Emerson kuitenkin oli, että joutui tiedustelemaan Pistachen saapumisen syitä.

[Fennella]

Pistachen kulmat rypistyivät jälleen Emersonin kysymyksen takia, sillä tyttö ei halunnut suoraan sanoa tulleensa hakemaan viinipulloja ennen kuin talon virallinen omistaja saapuisi paikalle. Tyttöhän oli auttamattomasti myöhästynyt, eikä hänellä periaatteessa enää ollut syytä hiippailla majatalolla. Hän voisi hakea pullot myöhemminkin, vaikka toisaalta tuskin Emerson niistä välittäisi, joten Pistache voisi varmast hakea ne nytkin. Tytöstä vain tuntui hullulta alkaa selittämään, että hän oli tosiaan tullut tänne asti vain muutaman arvottoman viinin takia. Ne eivät tietenkään tunnearvollisesti olleet arvottomia, mutta muuten kylläkin, sillä Pistachella ei edes ollut aikomusta avata ikivanhoja pulloja, joidenka viini oli tehty ties millä reseptillä. Viinin juonti ei sitä paitsi sopinut yksinäisiin iltoihin, eikä Pistachen kaverit osannut viinejä arvostaa sitäkään vähää mitä Pistache. Pistache kohauttaa hieman olkiaan ja kääntää katseensa Emersoniin kevyt hymy huulilla.
"Ei täällä käydäkään. Tää on enemmän tällänen legenda, jonka kaikki muistaa, mutta josta kukaan ei enää välitä."
Pistache kertoo majatalon nykyisestä asemasta Utopian Agonyssa pelaten samalla aikaa keksiä selitystä omalle saapumiselleen. Sanat olivat kylläkin hyvin totta, sillä joskus majatalo oli ollut tuottoisa ja seuraelämän keskus, mutta nykyään sen loisto eli vain tarinoissa ja tarinatkin alkoivat jo menettää loistoaan.
"Mutta mä tulin hakemaan jotain mitä Magdalena pyyti mua hakemaan."
Pistache vastaa sitten rehellisesti, vaikkei erittelekään erityisesti mitä olikaan hakemassa. Hän vilkaisee majataloon, mutta palauttaa sitten katseensa taas mieheen.
"Ellei sulla oo mitään sitä vastaan."
Pistache ymmärtää lisätä vielä kohteliaasti, vaikka olikin aikonut hakea ne pullot joka tapauksessa sanoi Emerson mitä tahansa. Tuskin nuori herra edes tiesi, että kellarissa sellaisia pulloja oli, joten kenellekään ei kävisi kuinkaan, vaikka Pistache toimisi hieman laittomasti. Toki tyttö mielummin luvan kanssa sen tekisi, mutta hätä ei lukenut lakia nuoren naisen elämässä.

[shie]

Emerson kohottaa aavituksen kulmiaan Pistachen vastaukselle. Vastaus oli hyvin ympäripyöreä, vaikka siitä tulikin selväksi syy tytön paikallaoloon. Emerson ei kuitenkaan voinut käsittää, mitä sellaista vanhassa majatalossa oli, minkä takia Pistache tulisi hakemaan sen vasta nyt. Majatalo oli kuitenkin ollut jo hyvin pitkään tyhjillään ja sieltä oli varmasti tyhjennetty kaikki mahdollinen, mikä käsiin jäi. Pistachen vastauksesta jäi kuitenkin sellaiseen käsitykseen, ettei tyttö halunnut paljastaa mitä mummi oli pyyätnyt hakemaan. Joko paikassa oli joku salainen tallelokero tai sitten kyse oli muusta. Tallelokero teoriaan Emerson ei uskonut sekuntiakaan, joten kyse oli varmasti jostain muusta.
"Senkus haet, jos sä kuvittelet jotain tuolta löytäväs"
Emerson kohauttaa harteitaan antaen Pistachelle luvan mennä taloon sisälle. Jokin kyllä kertoi miehelle, että olisi hän sanonut mitä hyvänsä, tyttö mitä luultavimmin olisi kuitenkin hakenut haettavansa. Sitä suuremmalla syyllä Pistache sai mennä omalla vastuulla taloon sisälle. Emersonilla ei ollut käsitystäkään siitä, kuinka huonossa kunnossa talo todellisuudessa oli. Jo ennen paikalle saapumista, hän oli päättänyt tutkia talon sisältämiä vahinkoja vain ulkopuolelta ja jättää kaikki muut ihmisille, jotka oikeasti tiesivät mitä tekivät. Emerson ei edes muistanut milloin oli viimeksi pitänyt vasaraa kädessä remontoimismielessä.
"Oo nyt sit kuitenkin varovainen. Mulla ei oo mitään käsitystä, kuinka huonossa kunnossa toi talo todellisuudessa on"
Emerson toteaa sitten vielä aavistuksen huolestuneena tupakan palatessa takaisin huulille. Vaikka Pistache olikin omalla vastuulla liikenteessä, Emerson ei pitänyt ajatuksesta, että joku meni taloon sisälle noin vain - varsinkin kun hän itse oli vielä paikalla. Eikä mies sitä epäillyt, etteikö Pistache selviäisi pulmatilanteesta, mutta vanha talo oli kuitenkin yllätyksiä täynnä eikä sitä kannattanut unohtaa.

[Fennella]

Pistache nyökkää pienesti kiitollinen hymy kasvoilla saatuaan luvan mennä hakemaan haluamansa, jos se vain olisi paikalla. Pieni huvittunut hymähdys säesti kylläkin viimeistä miehen lausetta, sillä tyttö todellakin kuvitteli löytävänsä sieltä jotain ja uskoi vahvasti, ettei viinipullot olleet vain kuvitteelisesti siellä. Tuskin Magdalena olisi Pistachea sinne lähettänyt, jos kellarista ei mitään löytyisi. Tietenkin oli mahdollista, että hullut teinit olivat olleet Pistachea nopeampia, mutta jotenkin tytöstä tuntui, ettei kukaan ollut halunnut mennä vanhan rakennuksen kellariin. Häntä itsekäänkään ei erityisesti houkuttanut, mutta uteliaisuus viinien ja pieni velvollisuuden tunto pakottivat kuitenkin keräämään rohkeutta. Eiköhän Egyptin pyramidit olleet huomattavasti aavemaisempi ja pahempi paikka kuin vanhan talon kellari.
"Suurin vaara on varmaan hämähäkit."
Pistache toteaa arvioivalla äänellä ja virnistää kevyesti sanojensa jälleen kääntäen sitten katseensa taas rakennukseen. Hän ei ollut aivan sitä mieltä mitä sanat antoivat ymmärtää, sillä tyttö kyllä tajusi, että lahonneet portaat ja kattoparrut saattoivat olla hyvin kohtalokkaita. Yksi väärä liike jonkin oven kanssa tai yksin jalan alle pettävä lattialankku saattaisi aiheuttaa ketjureaktion, jonka seurauksena sitä jäisi kaiken sortuvan tavaran alle. Pistache onneksi tunsi rakennuksen sen verran hyvin, että hänen ei tarvinnut etsiä kellariin vieviä portaita, mutta itse kellari oli kyllä aivan uusi paikka tytölle. Hän ei muistanut koskaan käyneensä siellä lapsena. Joko sinne ei ollut saanut mennä tai sitten hän oli vain ollut liian arka.
"Mutta kiitos huolenpidosta. Kyllä mä pärjään."
Pistache lisää vielä muistaessaan jälleen olla jossain määrin kohtelias. Kiitollinen hymy kasvoilla tyttö vilkaisee Emersonia, mutta jälleen kerran katse kääntyy rakennusta kohti hymyn hyytyessä melkein samantien. Pistache työntää autonavaimet takkinsa taskuun ja lähtee sitten astelemaan kohti vanhaa taloa reipapana haluamatta näyttää ulospäin kuinka huolestunut omasta turvallisuudesta todella oli. Hän ei ollut oikeastaan aiemmin ajatellut, että rakennus voisi olla todella vaarallinen, mutta ulkonäkö ja Emersonin varoittavat sanat olivat saaneet ajattelemaan asiaa.

[shie]

Aluksi Emerson ajatteli lähtevänsä pois paikalta mutta jokin ääni pään sisällä käski jäämään paikalleen niin kauaksi aikaa, että Pistache pääsisi talon sisältä takaisin ulos. Emerson ei luottanut vanhaan taloon laisinkaan ja jos jotain sattuisi, kukaan ei olisi täällä auttamassa. Talo oli sen verran syrjässä, että harva tänne eksyi ja sitä ei tiennyt, kuinka kauan aikaa tyttö joutuisi apua odottamaan.
Emerson seuraa katseellaan Pistachen astelua talon suuntaan. Tyttö näytti reippaalta ja tuskinpa tästä tarvitsisi huolehtia. Sen takia Emerson polttaa rauhassa tupakkansa loppuun vain sytyttääkseen samantien uuden. Tapa oli paha mutta sillä oli rentouttava vaikutus ja saipahan ainakin jotain tekemistä sillä välin, kun touhusi muuta. Miestä harvoin näki ilman tupakka-askiaan, vaikka moni oli asiasta pitänytkin puhuttelut. Emerson ei kuitenkaan jaksanut korvaansa lotkauttaa puheille, samat puheet pystyi lukemaan askinkin kyljestä.
Emerson vilkaisee vielä nopeasti Pistachen suuntaan ennen kuin avaa bemarinsa oven ja noukkii pelkääjän paikalta papereita täynnä olevan kansion. Mies istahtaa kuskin paikalle sivuttain pystyen täten katsomaan talon suuntaan tarvittaessa vain nostamalla katseensa papereista ylös. Nyt kun hän oli jo päässyt talon luokse ja nähnty omin silmin, että se todellakin oli vielä joten kuten elossa, oli aika käydä töihin. Majatalo oli kuitenkin tällä hetkellä ainoa tulonlähde muutamia graafikon hommia lukuunottamatta ja vaikka Emersonilla tällä hetkellä olikin ihan mukavasti rahaa, ei sitä kuitenkaan loputtomiin riittänyt. Mitä pikimmin majatalo saataisiin taas pystyyn ja pyörimään, sitä nopeammin säännölliset tulot tipahtaisivat taas miehen tilille. Vaikkei Emerson koskaan kovin leveästi ollut elänyt, oli silti tiettyjä asioita, joista mies ei vain suostunut luopumaan ja niihin tarvittiin rahaa. Emerson kaivaa puhelimen farkkujensa taskusta ja ryhtyy soittelemaan erinäisiä puheluita tarkkaillen samalla talon tapahtumia.

[Fennella]

Pistache astui varovasti toisella jalalla talon portaalle, mutta pysäyttää sitten askeleensa jääden kuuntelemaan aivan muutamaksi sekunniksi kuinka pahan narahduksen talo pitäisi. Tytön paino ei kuitenkaan vaikuttanut juuri ollenkaan pientä notkahdusta lukuunottamatta, joten Pistache jatkaa matkaa varovasti, mutta päättäväisesti. Ovella hän vilkaisee taakseen autojen suuntaan, mutta sisu ei antanut periksi kääntyä takaisin, vaikka vähän jännittikin. Pahinta mitä nyt voisi tapahtua olisi lepakkoparvi ja jättimäinen hämähäkki sortuvassa talossa. Pistache vetää syvään henkeä ja työntää narisen oven varovasti auki pujahtaen sitten oven raosta pimeään taloon. Katsomatta sen enempää ympärilleen hän kävelee reippaasti rakennuksen läpi keittiöön kellarin ovelle. Ovi oli raollaan ja kellarissa näytti olevan vielä pimeämpää. Se ei toki ollut ihme, sillä eihän kellariin päässyt valoa mistään. Pistache toivoi, että olisi ottanut mukaan taskulampun, mutta nyt kun sellaista ei ollut, oli turha sellaisesta haaveilla. Piti vain toivoa, ettei sähköjä oltu katkaistu vieläkään.
Tyttö pujottaa kätensä kellarin oven raosta sisään ja tunnustelee seinän vierestä valokatkaisijaa. Valot rävähtävät päälle ja Pistache helpottuneen hermostunut naurahdus karkaa tytön suusta. Se kuitenkin kuulosti järkyttävältä meteliltä hiljaisessa talossa, joten tyttö sulkee äkkiä suunsa ja aukaisee oven suuremmalle päästäkseen sisään. Kellarin portaat narisivat ja kitisivät ja Pistachea jännitti joka askeleella enemmän. Portaat olivat kuitenkin onneksi lyhyet, joten hän pääsi äkkiä etsimään pölyisestä kellarista pullojansa.
Aikansa Pistache vaelteli ympäri kellaria etsien. Teinit olivat kyllä tehneet tehokasta jälkeä täälläkin, sillä tavarat eivät olleet siellä missä piti ja jopa hyllyjä oli kaadattu. Nuori nainen pudistelee päätään näkemälleen, mutta jatkaa matkaansa kädet syvällä takin taskussa. Lopulta hän löytää pimeimmästä nurkasta laatikon, jota kukaan ei ollut aukaissut. Pienen harkinnan jälkeen tyttö päätti katsoa sisälle ja vaikka hän joutuikin rikkomaan laatikon saadakseen sen auki, hän ei uskonut Emersonin suuttuvan. Eihän mies voisi tietää kuka laatikon oli rikkonut. Pistachea hieman ihmetytti miksi kukaan muu ei ollut avannut laatikkoa, mutta lopulta tyttö tuli siihen tulokseen, ettei ketään muuta kiinnostanut tylsä puinen laatikko. Saatuaan hyllynkappaleita apuna käyttäen laatikon auki, Pistache löytää viinipullonsa. Kolme majatalon etiketeillä varustettua pulloa nökötti siistissä rivissä laatikon sisällä. Pistache ottaa pullot nopeasti käsiinsä jäämättä tutkimaan niitä sen enempää ja käännähtää sitten ympäri lähtien vikkelästi pois talosta. Se kammotti häntä hiljaisine narahduksineen ja ränsistyneine olemuksineen.
Kirkan päivän valo häikäisi Pistachen silmiä ja hän joutui hetkeksi pysähtymään rappuselle odottamaan, että silmät tottuisivat valoon. Aluksi hän luuli Emersonin lähteneen majatalolta ilman autoa, mutta silmien totuttua valoon, hän huomasi miehen istuvan autossa. Pistache astuu rappuset varovasti alas ja kävelee auton kuskin puoleiselle ovelle koputtaen ikkunaan kevyesti.
"Mä löysin mitä menin hakemaan. Kiitti."
Pistache sanoo tyytyväinen hymy kasvoilla ja nyökkää pienesti kiittäessään. Pullot sylissä olivat pölyttäneet tytön vaatteet ja tummilla hiuksillakin oli varmasti pölyä ja hämähäkin seittejä. Pistache tiedosti tämän seikan oikein hyvin, mutta ainakin Emerson saisi kattavan selityksen miltä sisällä näytti ilman sanoja.

[shie]

Kuullessaan koputuksen auton ikkunaan Emerson nostaa katseensa sylissään olevista papereista kohdatakseen Pistachen ja tämän pölyiset hiukset. Pieni huvittunut hymynkare kohoaa miehen suupieleen eikä tämä oikein onnistu pyyhkimään sitä pois yrityksestä huolimatta.
"Sun on ehkä syytä vilkasta peiliin ennen kuin lähdet takasin kaupunkiin. Sä näytät lähinnä siltä kuin olisit noussut haudasta"
Emerson sanoo huvittuneella äänellä ja nyökkää auton sivupeilin suuntaan luovuttaen sen Pistachen käyttöön. Emerson siirtää sylissään olevat paperit takaisin auton pelkääjän paikalle ja nousee ylös autosta ehkä kohteliasuussyistä tai sitten jostain muusta syystä. Mies ei oikein tiennyt itsekään syytä, mutta tämä tunsi kuitenkin tarpeelliseksi seisoa ainakin sen aikaa, kun Pistache oli paikalla.
Emerson vilkaisee pikaisesti edessään seisovaa tyttöä päästä varpaisiin mutta pysäyttää sitten katseensa toisen sylissä oleviin viinipulloihin. Miehen toinen kulma kohoaa kysyvästi ja katse palautuu takaisin Pistachen silmiin.
"Viiniä? Noitako sä tulit hakemaan? Miksi?"
Emerson kysyy yllättyneellä äänensävyllä, jossa oli myös ripaus uteliaisuutta. Emerson ei todellakaan ollut olettanut, että Pistache palaisi talosta mukanaan kolme pölyyntynyttä viinipulloa, joiden sisällöstä tuskin kukaan menisi takuuseen. Etiketeistä päätellen kyse oli mummin omista sekotuksista, mikä vain lisäsi sitä tietoa, että viinien juoja ottaisi omat riskinsä. Emerson oli kuitenkin suhteellisen utelias kuulemaan tarinan viinipullojen taustalla ja syyn siihen, miksi Pistache oli tullut hakemaan niitä. Mitään rahallista arvoa juomilla tuskin oli ja tunnearvosta ei voinut tietää. Siihen Emerson ei oikein jaksanut uskoa. Sitä paitsi perintötaisteluiden jälkeen Emerson oli menettänyt uskonsa siihen, että kukaan haluaisi mitään tavaraa vain tunnearvon takia. Tuntui siltä, että kaikki olivat vain mummin ison omaisuuden perässä.